Vielä luettuani loppuun Kemppaisen kirjan oli mietittävä Arto Paasilinnan olemusta ja merkitystä. Hellästi ja hienovaraisesti Kemppainen kuvaa kirjailijan murheelliset loppuvaiheet ja nykyisen autereisen onnentilan, jota ajankohtaiset kiireet eivät enää kosketa.

Keltaista mediaa moitittiin WSOY:n juhlassa, mutta voisiko se jättää aihetta käyttämättä, jos kuuluisa kirjailija törttöilee niinkin näkyvästi ja kuuluvasti kuin Arto aikanaan. Ei kaiketi ollut tietoa hänen sairaudestaan tai sen luonteesta. Sitä paitsi viinapäissään Arto oli ennenkin pannut tuulemaan ja kuulumaan. Siitäkin Kemppainen kertoo reippaanpuoleisia tarinoita.

Mutta Paasilinnan arvostus meillä ja muualla? Kriitikkokavereita siteerataan elämäkerrassa sen verran, että käy selväksi: kotimaa ei syvään kirjailijaa kumartanut. Mutta Kemppainen näyttää myös kiittäviä kritiikkejä. Pää pidettiin kylmänä, Artoa arvostettiin sen verran kuin hän sinä syksynä antoi aihetta. Tuotanto ei ole kauttaaltaan korkeatasoista. Suuri ostava yleisö seurasi teos teokselta, vaikka taso vaihteli. Kustantajaa hän pönkitti putkituotannollaan, mutta lisäsi myös kirjallisuuden lukemista yleisemmin, arvelisin.

Silti jään miettimään eurooppalaisen kritiikin ilmeisiä yliheittoja. Monessa maassa älymystö pitää häntä suurena filosofina. Tietysti Kemppainen on valinnut parhaat päältä. Eikö Paasilinnaa missään muka moitittu? Mutta ne tasot, joita eräskin italialainen haastattelija oli teoksista löytänyt: pikareskitarina, kova teema, elämänfilosofia ja metafyysinen taso. Kuka ne kunnolla erittelisi ja esittelisi? Hei kirjallisuudentutkimus, tässä perkaamisen arvoinen aihe. Eihän kansainvälisesti tunnetuinta kirjailijaa kannata jättää vain populaarielämäkerran varaan vai kuinka.

Missä yhteyksissä olen itse tavannut Arton? Parhaiten muistan, kuinka hän kutsui Tauno Äijälän ja minut Asemaravintolaan ehkä 1984 ja tarjosi teostensa tv-oikeuksia MTV:lle. Jotain kränää oli tullut Ylen kanssa. Äijälä tarttui heti täkyyn,