Vimmattua että uljaat elokuun päivät täytyy käyttää urheiluskabojen töllöttämiseen! Mutta ei auta, innostuin jopa naisfutiksesta mitä en olisi koskaan uskonut. Kuka on opettanut mimmit pelaamaan noin taivaallisesti? Välillä sukupuoli unohtuu kokonaan.

Kannatimme kyllä Artsin kanssa Englantia, minä lähinnä siksi, että olen ihastunut valmentaja Sarina Wiegmaniin. Herkkä tarkkaavainen nainen, joka pitää päänsä kylmänä ja peitti pettymyksensäkin. Riemastutti myös, kun brittimolari torjui aavistamalla rankkarin. Silti tuli tappio. Espanjan voittomaali oli tarkkuustyötä. Oheen kolahti Olga Carmonan yksityinen tragedia.

Samalla pääsi yleisurheilun kisa vauhtiin. Pujottele siinä sitten kanavalta toisella, ja ulkona paistaa aurinko siniseltä taivaalta. Joskus totuttiiin siihen, että suomalaiset kävelijät oksensivat ja pyörtyivät ja keskeyttivät, mutta nyt Aku Partanen paineli kuudenneksi! Hämmästyttävä juttu.

Kun Helsingin olympialaisissa kävelykilpailu alkoi, yleisö puhkesi nauruun. Ei ollut totuttu tuollaiseen. Vieläkin se tuo mieleen kilpailun siitä, kuka kuiskaa kovimmin.

Maailman kärki on kaikissa lajeissa niin huimaavan kaukana, että suomalaisilla ei ole paljon toivoa Wilma Murtoa lukuun ottamatta. Kuulaa amerikkalaiset työnsivät viisi metriä pitemmälle kuin suomalaiset kotona. Arsi Harju oli pieni välipiipahdus huipulle. Kun tapaaan kaupassa Matti Yrjölän, muistan aina pahoitella lajin romahdusta meillä. Matti kommentoi murhemielellä, mutta uskoo vielä parempaan tulevaisuuteen!

Sukellus urheiluun puhdistaa päätä kirjan ilmestymisen jälkilaineilta. Voi ajatella jotakin kokonaan muuta. Silti on kiva saada pieniä ja isompiakin kommentteja lukijoilta. Kovin positiivista toistaiseksi pirahtelee, saa nähdä kuinka jatkossa. Hesarin kritiikkiä pikkuhiljaa odottelen.

Paksua juntikkaa ei tietenkään hotkaista tuosta vain. Pitäisikö noudattaa turskin Leena Majaveden käskyä kirjoittaa ohuempia kirjoja. Hänellä ei kuulemma pysy sängyssä hyppysissä tämmöinen 700-sivuinen. Tätäkin piti lyhentää sata sivua, että saatiin edes tähän mittaan. No hyvä, maltan jatkossa mieleni. Mten olisi herkkä tiivis pienoisromaani vaikkapa rakkaudesta. Pannaan pehmeään harkintaan.

Pahinta on henkinen tyhjäkynti. Pitäisi osata nauttia vapautumisesta ja paineiden laukeamisesta, mutta koko ajan kihelmöi syyllinen olo siitä, että en saa enää mitään hyödyllistä tehdyksi. Olla möllötän ja korkeintaan keräilen kantarelleja, marjojakin pitäisi puskista poimia. Tyttärien rantamökillä riehutaan hurjissa talkoissa, siellä sentään saadaan jotakin konkreettista aikaan.

Lohtuna muistan Mika Waltarin kirjeen pari viikkoa sen jälkeen, kun Sinuhe oli ilmestynyt. Kirjailija valitti ystävilleen ihan samaa: päivät kuluvat hukkaan, en saa enää mitään aikaan! Voi meitä narkomaaneja kirjaniekkoja, vähän eritasoisia tosin.

Pois valitus! Huomenna taas  stadiin ja jatkamaan markkinointia. Kustannusyhtiö Siltala vietti viime viikolla komeita 15-vuotisjuhliaan, yihuomenna on syystuotannon pressi ja kirjakauppavierailu ja Tuomas Enbuskekin on podcastillaan hätyytellyt. Ei muuta kuin vyö kiinni ja takaisin tantereelle!

21.8. 2023