Tuskin olin päässyt Kuusamosta kun jo piti keskittyä Lontoon suurenmoisiin hautajaisiin. Ei voi kuin ihailla brittien taitoa järjestää loisteliaita seremonioita. Kaikki sujuu millilleen niin kuin pitää eikä näy jännitystä tai hermoilua. Kaikki vierii omalla juhlavalla, vuosisatojen koulimalla painollaan. Parasta teatteria tällä vuosituhannella.

Sitä paitsi kuningattaren hautajaiset pystyivät aidosti liikuttamaan katsojaa. Itku ei ollut kaukana, kun valtikat poistettiin kuningattaren arkulta. Näkyi siinä olevan jälkeläisilläkin pidättelemistä. Huippukohdissa nousin seisomaan tuoliltani, ja aivan samaa kertoi eräs ystävättäreni. Charles III:lla on kova tehtävän edessä. Aika paljon hän saa tyriä ennen kuin monarkia alkaa heilua, niin korkeissa kantimissa se on juuri nyt.

Meidän tasavaltalaisten täytyi täällä pohjan perillä tyytyä Loirin yleisöltä suljettuihin hautajaisiin. Ennakkoarviot yleisön ryntäyksestä liioittelivat huomattavasti. Rippikirkkoni edustalle kerääntyi pari kourallista uteliaita katsomaan, kuinka julkkikset hipsivät kukkineen kirkkoon. Kovin merkittäviä lausuntoja ei heiltä herunut. Poliisin varaamia turvatoimia ei tarvittu. Loiri-ilmiö on paljolti median luomus. Juha Typpö tekee Hesarissa ennätyssyvän kumarruksen vertaamalla Loiria asemansa puolesta kuningatar Elisbetiin. Verraton taiteilija ansaitsi joka tapauksessa hartaan ja itsensä näköisen tilaisuuden kuten on kerrottu.

Tampereellakin tapahtui. Pitkästä aikaa nousin portaat Raatihuoneelle juhlimaan Tampereen Teatterikerhoa, joka täytti jo pari vuotta sitten 75 vuotta. Nyt vasta päästiin kohottelemaan laseja. Olin itse järjestämässä kerhon 50-vuotisjuhlaa Rosendahlissa 1995 – auta armias kuinka aika kuluu.

Hyvin sujui tämäkin juhla. Apulaispormestari Pekka Salmi ja kerhon puheenjohtaja Tuula Martikainen kertoivat hauskasti ja asiallisesti kerhon historiasta. Sitten meidät haastettiin Esko Raipian kanssa muistelemaan omia kokemuksiamme kerhon piirissä ja Pyynikillä. Eskohan olisi puhunut koko illan ja minäkin sain kertoa kymmenvuotisesta puheenjohtajakaudestani ja siitä,  kuinka Väinö Linnan Pohjantähden ja Tuntemattoman avulla nostettiin Pyynikin Kesäteatteri syvästä alhosta kunnian kukkuloille. Akseli ja Elina keräsi heti ensimmäisenä kesänään yli 68 000 katsojaa! Johan saatiin velat peittoon ja toiminta taas pyörimään. Näistä ja muista kannattaa lukea lähemmin Rauli Lehtosen mainiosta kirjasta  Pyörivä kansanjuhla (1995).

Oli ilo olla tilaisuudessa, jossa juhlittava Teatterikerho sai asiaan kuuluvan huomion. Aivan toista kuin Myllykolun Kesäteatterin piinallisesti huitaistu juhlan tapainen 50-vuotisen taipaleensa kunniaksi viime kesänä. Näkyi murheellisesti kuinka eri tasoisesti kaupunki ja muuan ”kulttuurikunta” omia henkisiä saavutuksiaan arvostaa.

Raatihuoneella oli sitä paitsi hauska tavata vanhoja tuttuja. Teatteripöydässämme seisoskelivat niin Reino Bragge kuin Liisa Roine ja Seppo Mäki, Sani Lehtinen ja Inkeri Mertanen ja myös Tarja Kankainen ja Katarina Fleming pöydän ääreen pyörähtivät. Siinä koolla teatteritietämystä kerrakseen. Muistorikas ja ja mieltä lämmittävä ilta!

On toivottava Teatterikerholle jatkuvaa intoa ja valistusta sekä Pyynikin Kesäteatterille potkua, kun se lähtee ensi kesänä uuteen nousuun tutuilla eväillä, samalla Pohjantähdellä, millä pyörivä ”kanttura” saatiin Kalle Holmbergin johdolla komeasti kohoamaan silloin 1993-1997. Perinteet velvoittavat. Älkööt jäljet liikaa pelottako!

21.9. 2022