Istuimme pienillä jatkoilla Ullanlinnassa. Professorin käsi puristui viskilasin ympärille. ”Kun minua ei arvosteta Suomessa. Se on vain kestettävä. Ruotsissa on jo aivan toista.” Ihmettelin hänen puuskahdustaan. Eikö muka arvostettu?
Jos Matti Klinge olisi saanut hengen viestin maanantaisesta muistoseminaaristaan, hän olisi varmasti lohduttautunut. Arvostusta, kunniaa ja hymistystäkin sateli. Vaikka olihan sitä ennenkin tullut, kunniamerkkejä, arvonimiä, asemia. Kiitosta ja kritiikkiä jokseenkin tasapuolisesti. Ainakin hänet huomattiin missä vain hän liikkui ja mitä hyvänsä hän teki tai lausui. .
Yhdeksän puhujaa kertoi arvioitaan, kokemuksiaan ja muistojaan Matti Klingestä Yliopiston juhlasalissa. Väkeä kertyi lujasti, lähes 700 henkeä. Harva professori saa tällaisen huomionosoituksen. Kaikilla oli vain myönteistä kerrottavaa opettajastaan. Vahvan vaikutuksen hän on tehnyt ystäviinsä. Vastustajat ja vihamiehet olivat hiljaa tai poissa. Kuolemansa jälkeen Matti sai paistatella sydämensä kyllyydestä.
Liikutuin kun Marketalle ojennettiin iso kukkapuska. Hänellä on ollut varmaan kestämistä viime aikoina. Matti oli hänen aurinkonsa. Samalla Marketta oli uuttera työtoveri, kun Matin päiväkirjoja ja muistelmia koottiin ja toimitettiin. Touko Siltala muistutti, mikä onni kohtasi kustantajaakin, kun perheen puolesta oli tarjolla ammattitaitoinen editori. Siitä huolimatta kolmiosaiseksi suunniteltu teos kasvoi kuusiosaiseksi.
Vain Ilkka Niiniluoto taisi mainita myös esimerkin Klingen kohtaamista tölväisyistä´: ”Blomma” eli Yrjö Blomstedt kirjoitti ilkeän arvostelun hänen Yliopiston historiastaan Kanavaan. Oli muitakin kritiikin sivalluksia, jotkut jopa perusteltuja, mutta niitä ei nyt muisteltu. De mortuis nil nisi bene. Kaikki salissa olivat varmasti vakuuttuneita siitä, että Matti Klingen kaltainen monipuolinen ja tyylitietoinen lahjakkuus on meillä harvinaisuus, sui generis. Itsekin hän oli siitä hyvin tietoinen.
Umeån museologian professori Kerstin Smeds kertoi, kuinka liberaalin suopeasti Klinge suhtautui radikaaleihin oppilaisiinsa – sillä edellytyksellä, että he ottivat tutkimustyön vakavasti. Totesimme Juhani Niemen kanssa, että Klinge olisi varmasti suhtautunut myönteisesti myös yliopiston vallanneisiin opiskelijoihin. Ehkä hän olisi nähnyt heissä pienoiskoossa Pariisin kuuluisan yliopistovallankumouksen henkeä omilta opettajavuosiltaan Sorbonnessa.
Klinge poikkesi silloin tällöin Liisankadulla Kotimaisen kirjallisuuden laitoksella, mutta luki oman ilmoituksensa mukaan vähän uutta kotimaista kirjallisuutta. Kaikkeen ei aika riitä. Mieluiten hän liikkui 1800-luvulla. Maalaustaiteestakin hänellä oli laajat tuedot sekä omaa kokemusta. Muutamia näytelyitä hän piti Helsingissä.
Muutamat nuoremman polven edustajat kuten Ilmari Kontio, Mikko-Olavi Seppälä ja Sirpa Kähkönen kertoivat ensijännityksestä, kun pääsivät kosketuksiin maineikkaan auktoriteetin kanssa ja saivat käydä hänen merkittävässä kulttuurikodissaan. Äkkiä Klingen ystävällisyys kuitenkin sulatti alkupelon. Hänet muistetaan suopeimmin kannustavana opettajana ja monien ulkomaisten opintomatkojen vetäjänä oppilailleen. Ei huolta Matti, kyllä arvostusta tuntuu riittävän ja ajan myötä se varmaan kasvaakin.
Ehkä hänen historiantutkimuksistaan ja tieteelliseastä toiminnastaan järjestetään vielä oma seminaari, aihetta ainakin riittäisi. Klingen tuotanto on kieltämättä mittava, hän eli kuin esikuvansa Topelius: nulla dies sine linea. Hänen päiväkirjoissaan ja muistelmissaankin riittäisi tutkimista, kunhan vain lukijana pääsee yli hänen tietyn asenteellisuutensa, ajoittaisen arroganssinsa ja ennätysmäisen itsekylläisyytensä.
Helsingin kaupunki järjesti vastaanoton seminaarin jälkeen eikä ollenkaan syyttä. Kuka on niin paljon kotikaupunkiaan tutkinut, kehunut ja esitellyt kuin Matti Klinge, vanha norssi ja latinisti, jota ei voi oikein kutsua stadin kundiksi, sillä ei hän mikään kundi ollut. Häntä voisi pikemmin kutsua periurbaaniksi gentlemanniksi, läpikotaisin oppineeksi ja sivistyneeksi, jonka vertaista ei taida enää tulla.
9.10.2023