Vilkasta elämää kotimaassa. Puhuin tiistaina Eino Leinosta ja suhteestaan Sibeliukseen Hämeenlinnassa. Sibelius-seura järjesti tasokkaan tilaisuuden vanhassa Wetterhoffin kutomossa, jossa Leinoa asui jonkin aikaa käydessään Normaalilyseota. Saman koulun poikia oli Janne sekä myös I. K. Inha. Oli mukava tutustua maineikkaaseen kulttuurilaitokseen. Elina Arlin säesti itseään kitaralla ja lauloi kauniisti säveltämiään Leinon runoja. Keskusteluakin syntyi, paikalla mm. vanha opiskelukaveri Juhani Niemi. Juhani Koivisto, oopperan entinen dramaturgi ja Haanpään ja Toivo Kuulan tuntija, toimi ylimpänä promoottorina.

Tuskin olin selvinnyt Hämeenkyröön, kun oli taas polkaistava maantielle ja ajettava Poriin. Sieltähän Suomalaisen Teatterin toiminnan katsotaan varsinaisesti alkaneen lokakuussa 1872. Sen kunniaksi pidettiin juhlat päivälleen 150 vuotta myöhemmin. Juhlaan oli erityinen syy sikälikin, että samalla julkistettiin Risto Ojasen kirjoittama Porin Teatterin historiateos. Olen sen syntyvaiheita seurannut ja vähän auttanutkin Ristoa kovassa urakassa.

Julkistaminen tapahtui Raatihuoneen kauniissa salissa, missä kuultiin ensin tutkija Laura-Elina Ahon esitelmä teatterin merkityksestä Suomi-neidon identiteetin rakentumiselle. Risto Ojanen esitteli mahtavaa kaksiosaista teostaan, ja kaunista lauluakin kuultiin. Pidin pyydetyn kommenttipuheenvuoron ja kerroin teatterihistorioiden osuudesta kansallisen identiteettimme vahvistajina. Viimeksi on tullut kaksikin täydennystä Kansallisteatterin historiaan. En malttanut olla muistuttamatta omista historioistani ja varsinkin siitä, että TTT:n historia kasvoi kolmiosaiseksi. Mutta nyt Riston kirja on kiistatta kaikista komein.

Juhlaan loi oman synkän varjonsa äkkiä tullut tieto Osmo Pekosen kuolemasta Ranskassa pyöräretkellä. Sitä oli vaikea sulattaa, vaikka samalla nautimme herkullista ateriaa Raatihuoneen kellarissa ja kuulimme vanhojen teatterinjohtajien hersyviä anekdootteja uriensa vaiheilta. Paikalla Reino Bragge, Patrik Drake ja Porin nykyinen johtaja Kristian Lindroos. Risto on myös teatterin entinen johtaja ja otti minunkin Herra Untolan aikanaan ohjelmistoon. Kaipasimme paikalle vähän Kansallisteatterin nykyistä johtajaa. Vahvasti ristivaloinen tilaisuus.

Teatterissa näimme tutun musikaalin Evita, jossa ei suurempaa moittimista, Lindroosin eheä ohjaus – paitsi että jokin kotimainen uutuus olisi tehnyt juhlanäytelmänä terää. Koronalle ei teatteri voinut mitään, musikaali oli varmaan vanhaa ohjelmistoa. Onhan palvotun Eva Peronin vaiheissa jotain ajankohtaista saumaa, ainakin vallan sortumisen kuvauksessa. Putinilla ei  ole edes näkyvää vaimoa, johon kansa voisi suunnata vihansa, vaan mies saa yksin vastata hirveistä sotarikoksistaan.

Ajelimme Sina Kujansuun kanssa syysyön halki kotiin ja hän jatkoi tästä Tampereelle. Sinakin on ohjannut Porissa Tuula-Liina Variksen näytelmän, joten kaikki langat solmiutuvat tähän Suomen kauneimpaan teatteriin. Ihailin vielä kotona tämän Naissankarista Idän pikajunan arvoitukseen -teoksen uljasta taittoa ja sisältöä. Riittää siinä tutkimista talvipäivinäkin, jos sen mielii kunnolla selättää.

Samalla jäin pitkään miettimään hyvän ystäväni Osmo Pekosen järkyttävää kohtaloa. Kaksi jysähdystä samalla Porin reissulla, Riston kirja ja Osmon poistuminen. On molemmista nielemistä, pohdittavaa ja paljonkin vielä kerrottavaa. Osmo lienee yhä Ranskassa vai miten on, tervetuloa lopulta kotimaan multiin. Missä liikkunee hänen gallialainen henkensä? Elämä on täynnä arvoituksia.

14.10. 2022