Herätin aamulla puhelimella Pekka Tarkan. Kunniakriitikko täyttää komeat 90 vuotta. Vaikutti hyväntuuliselta ja skarpilta kuten aina. Kuinka juhlii? Väitti olevansa ”matkoilla” eli tekee kotona täyttä päätä Aaro Hellaakosken elämäkerran toista osaa. Kannustava, seuraamisen arvoinen esimerkki.
Suuri kirjallisuuspäivä jatkui Eduskunnassa. Siellä oli keskustelu Väinö Linnan Tuntemattomasta sotilaasta, joka ilmestyi tasan 70 vuotta sitten. Eipä jäänyt silloin paljon markkinointiaikaa ennen joulua, mutta hyvin on aikojen saatossa ehditty ostamaan ja lukemaan romaania. Seitsemän vuosikymmentä menestystä on jatkunut, myynti tähän saakka noin 800 000. Nyt WSOY julkaisi juhlapainoksen liitteineen ja selityksineen, jota esitteli Anna-Riikka Carlson.
Juhlakeskustelun järjestivät Arkadia-seura ja WSOY ja sitä johtivat Jenni Haukio ja Marko Kilpi. Neljän hengen raati ruoti romaania: Antti Kaikkonen, Maria Laakso, Tuomas Kyrö ja nuorison edustajana Amelie Dosseh. Keskusteluun antoi ydinviisautta itse Väinö Linna videolta (heti kun se saatiin toimimaan). Katariina Kaitue luki tehoavan eleettömästi katkelmia romaanista. Niistä huomasi pitkästä aikaa, kuinka hyvä kuvaaja Linna on – yleensä muistetaan vain repäisevät repliikit.
Parhaiten jäivät keskustelusta mieleen Maria Laakson täsmälliset havainnot romaanin henkilöistä ja kerronnan rakentesta. Tuomas Kyrö muisteli lukukokemuksiaan ja puhui omasta sotaromaanistaan Aleksi. Puheenvuorot olivat aika yllätyksettömiä. Nuori Amelie piti romaanin maailmaa ja henkilöitä jokseenkin vieraina itselleen, mutta tunnusti ihailevansa näitä ikäisiään miehiä ja heidän rohkeuttaan. Ikäluokassaan hän ei silti tunnistanut erityisesti mitään isänmaallisuutta. Toisaalta Antti Kaikkonen painotti nuorten maanpuolustustahdon lujuutta ja jatkuvaa kasvusuuntaa.
Yllättävän vähän tuli esiin Ukrainan sodan vaikutus Tuntemattoman sotilaan nykylukemiseen. Sen sijaan hurskasteltiin totunnaiseen tapaan siitä, että sodassa ei ole voittajia, vaan kaikki häviävät. Joku vakuutti, että sodalla ei saada koskaan aikaan mitään hyvää. Juuri kun me olemme kolmatta vuotta kilvan julistaneet, että Ukrainan TÄYTYY voittaa sota Venäjää vastaan. Eikö silloin tavoitella juuri jotain merkittävää ja koko länsimaailmalle tärkeää voitollisen puolustusodan avulla. Moni kommentaattori on tähdentänyt, että Ukrainan tulevaisuus ratkaistaan taistelukentällä. Nyttemmin usko voittoon on tosin laimenemassa.
Menestyvällä sodalla voidaan saavuttaa vaikkapa maan riippumattomuus ja kunniallinen rauhansopimus. Vaikka meidän jatkosota päättyi usein toistettuun tappioon tai parhaassa tapauksessa torjuntavoittoon, silläkin taattiin sentään maan itsenäisyyden säilyminen. Linna romaani ironisoi sotaintoilua ja päättyy karvaaseen pettymykseen, mutta tappiossakin on pieni lohtunsa ja lupsakkuutensa – oltiinhan ”aika velikultia”. Linna halusi usein toistettujen sanojensa mukaan viedä kunnian sodalta, mutta antaa sen sodan kestäneille miehille.
Huomattava osuus kunnian säilymisestä voidaan silti osoittaa jatkosodan ratkaiseville lopputaisteluille, Talille ja Ihantalalle. Näitä vaiheita Linna ei ollut itse enää kokemassa, vaan oli siirtynyt kouluttajaksi. Hän hyväksyi Edvin Laineen elokuvan lopun Finlandia-virityksen – patrioottinen päätös tappiosta huolimatta. Ei Suomen sittenkään hullummin käynyt. Oli vain ryhdyttävä kohtuullisesti matelemaan ja harjoittamaan ystävyyttä entisen vihollisen kanssa.
Tv:n Kulttuuricocktail jatkoi sotakeskustelua samana iltana. Jotkut Eduskunnassa kuullut näkemykset toistuivat, mutta merkillisyyksiäkin kuultiin. Niinkin vanhalta kalskahtava ajatus sieltä sinkosi Laura Gustafssonin suusta, että Tuntematon on vastuuton ja moraaliltaan aveluttava romaani, koska siinä ihannoidaan Antti Rokan kaltaista ”tappokonetta”. Ikään kuin koko sodan ideana ei olisi tappaa vihollisia. Nyt on vielä tekeillä uusi elokuva tarkka-ampuja Simo Häyhästä – siinä vasta tehokas tappokone olikin. Ukrainaan toimitamme jatkuvasti lisää aseita, joiden tarkoitus on tappaa maksimimäärä vihollisia, nuoria venäläisiä poikia. Emme sitä juurikaan moralisoi, korkeintaan kauhistelemme ja säälimme naapurin surkeaa sotakonetta.
Gustafsson kaipasi romaaniin myös raiskauksia ja naisiin kohdistuvaa väkivaltaa. Kaikkea mitä tiesi ei Linnakaan pannut kirjaansa. Seksiä haluaville voin suositella toimittamiani Linnan omia muistelmia Päivä on tehnyt kierroksensa (Siltala 2020), missä hän kertoo muun muassa erään itseään kaupanneen lotan karmeasta kohtalosta. Oli varmasti kirjan etu, ettei kuvaus tullut siihen mukaan.
Keskustelu Linnan romaanin sodanvastaisuudesta kävi kuumana puolesta ja vastaan 60-luvun loppuolella, kun Pyynikin pyörivä teatterisota jatkoi voittokulkuaan ja muuttui joidenkin mielestä liian hauskaksi. Ensi kesänä on uuden version vuoro. Jonkun verran on sentään edetty vanhoista juoksuhaudoista. Vaikka outoja houreita edelleen kuuluu, nyt sodasta puhutaan sentään realistisemmin ja kovat tosiasiat tunnustaen. Kuten Kyrö telkkarissa huokaisi: tuskin sodista päästään koskaan eroon, sillä ihminen ei muutu.
4.12. 2024