Olympiamoralismi taisi hetkeksi hellittää, kun Iivo Niskanen hiihti voittajana maaliin.  Harvasta asiasta suomalainen saa niin voimakkaita onnen sykkeitä kuin hiihdon kultamitalista, vieläpä perinteisellä tyylillä. Porilaisten marssi kajahti komeasti ja liikutti varmasti monia.

Vai olisiko palkintojenjaossa ollut paikallaan, että Iivo olisi pallilta täräyttänyt parit mielipiteet Kiinan ihmisoikeustilanteesta. Samalla olisi voinut haukkua Venäjän sotapolitiikan ja heittää pari karseaa katsetta Bolsunoviin. Olisihan se säväyttänyt. Kansainvälinen kuuluvuus ja näkyvyys olisivat olleet taattuja. Toista näin hyvää tilaisuutta tuskin tulee, ellei sitten naisten viestijoukkue riehaannu huomenna joukkomielenosoitukseen.

Johonkin tällaiseen Suomen Urheiluliiton puheenjohtaja Sami Itanin kuului urheilijoita yllyttävän kisapäivän aamutelevisiossa. Urheilijat ovat kuulemma lähtökuopissa valmiina laukomaan poliittisia mielipiteitään, mutta johtajat pirut jarruttelevat. Kiiinan kisajärjestäjätkin ovat kieltäneet mielenosoitukset, samoin pollea Olympiakomitea. Ehkä oli sittenkin parempi, että Iivo ei aukaissut suuutaan muuten kuin voiton karjahduksiin ja Maamme-lauluun loistavan hiihtonsa kunniaksi.

En tiedä kuinka kovia haluja Suomen joukkueessa ylipäänsä kytee näihin Itanin toivomiin mielenilmaisuihin. Kerttu Niskanen tai Krista Pärmäkoski eivät vaikuta kärkkäiltä lausumaan ajatuksiaan muusta kuin suksien luistavuudesta. Ilkka Herola olisi tietysti voinut ”paskahiihtonsa” jälkeen haukkua niin kisajärjestelyt kuin Kiinan poliittisen johdonkin, jos se sitten jotakin olisi auttanut.

Jukka Jalonen tosin jo jyrähti Mörkö Anttilan ihmisoikeuksista, mutta sitäkin pidettiin vähän harkitsemattomana tuiskahduksena. Suutuksissaan valmentaja voi sanoa kaikenlaista. Ei siellä Venäjälläkään kaikki asiat hyvässä kunnossa ole, mutta kovasti vaan Suomen pojat siellä liigassa kiekkoilevat. Ei kuulu vähintäkään mutinaa toisinajattelijoiden kohtelusta, kun lätkää rahasta pelataan.

Jokunen jalkapalloilija on lausunut harminsa siitä, että seuraavat MM-kisat pelataan Qatarissa, missä on satoja jo kuollutkin kisapaikkoja rakennettaessa. Tuskin kisoja silti perutaan, eihän peruttu näitä Pekingin olympialaisiakaan, vaikka Suomen Urheiluliiton johtaja sitä kesällä kuuluvasti vaati. Kovakorvaisia ovat isommat johtajat, ja urheilubisnes kautta maailman niin kovaa, että sitä ei pienillä puheilla horjuteta.

Aloittakaa nyt vaikka formulasirkuksesta ja lopettakaa se ilmastonsuojelun nimissä. Kimi Räikkönen voisi tehdä aloitteen, varmasti pääsisi historiaan, missä kyllä jo onkin tähänastisilla ajosaavutuksillaan.

Omasta puolestani nautin täysin rinnoin niin Iivo Niskasen, Aleksander Bolsunovin kuin Johannes Klœbon hiihdosta ja myös Perttu Hyvärisen hyvästä hiihdosta ja unohdin pariksi tunniksi maailman muut murheet. Sekö urheilussa niin vaarallista onkin? Vääryydet tiedostava äly himmenee ja puhdas kilpailuvietti karkaa etualalle. Ilman sitä urheilusta ei tulisikaan mitään. Kova tyyppi on se, joka ryhtyy urheilemaan parantaakseen samalla maailmassa rehottavia epäkohtia. Mohammed Ali ja muutamat muut ovat yittäneet, mutta eivät kovin kestävin tuloksin.

Muuten siellä Ylen lähetyksissä on asiantuntija, joka tähän mennessä on toivotellut köysiin, kuutamolle tai sippiin milloin minkäkin hiihtäjän, viimeksi Klœbon, jonka surullisen näköisen taivalluksen hän oli valmis hyvästelemään parin ensimmäisen kilometrin jälkeen. Norjalainen hiihti maalissa pronssille. Samoin kävi vastaavasti yhdistetyn hiihdossa. Sami Jauhojärven asiantuntemusta on vähän ikävä.

Huomenna naiset hiihtävät viestin, jonka päätteeksi tuskin viestivät käsityksiään naisten asemasta Kiinassa, vaikka aihetta varmasti olisi. Uigureistakin voisi sanasen uittaa johonkin haastatteluun. Mutta parempi että keskittyvät hiihtoon, jonka parhaiten tuntevat. Siitä voi ropista vielä lisää mitaleita. Oma niukka mitaliveikkaukseni (3) on jo joutunut ansaitusti häpeään ja hyvä niin.

11.2. 2022.