Mauno Koivistolla on edelleen huumorintajunsa: nyt peruutti katumuksensa valtaoikeuksien rajoituksesta nähtyään vaalituloksen. Helppo tulkita tunnelmansa. Suora valinta houkuttaa jos minkälaiseen karnevalismiin. Kevyt ehdokas voi nousta korkeuksiin, painavin pudota.

Eikö Mikael Jungner luvannut heittää tuolit syrjään ja ottaa mehulasit käteen ja porukan lattialle päättämään asioista. Ei ihan toiminut tämä vaalistrategia. Pitäisi kohdata myös äänestäjiä eikä vain työtovereita. Muodikkaat johtamisen oppaat sopivat firmoihin, heikommin vaalikentille. Ihmisjoukot ovat arvaamattomia.

Kun katseli postiin tullutta vertailua kahden ehdokkaan urasta, taustasta ja ansioista, tulos näyttää musertavaa ylivoimaa Niinistölle. Mutta asiaperusteet eivät ratkaise. Ihmiset valitsevat intuitiolla ja tunteella, ja hyvin usein äänestetään jotain vastaan, ei niinkään puolesta. Nyt vapaamieliset joukot rynnistävät liikemaailmaa, rikkaita, juridiikkaa, kaikenlaista asiapohjaa, otsanrypistystä, talouden kylmiä realiteetteja vastaan. On kuvitelma, että jossain on pehmeämpi maailma ja sen tuo meille vihreä kandidaatti, joka syleilee koko globusta.

Muuten kun kaikki pitävät koulutusta tärkeänä ja Suomea koulutuksen mallimaana, näissä vaaliasioissa sillä ei näytä olevan mitään merkitystä. Peräti kolme ehdokasta yritti ponnistaa korkeimpaan virkaan ylioppilaspohjalta. Eikö opintojen jättäminen todista jotakin luonteen lepsuudesta? Ellei sitten boheemista itseluottamuksesta. Tai sitten kiireestä eli ahneudesta työn ääreen. Nykyinen presidentti on usein vedonnut juristin koulutukseensa, laillisuutta hän heti virkansa alussa korosti yhtenä kolmesta peruspilareistaan. Kyllä uusikin presidentti hyötyisi juristin kokemuksesta enemmän kuin kiertelystä Afrikan kapinapäälliköitä toppuuttamassa. Puhumatta talouden reaalisesta tajuamisesta.

Parhaat hiihtokelit jatkuvat, sauna ja sahti lenkin päälle maittavat. Sitten rauhaisa ilta radion äärellä. Chopinia, Savikangasta, Janáčekia. Oli virtuoosimainen pianisti, sitten modernia natinaa ja värinää ja lopuksi jylhää kuolemansoittoa. Tein kokeen: silmäilin Gogolin Taras Bulbaa Janáčekin säestyksellä, mutta vaikea on äkkiä tavoittaa yhtymäkohtia tarinan ja musiikin väliltä. Tunnelmat joka tapauksessa yhteneväiset.