Tulin raitsikalla Eliten edustalta myöhään lauantai-iltana.  Vaunu täyttyi Lasipalatsin kohdalla vallattomista ylioppilaista. Kauniita iloisia nuoria. Pari sievää neitosta piti minulle ystävällisesti seuraa ja valitti melua. Kuinka selviän ruuhkasta pois pysäkilläni? Tilanne tuntui mahdottomalta. Kunnes komea nuorukainen kuulutti kovalla äänellä: ”Tehkää tietä herralle!” Nuorten hyökylaine halkeasi kuin valkoinen meri Mooseksen käskystä.

Kuka vielä väittää, että nuorisomme ei osaa käyttäytyä? Eivät nämä tuntuneet olevan edes humalassa, vaikka Kaivariin suunnistivat. Vasta uutisista kuulin, että poliisilla oli silti jonkin verran järjestyshuolia. Puisto oli jopa tyhjennetty. Ilmeisesti sekin sujui yhtä järjestyneesti kuin poistumiseni raitsikasta.

Näin viikonlopun tietämiin kaksi elokuvaa Pariisista. Sama näyttämö, mutta kaksi melko vastakkaista elämänkuvausta. Pieni kirjakauppa Pariisissa näyttää, että anarkistisia yllätyksiä voi sattua jopa vanhojen kirjojen kaupassa. Täytyypä viitata tutuille divarinpitäjille. Hilpeässä tarinassa on mustat juonteensa.

Elokuvan paras sanoma on lukemisen puolustus. Siinä villi nuori näyttelijätär syöksyy kauppaan, hänellä on muita intressejä, mutta hän on valmis myös lukemaan – mahdollisimman lyhyitä kirjoja. Semmoisia joita voi lukea loppuun metromatkalla. Arvokas kauppias tarjoaa hänelle muiden mukana Dostojevskin Valkeita öitä! Tarvitaan Antti Alasen tasoinen elokuvatietäjä ennen kuin vihje avaa yhteytensä. Katsokaa vaikka hänen Film Diarystaan.

Kirjakaupan kätkemät mustat juonteet eivät ole siinä niin syvät kuin elokuvassa Muistan sinut, Pariisi. Terroristit iskevät ravintolaan, asiakkaita ammutaan kasaan. Perustuu tositapahtumaan, kuten hyvin muistamme. Nainen poikkeaa pitämään sadetta ja selviää sattuman kaupalla verilöylystä. Lopun aikaa hän seuloo muististaan, mitä oikeastaan tapahtui. Iskusta selvinneillä on jopa oma Facebook-ryhmänsä, jssa avataan raskaita muistoja. Viihdoin nainen löytää kokin, joka piteli häntä kohtalon hetkillä kädestä.

Elokuvalla on eittämättömät ansionsa, mutta sen tinkimättömyys johtaa tiettyyn yksitasoisuuteen. Kokemus ei juuri liikahda sijoiltaan, etsintä on tiukkailmeisen monomaanista. Ei nyt ihan, mutta sinne päin. Antti arvioi elokuvan korkealle, mutta joutuu myöntämään, että kyseessä olisi mestariteos, jos siinä olisi enemmän enemmän elävyyttä ja vetovoimaa. Itse pitkästyin  aika tavalla, mutta varmasti elokuva puhuttelee todellisen terrorin kohteiksi joutuneita maita kuten Ranskaa.

Johtunee viileästä alkukesästä, että parhaat elämykset koostuvat nyt elokuvista. Suosittu Aftersun on samaan tapaan ulkoisesti niukka ja sisään kääntynyt kuin tuo Pariisin muistelusyöveri. Hauskaa sinänsä, että elokuva voidaan nykyaikana tehdä harmonisesta isä-tytär suhteesta, jossa ei paljon mitään tapahdu. Sitä hyytävämpää oli seurata Salaliittoa Kairossa. Tiedustelussa on samoja tavoitteita niin idässä kuin lännessä, menetelmät vain vaihtelevat. Muslimien sisäisistä jakolinjoista tiedämme aika vähän, uskonto reunustaa kaikkea toimintaa.

Teatterit ovat sulkeneet ovensa eikä kesäteatterikausi ole vielä kunnolla käynnistynyt. Television tuijotus vähenee, mutta lukemista riittää. Kirjoihin on palattava, riippukeinussa tai omenapuun alla ne ovat pian parhaita seuralaisia.  Alan vähitellen muuttaa majaani maalle ja vähentää samalla tätä tietokoneen rassaamista. Mitä kaikkea näkyy luonnossa ja oikeassa elämässä? Jotain voi vielä siitäkin selvitä.

5.6. 2023