Upea pakkasaamu, aurinko nousee punaisena. Viikonloppuna tihuttaneet lumet häipyneet.
Kun Krimin kansa ja Matti Klinge kannattavat niemimaan liittymistä Venäjään, voivatko Obama ja EU vastustaa näin vahvoja auktoriteetteja? Putin hallitsee tilannetta jäätävän suvereenisti, kuten Jouko Jokinen eilen Aamulehdessä jäsenteli. Sanoisin, että Putin on astunut hallitusti Ukrainan varpaille. Onkohan Obama edes täysivaltainen osallinen näin kaukaisen niemimaan tapahtumiin.
Professori emeritus Klingen mukaan Krim kuuluu historian ja kirjallisuuden valossa poliittisesti, hallinnollisesti ja emotionaalisesti Venäjään. Kenellä on heittää painavampia punnuksia vaakakuppiin? Jos ylivoimainen kansanäänestys on laiton, niin mikäs tämä torikansan rysäyttämä vallankeikaus Kiovassa sitten oli? Parlamentit tekivät kummassakin tapauksessa pikapäätöksiä.
Tutkija Mika Aaltola ennusti myrskyisää viikkoa. Satelee pakotteita ja tuiskuaa vastapakotteita ja jytisee Ukrainan itäosissa, Krimilläkin vielä pitkään kipunoi. Aaltolan edellinen viikkoennustus meni metsään, Putin ei vetäytynyt eikä sotakaan syttynyt. Onkohan tämä prognoosi pätevämpi? Sääennusteet ovat yleensä kestävämpää laatua kuin ulkopoliittisten tutkijoiden arvanheitot.
Toinenkin suosikkini kunnostautuu. Hesarin leffa-asioita heikosti tunteva Rautsi mitätöi yhdellä tähdellä ja huitaisevalla lauseella Valentin Vaalan ohjaaman, Juhani Tervapään (Hella Wuolijoen) tekstiin perustuvan elokuvan Jossain on railo (1949). Kun Aamulehden huomattavasti pätevämpi Pekka Eronen arvostaa elokuvaa kolmella tähdellä ja hyvällä luonnehdinnalla, tekeepä mieli päivällä vilkaista miltä Vaalan ja Wuolijoen yhteistyö näyttää.
F. E. Sillanpään Seura piti vuosikokouksensa lauantaina voipuneissa tunnelmissa. Monivaiheisen juhlavuoden jälkeen ei ole heti intoa eikä voimia tarttua uusiin haasteisiin. Riskejä pelätään, mutta ilman niitä ei tietenkään mitään tapahdukaan. Uudeksi puheenjohtajaksi valittiin kaavoitusinsinööri Anna-Kaisa Anttila, jonka toimenkuvaan kuuluu mm. sillanpääläisen maiseman suojelu, joten oikeilla jäljillä ollaan. Etsitään nyt sitten uusia askelmerkkejä kaikessa rauhassa.
Sään kirkastuessa retkeilimme Marjan kanssa Myllykoluun ja hämmästyimme jonkin verran sitä, että viime kesän lavasteet on kyllä osaksi purettu, mutta jätetty riipin raapin sateeseen lojumaan. Sentään kauniisti maalattuja kartanon seiniä ja muuta edelleen käyttökelpoista, pyörönäyttämön alustakin vielä paikoillaan. Eräs ulkopuolinen taho tämän sai urakaksen, mutta ei ole jaksanut saattaa tehtävää loppuun. Toivottavasti pian havahtuu, eiköhän sinne pitäisi pian suunnitella jo uusia lavasteita alkavaksi kesäksi.
Luin kirjastossa kaksi merkittävää haastattelua. Pentti Linkola on antanut Tyrvään Sanomille (13.3.) lannistuneita lausahduksia, mutta vielä löytyy ruutiakin äijässä. Kumisaapas ja led-valot ovat ainoat tekniset keksinnöt, jotka läpäisevät Linkolan seulan. Lisäksi lohtua Linkolan synkkyyteen tuo hyvä kaunokirjallisuus. Maailma sinänsä ajelee täysillä päin tuhoa, mitään ei voi enää tehdä. Huvittavan osuva on Linkolan arvio Ukrainan kriisin kaltaisista: niistä riemuitsevat eniten kaiken maailman kommentaattorit, jotka verhoavat poikamaisen verenhimonsa muka syvään huoleen. Kerrankin tapahtuu ja pian tapellaan!
Toinen kirkas juttu on Leena Krohnin haastattelu Aamulehdessä (15.3.). Kuinka sanojen valinta kirjailijalle on vaikeaa, mutta erehtyminenkin on sallittua. Ja muutaman tuhannen painos per kirja riittää Leenalle vallan hyvin, tärkeämpää kuin hetken menestys on kirjan kestävä elinikän, se ettei se yhdessä humauksessa katoa. Hänen ensimmäinen lapsenlapsensa on nimeltään Lumi. Lisää Leenan kirkkaita ajatuksia mediaan! Ja Linkolaakin lukee aina karvaaksi virkistyksekseen.
No katsoimme sitten sen leffan Jossain on railo kirkonkylän reissun jälkeen. Ihan kunnollinen, jopa jäntevä, aluksi aika kuiva ja staattinen, loppua kohti tihentyvä draama. Hella Wuolijoen tutut teemat, omaisuus, juoppous, väärä rakkaus, puhdas romantiikka ja kova materialistinen oikeus vuorottelivat. Ei parasta Tervapäätä mutta kiintoisaa, eikä missään nimessä mikään yhden tähden hanttapuli, kuten siellä Hesarin palstalla uneliaasti kuvitellaan. Ansa Ikonen näytteli ylväästi. Eino Heinon kuvaus vaikuttavaa. Seuranta jatkuu.
17.3.2014