Siellä he istuivat taas kaikki kahdeksan rivissä yliopiston juhlasalissa Maanpuolustuskurssiyhdistyksen tilaisuudessa. Yksi tosin puuttui, Jutta Urpilaista ei näkynyt. Ei häntä myöskään ilmoitettu estyneeksi. Eikö hän ole vieläkään aloittanut kampanjaansa?
Toiset keskustelivat Teija Tiilikaisen johdolla rutinoituneesti, asiantuntevasti ja varmoin näkemyksin erityisesti maailmantilanteeseen ja turvallisuuteen liityvistä kysymyksistä. Vähän heitä tulee surku: eivätkö he jo kyllästy kiertämän tilaisuuksia samassa kokoonpanossa? Varmasti he tietävät jo ennalta, mitä kukin tulee sanomaan mistäkin asiasta. Niinpä keskustelu oli etupäässä hartaan yksimielistä, vakaata ja vähän vaisua. Edes pientä erimielisyyttä särähti suhteistamme Kiinaan. Jussi Halla-aho haluaisi ottaa etäisyyttä Kiinan-riippuvuudesta, Olli Rehn taas kannatti läheisempää yhteistyötä.
Alex Stubb laukaisi kysymyksen kertomalla anekdootin USA:n varapresidentin Kamala Harrisin vierailusta johonkin (en muista mihin) Afrikan maahan. Harris laskeutui kiinalaisten tekemälle lentokentälle, matkasi pääkaupunkiin kiinalaisten valmistamaa tietä pitkin ja asui kiinalaisten rakentamassa hotellissa. Puheessaan hän varoitti kuulijoita: älkää tehkö yhteistyötä kiinalaisten kanssa!
Nämä olivat kuitenkin detaljeja parituntisessa keskustelussa. Useimmista asioista ehdokkaat olivat kutakuinkin yksimielisiä, kuin hyvin opetetut kilpaveikot. Kaikki vastustivat Venäjää ja näkivät sen uhkana, kaikki halusivat pitää enenevästi huolta omasta puolustuksestamme, kaikki kannattivat itärajan väliakaista sulkemista. Stubb loisti luettelemalla ulkomuistista kaikkien aselajien numeraaliset vahvuutemme ja tunnistamalla yleisöstä puolustusvoimien entiset komentajat. Korpraali Stubb tuntee alemmuutta asepalvelusta suorittavan poikansa rinnalla, joka on ylennyt hänen ohitseen. Hän vetosi äänestämään itsestään ylipäällikön, jolloin ongelma poistuisi.
Olli Rehn muistutti ”kokemusasiantuntijoita” Haavistoa ja Stubbia siitä, että nämä olivat Kataisen hallituksen ministereinä leikkaamassa puolustusvoimien määrärahoista oliko se nyt peräti 10%. Molemmat myönsivät sen virheeksi, jota on sittemmin korjailtu. Halla-aho oli puhujista voisiko sanoa syvämietteisin. Aivan kuten Marko Junkkari aamun Hesarissa toteaa: hän tuntuu todella miettivän, mitä mieltä hän esitetyistä kysymyksistä on. Saska Saarikosken eilinen kolumni jää historiaan: ensimmäisen kerran Halla-ahoa ylistettiin tässä lehdessä.
Minusta alkoi tuntua, että tässä mainitusta nelikosta kuka tahansa pystyisi hyvin hoitamaan presidentin virkaa. Ei heillä myöskään ole sanottavaa erimielisyyttä siitä, kuinka sitä tulisi hoitaa. Erinomaisesti he hallitsevat asiat. Aaltola ja Stubb vaikuttivat toimeliaimmilta, muut olisivat tilannetta seurallen enemmän puolustuskannalla. Li Andersson vaatisi enemmän tasa-arvoisuutta miesten ja naisten palvelusuhteisiin sekä uudenlaisia siviilipalvelustehtäviä naisille. Sari Essayah muisteli matkojaan Israeliin ja Intiaan ja yritti laajentaa keskustelua entistä globaalimmalle tasolle. Keskustelua säestivät sopivasti Palestiinaa puoltavien mielenosoittajien intohimoiset rääkäisyt ovien takaa.
Ehdokaat ovat niin monessa marinoituneet ja syvästi selvillä vaikeistakin kysymyksistä, että ei tule hätää valitaan kuka tahansa. Entinen kohtalokas vakavuus on poistumassa vaaleista. Toisten mielestä presidenttiä ei ylipäätään enää tarvittaisi, riittää kun pääministerille ja hallitukselle koottaisiin kaikki valta. Silloinko asiat hoituisivat sutjakkaasti? Näyttikö siltä viime kesänä? Nykin on hallituksen sisällä ollut vääntöä rajakysymyksestä. Presidentin asemaa horjuttaisivat mielellään ne, jotka uskovat, että aina saadaan kootuksi vahva ja määrätietoinen hallitus. Kuka senkin tässä kuohuvssa maailmassa takaisi.
Siitä tuli mieleeni aamuinen puolueiden kannatusgallup. Kun kahden johtavan puolueen kannatukseen revähtää äkkiä kolmen prosentin ero (plussat ja miinukset yhdessä) viimekertaisen nähden, Magman Majander arvioi sen johtuvat vain yleisestä maailmantilanteesta! Kokoonnutaan varman ja turvallisen äärelle. Puolueiden viimeaikaisella toiminnalla ei siis ole mitään väliä? On muka liian varhaista arvioida rajatilanteen merkitystä, joka on kuohunut kaksi viikkoa. Hallitus on HS:n kolumnistin mukaan hoitanut asiaa ”hapuillen”. Kansa ja miltei kaikki puolueet näyttävät sen sijaan antavan kovan tuen pääministeripuolueen päättäväiselle toiminnalle, jota laillisuuskysymykset ovat vähän viivyttäneet.
Yksimielisyyttä pidetään jokus heikkouden merkkinä. Parlamentarismissa kuuluu asiaan riidellä kovasti. Turvallisuuskysymyksessä yksimielisyys näyttää silti olevan aika kuranttia kamaa. Vakeassa rajakysymyksessä sellainen näyttää syntyneen pää- ja sisäministerin johdolla ja puolueiden kesken jopa ilman presidentin ohjausta. Jatko onkin kiinnostavaa seurattavaa. Kun presidentti on juuri vaihtumassa, vastuu eteen tulevista ratkaisuista siirtyy entistä painavammin hallituksen harteille. Yrittääkö veli venäläinen uutta läpimurtoa juuri tässä saumakohdassa?
Talvisodan syttymisen muistopäivänä 2023