Kaikenlaisia alkuvaikeuksia. Pieni vesivahinko pannuhuoneessa, omaa huolimattomuutta. Sitä sitten kuivateltava. Yritän säädellä pattereita. Lehdet luettava. Lumityöt odottavat.
Sitten on koneella yksi haastattelu, jota yritän korjata. Ei niitä koskaan saa oman tyylisekseen, kun on ensin varomattomasti pulissut niitä näitä. Toimittaja ne valikoi ja suodattaa ja painottaa. Pitäisi noudattaa Tyyrin linjaa, joka ei antanut haastatteluja: jos on asiaa, kirjoitan itse. Sehän olisi taloudellisestikin järkevämpää. Toisaalta on vaikea kieltäytyä, kun virkeät tytöt haluavat tavata.
Aikaa kuluu ennen kuin pääsen työhön. Ja sitten huomaan, että tärkeä muistiinpanovihkoni on jäänyt kaiketi Kansalliskirjastoon! Marja sitä kävi kiltisti etsimässä uintimatkallaan, mutta tyhjin toimin. Jos joku löytää pienen mustakantisen vihkon, jonka sisus on kansista irronnut, viekää please vaksille. Persana soikoon! Kirjoitettava toistaiseksi muistin varaisesti ja katso: se käy suorastaan sujuvammin.
Juuri kun viimein alkaa tulla vire päälle, auringon punerva suunnikas heijastuu seinään. Hitto, nousee upea talvipäivä. Ei muuta kuin hiihtämään. Valkea lumi on kertynyt kuusten oksille, latukin peittynyt ohuesti pehmeään lumeen, mutta hiljalleen kun hiihtelee, nautinto kasvaa.
Sainhan sitten jotain aikaankin, kävin yhden luvun läpi. Ja palkitsin itseni illan suussa uudella hiihtolenkillä. Taivaallista.
Hauskan Joanna Lumleyn Niilin matkakertomus on ollut hienoa seurattavaa. Lisää persoonallisia retkiä ihmeellisille seuduille! Ja Kekkosen valtiovierailut vasta huvittavilta näyttävät nyt jälkikäteen. Silloin oli leikki kaukana. Siellä Sylvi tepsutteli ja Anitakin vilahteli, oli poliittista eliittiä rivissä Karjalaisesta ja Väyrysestä alkaen, vakavia naamoja. Juhani Suomi teki taustalla alustavia muistiinpanoja elämäkertaan. Kirgisiassa UK kiitteli kuinka luonto on tehokkaasti alistettu palvelemaan talouselämää. Vihreä liike oli vielä tuntematon, kestävästä kehityksestä ei kuultukaan. Mitä ukko tuumaisi Haavistosta virkansa mahdollisena perijänä?