Eivät olisi olympialaiset voineet päättyä juhlavammin Suomen kannalta. Kultaiset lätkät finaalin päätteeksi todella sykähdyttivät. Nähtiin ruudun täydeltä puhdasta miesriemua! Siihen ei ole kellään nokan koputtamista, ei edes naistutkijoilla. Kyllä vavahdutti rintaa, kun Maamme soi ja Valtteri Filppula jakoi kavereilleen mitalit kaulaan. Kotona odotti vastasyntynyt vauva. Onko täyteläisempää onnen hetkeä?
Oli myös ihmeellistä nähdä Kerttu Niskasen nousevan pronssille päin myrskyä puskien naisten hiihdossa. Niskasen sisarukset vastasivat Suomen viidestä mitalista! Itse veikkasin kokonaismääränkin pienemmäksi. Johaug jatkaa suvereenisti Björgenin kuningatartietä. Bolshunov on kiistaton kuningas. Ihmejuttuja saa nähdä urheilun saralla. Ei Kiinan kisoja sittenkään turhaan järjestetty. Kaikki sujui paremmin kuin oli pelättävissä.
Itselleni yllätykseksi tempauduin tuijoittamaan taitoluistelua, varsinkin paritansseja. Mitä taidetta ja silmäin hivelyä! Voi täydellä syyllä puhua ruumiin runoudesta. Hirvittää vain kun ajattelee harjoituksen julmaa määrää, jota tuollainen taituruus edeltää. Parhaissa pareissa pilkahti vapautunut nautinto, joka on mahdollista silloin kun kaikki liikkeet tuhansiin kertoihin harjoiteltuina hallitaan. Ei tuo tunnu olevan aina ihan inhimilisyyden rajoissa. Niinpä nuoren naisluistelijan kohtalo tosiaan suretti. Häikäisevä lahjakkuus tuhotaan mahdollisesti alkuviivoille. Lapsitähtien ura on taiteessakin veitsen terällä.
Urheiluselostajien kieli tuottaa jatkuvasti huvin ja hämmästyksen hytkeitä. Siitä pitäisi tehdä ja on kai tehtykin oma tutkimus. Jääkiekossa on vetreitä kielikuvia ja hyviä tilanneoivalluksia. Vältetään liikoja ammattitermejä jotka vieraannuttavat meitä maallikoita. Kaupallisen kanavan studiojoukkueen kokemus ja ammattitaito olivat huippuluokkaa, ja tunnekin pääsi valloilleen. Hiihdon puolella spekuloidaan mielestäni liikaa taktisilla yksityiskohdilla ja ”suksen” luistavuuksilla. Pääselostajalla on kyllä jäntevä ote ja hyvä ääni, huumorikin pilkahtelee. Ylivertainen on silti taitoiluistelun selostajan eläytyvä herkkyys yhdistyneenä spesiaaliin alan tuntemukseen. Minäkin alan oppia nuo kolmoistulpit ja nostot ja kuolemanspiraalit.
Helpottaa silti kun kisat päättyvät. Voi taas keskittyä omiin hommiin ilman jatkuvia keskeytyksiä ja jännityksen momentteja. Kummallisesti kisat hallitsivat ajatuksia enemmän kuin olisi suotavaa. Mielestäni lajeja on nykyisellään liikaa, erityisesti kaikenlaisia ilmassa kieputteluja ja muita temppuiluja voisi karsia. Kelkkailua en ole koskaan käsittänyt urheilulajiksi. Miksi juuri latvialaiset ovat siinä hakoja?
Suomi voi olla kokonaistulokseen enemmän kuin tyytyväinen, vaikka monissa lajeissa olemme pudonneet pohjille. Jopa mäkihyppy näyttää pientä elpymisen merkkiä. Kestävyyshiihto on kuitenkin Suomen ikiaikainen leipälaji. On taas siteerattava Veikko Huovisen mietelmää: jos siinä ei tule menestystä, Suomen kansan henkinen selkäranka murtuu. Onneksi niin ei nyt näyttänyt käyvän, toivossa edelleen eletään.
Vielä on taitoluistelijoiden näytöksiä ja arvatenkin loistavia avajaisia vähän vaisummat päättäjäiset, joihin aina lyö leiman tietty surumielisyys. On eletty hetkiä, joita vielä kauan pureksitaan, kertaillaan ja analysoidaan. Ja sitten odotellaan seuraavia suurkisoja, joihin toivottavasti kuluu vielä hyvä rauhoittava tovi.
Miinuspuolelle merkittävä oman liikunnan vähäisyys. Pari viikkoa maalla ja vain muutama kerta suksilla. Oli joko liikaa lunta tai muuten huono keli. Tai sittten vaan laiskotti. Piti kohentautua, mutta liika istuminen päinvastoin pudotti kuntoa. Kohti uusia kuntolomia, ei auta.
20.2. 2022 – maaginen päiväys.