Tapahtui aika paljon: kirja meni painoon, muutin maalle, Yhdysvaltain ulkoministeri vieraili Kiinassa, Suomi voitti Slovenian ja maahan syntyi hallitus. Vähemmästäkin elämöitäisiin. Kaikkea ympäröi hellittämättömän seisahtanut helle. Elämän autere hellii meitä.

Ehdin hyvästellä Helsingin. Kävin elokuvissa ja kesäteatterissa, istuin terasseilla, katselin uimarannalla loikoilevia nautiskelijoita ja kävelin hitaasti kaupungilla. Tottta on mitä Martti Häikiö lausahti kuin Laivurin kulmalla tapasimme: Helsinki on loistava kesäkaupunki.

Pääsin viimein tyttären lahjoittamalla lipulla Rööperin uuteen leffateatteriin Rivieraan, joka on aina täynnä, koska salit ovat pieniä ja ohjelmisto korkeatasoinen. Huomasin että ruokailu ja viinin lipitys ovat yhä tärkeämpiä elementtejä elokuvanautinnoissa. Vanhan kansan miehenä tyydyn pastillirasiaan ja keskityn pääasiaan.

Sain viimeisen paikan  Asteroid Cityyn, jota ystäväni ja talvellinen huonetoverini Antti Alanen suuresti suositteli. Huvittava juttu se olikin, riittävän parodinen science fiction, jota en lajina juurikaan harrasta. Naurahtelin muutaman kerran ja tajusin, että  varsinaiset leffafriikit saavat tästä Wes Andersonin kehitelmästä irti enemmänkin. Antin kanssa nautimme hyvän läksiäislounaan Maxillissa ja siirryimme tahoillemme, hän tietysti Sodankylän kuvajuhlille.

Toinen laji, jota luonnollisista syistä vähemmän seuraan, on lastenkulttuuri. Nyt jouduin senkin pariin, kun ystäväni houkutteli Suomenlinnaan katsomaan klassikkoa, F. H. Burnettin Salaista puutarhaa, Anna Krogeruken dramatisoimana ja Anne Rautiaisen ohjaamana. Herttainen ja lohdullinen juttu, joka lisää toivottavasti elämänuskoa ja toisista välittämistä. Pääosassa kunnostautui nuori Anna-Sofia Tuominen. Mielikuva puutarhasta saatiin syntymään vankkaan kivlinnaan. Merimatka Suomenlinnaan on sinänsä aina kiva kokemus.

Puutarhasta puheen ollen Eiran puistoa on kunnostettu koko kevään, kohta se alkaa kukoistaa. Hieno se on ollut aina, kaupungin kaunein, mihin vielä ylletään? Sepiksellä on koko ajan kovat futismatsit käynnissä. Engelin aukealta avautuu meren aava ulappa, vallitsee ajaton tunnelma, ei hienompaa asuinympäristöä olekaan kuin nämä puistot, uusklassiset ja jugendhenkiset korttelit.

Ja silti pakkasin laukkuni ja sovittauduin Citikkaan ja porhalsin kohti Pirkanmaata ja Hämeenkyrön viljavia maita. Täällä sitä taas ollaan. Lehtevää ja mehevää, peruna lykkää varsia ja tilliä tupsuttaa. Järven vesi lämpiää. Tauno kaataa muhkeita kuusenrunkoja rantatontin tuntumassa. On tehty kauppoja, jotka muun ohessa ratkaisevat menneen vuodet käräjät ja kähinät. Häiriötekijät poistuvat, rauha palaa rannoille. Suuri helpotus, ei voi kieltää.

Mikäs täällä taas ollessa. En silti malttanut pysyä paikallani, vaan retkeilin sellaiseen paikkaan kuin Juupajoelle, matkaa sata kilometriä. Hiljaisella paikkakunnalla oli kaksi nähtävyyttä: syvä rotko joen partaalla kohisevalle koskelle ja Walleniuksen Wapriikki, jossa esiteltiin eilen viimeistä päivää Aivi Gallénin retrospektiivistä maalausnäyttelyä. Runsas koloristinen kavalkadi Monet’n ja muiden esikuvien hengessä. Muutamat boheemit henkilökuvat virkistivät maisemien sarjaa.  Tunnen temperamenttisen taiteilijan, jota ikä ei paina. Mutta miksi näin syrjäisellä paikalla? Ehkä näyttely kiertää vielä muuallekin. Kahvila tarjosi hadutettua teetä ja maukkaita poropiirakoita.

Tällaisia tapahtumia ensi alkuun. Päiviä on täytettävä ilman huolia kirjaan tehtävistä muutoksista, koska niitä ei voi enää tehdä. Vapautuksen sijaan mielen valtaa tyhjyys ja merkillinen turvattomuuden tunne. Mitä kaikkea olen tullut tehneeksi? Enää ei auta murehtia, mutta kone jauhaa tyhjäkäynnillä ja kirjoittaa edelleenkin kirjaa, jonka kannet on jo suljettu.

Onneksi on tämä ihmeellisenä kukoistava luomakunta. Juhannsruusut ja alppiruust ovat puhjenneet, ja itse juhannustakin vietetään kerrankin oikeaan aikaan. Haen kohta vieraani bussipysäkiltä, tyttäret tuevat jonkun päivän päästä ja sitten aletaan. Oikein hyvää juhannusta itse kullekin, jos ei enää satuta kohtaamaan!

19.6. 2023