Olihan juhlat Suomussalmella, missäs muualla. Maakunnan omaa poikaa juhlittiin. Ilmari Kianto taitaa monien selkkausten jälkeen olla  profeetta omalla maallaan. Riidat ja rähjäämiset on unohdettu, särmät hiottu, taisteluaseet taitettu – ja nyt on rovastin poika I. Calamnius lopullisesti kotiseutuhengen nostattaja,  Nälkämaan laulaja, Kainuun khaani, Suomussalmen sulttaani, korpikirjailija vailla vertaistaan.

Matkasin Kajaaniin junalla 9 tuntia, sillä juna oli kaksi tuntia myöhässä. Miten se on mahdollista. Tavarajuna kuulemma tukki raiteen jossakin Kouvolan liepeillä. Sen poistaminen kesti iät ja ajat. Japanissa luotijunat kulkivat 350 kulometriä tunnissa ja tulivat aina minuutilleen aikataulussa perille. Eikö nyt VR:n kannattaisi lähettää jokin virkeä valtuuskunta opintomatkalle Japaniin? Voihan resursseissakin olla eroja, mutta vieä enemmän epäilen taidon ja tahdon tasoeroja.

Sovittu taksi joka tapauksessa nouti minut ja hurautti vähän toistasataa kilometriä Suomussalmelle. Sain ihailla uljaita maisemia ja komeita suoria ja pääsin majoittumaan tuttuun hotellikylpylä Kiannon Kuohuihin. Saman tien meidät muutamat asukkaat kyörättiin kirkkoon kuulemaan kirjailijan runoihin sävellettyjä lauluja, joita Hedvig Paulig ja Juha Kotilainen hienosti tulkitsivat ja konsertin kokoon pannut Liisa Vähäsarja säesti.  Sen jälkeen istuin Kiannon jälkeläisten Raija-Liisan ja Ilkan ja Kimmon pöydässä kuulemassa heidän tarinoitaan. Kannatti sittenkin kärsiä ylipitkä junamatka.

Kianto tulikin runoilijana parhaiten esiin seminaarin eri esityksissä, ja mitä enemmän lauluja kuunteli, sitä paremmalta runoilijalta hän alkoi tuntua. Elävän kielen taituri hän ilman muuta oli ja kauniisti sydänmaan tunnelmia tallensi. Paljon niitä onkin sävelletty, oliko 150, ja lisää tulee.

Seuraavana päivänä päästiin kiinni proosaankin. Pääseminaarissa politologi Reijo Heikkinen selvitti perusteellisin kuvanäyttein Kiannon poliittisia seikkailuja nuorsuomalaisten yllyttäjänä suurlakon 1905 vaiheilla ja myöhemmin. Myös Punaisen viivan agitaattorsi Puntarpää sai uutta valaisua. Ihme juttu vain, että kiihkeästä yrityksestä huolimatta Kainuusta ei mennyt yksikään sosialisti läpi valtiopäiville. Ei ryhtynyt Kiantokaan minkään puolueen vaaliehdokkaaksi. Romaanissaan hän antaa sitten vaalien nostattamille toiveille musertavan loppuiskun karhun kämmenellä.

Kirjailija ja teatterimies Juha Hurme löysi Punaisesta viivasta kirjaan kätketyn eläinsadun teeman karhun vaelluksista, jotka avaavat ja päättävät romaanin.  Keskellä on se kyljenkäännös, joka jo enteilee järkyttävää loppua. Eläinteeman Hurme aloitti laulamalla Kiannon runon ”Tiu tau tilhi”, josta on kirjoittanut kokonaisen kirjan. Yleensä runoa pidetään kansanlauluna.

Teemu Keskisarja taas valitsi teemakseen vuoden 1918 ja teoksen Elämän ja kuoleman kentiltä. Perussuomalaisen ytimekkäästi Teemu puolusti Kianno silloisia vihapuheita ja asetti ne oikeaan kontekstiin. Kiannon valitsemaa roolia rintamakirjeenvaihtajana saattoi pitää oivallisena, sillä se mahdollisti sodan monipuolisen ja melko turvallisen tarkkailukulman. Kirjassa tulee ruumiita niin läjäpäin, että kustantaja Otava lykkäsi sen julkaisemista kymmenen vuotta.

Nämä pojat olivat lukeneet Kiantoa tuoreesti, kun taas itse tyydyin kirjoittamani elämäkerran pohjalta tutkijan rooliin ja selvitin Kiannon brändin syntyjuuria ja kestävyyttä koko hänen pitkän uransa aikana. Kun näinä aikoina taiteilijan on todella brändättävä eli luotava iskeviä mielikuvia itsestään näkyvyyden ja kuuluvuuden hankkimiseksi, Kianto oli tässä puuhassa ylivoimainen jo toistasataa vuotta sitten. Monet oikeat ja väärät mielikuvat hänen toimistaan elävät edelleen, vaikka mies on puoli vuosisataa sitten vaipunut Niettussaaren kuusikkoon. Tietysti elokuvat ja oopperat ja kesäteatterit ovat suuresti vakuttaneet mielikuviin Kiannosta ja hänen teoksistaan.

Jotkut kuvat ovat pahasti vääristyneet. Ryysyrannan Joosepista on tullut monen muistissa koominen henkilö. Alkuperäinen romaani tosin tutkii, voiko kurjuudesta kirjoittaa humoristisesti. Kiannolta tämä nuorallakävely onnistui. Hurme osoitti Kiannon kuvaamien unien hurjuuden. Minä olen nuorena poikana   nähnyt uimanäytöksen, jossa esiintyi pellehyppykilpailussa hauskasti resuileva kilpailija nimimerkillä Ryysyrannan Jooseppi. Hyvin muistaakseni pärjäsi.

Vahvistettu kvartetti esitti lisää Kiannon lauluja Liisa Vähäsarjan johdolla. Vielä oli juhlittava Kianto-seuran 40-vuotista taivalta Seurahuoneella. Ohjelman kohokohtana oli KHPV:n eli Kohtullisen Hutikan Pyhän Veljeskunnan sivuilta siepattu keskustelu perustettavan yhdistyksen nimestä. Sitä esittämään joutui puolet juhlaväestä (onneksi en minä), rooleja riitti. Hölmön tuntuinen idea toimi yllättävän hauskasti.

Jo riitti Kiannon juhlinta. Liikkumaan en päässyt kuin kerran uimaan kylpylään. Poronkäristystä ehdin nauttia häthätää hotellin ravintolassa. Kaikki käytännön järjestelyt ja kuljetukset sujuivat erinomaiseti, kiitos kunnan toimeliaan kulttuurituottajan Veera Tavilan. Aikamoinen urakka oli hänellä.

Mutta hei, ei juhlinta sittenkään tähän lopu. Ensi maanantaina saa ensi-iltansa Hannu Kahakorven valmistama dokumentti Kiannosta peräti Kansallisteatterissa. Kahakorpi oli tiiviisti mukana seminaarissa ja kertoikin perjantaina dokumentistaan, mitä en ehtinyt kuulemaan kiitos Valtion rautateiden. Myös Maija Myllykankaan samanpäiväistä juttua Kiannosta Vienan vapauttajana kiiteltiin vuolaasti. Raija-Liisa mielestä se oli paras esitelmä, minkä hän on koskaan kuullut. Ja Raija-Liisaahan on uskominen, kaikkien muiden rinnalla tämä Ikin valkotukkainen ikinuori ja ainoa elossa oleva tytär taitaa perimmältään olla koko Kianto-juhlinnan sytyttävin sielu.

Tutuksi käynyt mukavapuheinen taksi toi taas sununtaina suoria teitä Kajaaniin, ja paluumatkalla Helsinkiin juna myöhästyi vain viitisen minuuttia, kiitos siitä.

Iki-Kiannon syntymäpäivänä 7.5.2024.