Vihoviimeinen Aho-keikka, hienosti huipentui tämä kiertue.
Matkustimme Pekka Tarkan kanssa junalla Savonlinnaan, ja seuraamme yhtyi loppuvaiheessa myös Jane Koistinen. Majoituimme hauskaan Hospiziin ja jatkoimme Olavinlinnaan, missä pidettiin Joel Lehtosen 130-vuotisjuhla eli tasokas kirjallinen tilaisuus. Kaari Utrio oli jo osuutensa hoitanut, me Pekan kanssa terästyimme omaamme lohisoppalounaan jälkeen.
Hieno ympäristö linnansalissa sekä runsas yleisö innostivat meidät ponteviin esitelmiin. Puhuin Ahon suhteesta nuoreen Lehtoseen ja vähän kummankin suhteesta itseään vanhempaan naiseen, Aholla se on vielä merkitsevämpi, Elisabet Järnefelt hänet opetti kirjailijaksi. No tästä olen nyt riittävästi kertonut, voisi olla uusien näkökulmien aika. Päätin juttuni sisällissodan myrskyyn kuten monesti ennenkin: kuinka Aho kiihtyi päiväkirjassaan ja sitten murtui ja kuoli ennenaikaisesti. Monista vaiheista lähemmin kirjassani.
Pekan keväällä ilmestyvästä Joel Lehtosen elämäkerran toisesta osasta tulee kohtalaisen komea tapaus, uskallan ennustaa. Paljon uutta tietoa hän nyt jo nosti esiin Walleniuksen perheen ja Lehtosen suhteista. Siinä on takana puolen vuosisadan mittainen tutkimustyö tietysti keskeytyksin ja muiden töiden tultua väliin. Muistan Pekan väitöstilaisuuden 1977, samoin elämäkerran edellisen osan juhlimisen runsaat pari vuotta sitten. Toinen osa sisältää kuulemieni viitteiden mukaan paljonkin jännittäviä löytöjä. Tietysti on hienoa, että elämäkerrallinen tutkimus vahvistuu taas yhden merkkiteoksen verran, kun sitä sieltä yliopiston linnakkeesta aina tahdotaan matalaksi tulittaa.
Tapasimme vanhoja tuttuja ja savolaisen hengenelämän merkkisalkoja kuten Jorma Kaimion ja vasta uudelleen perustetun Joel Lehtosen seuran johtohahmoja kuten Kimmo Lavasteen, Jaana Muhosen, Eeva Kekin ja muita. Teatterihallinnon puolelta seuraan liittyi Timo Keski-Orvola. Savonlinnan kulttuurielämä tuntuu kovasti vahvistuvan: perustettu seura on saanut hallintaansa välillä uinahtaneen Putkinotkon, jota elvytetään toivon mukaan uuteen kukoistukseen. Hämeenkyrön Myllykolussa ollaan samalla tiellä jo pitemmällä. Tällaisia toimia on tervehdittävä riemuhuudoin.
Juhla jatkui ohjelmallisena läheisessä kahvilassa kalakukon ja viinin vauhdittamana, ja jatkot venyivät reippaasti majapaikassamme Hospizissa, jonka korkea parvekehuone ja mainio aamupala sitten virvoittivat meidät taasen kotimatkalle. Meitä ravittiin ja huollettiin sekä isäntien että kustantajan toimesta kaiken kaikkiaan suurenmoisesti.
Kun Pekan kanssa istuimme junassa viitisen tuntia mennen tullen tuli siinä kirjallinen, tutkimuksellinen ja muukin hengenelämä melko monipuolisesti käsitellyksi. Aika kului kuin siivillä. Pekalta pitää vaatia muistelmat! Hyviä viitteitä mahdollisuuksista antaa hänen ja Jukka-Pekka Sarasteen yhteiskirja Kapellimestari, jossa musiikkielämän lisäksi liikutaan vaivattomasti kulttuurielämän ja politiikan eri lohkoilla.
Antoisa matka! Yksi parhaista. Tähän totisesti sopii lopettaa maankiertely tällä erää. Kirjoittajan yksinäinen kammio odottaa.