Otsake on Mika Waltarin alkuperäisestä käsikirjoituksesta. Se oli se, joka jäi aikanaan filmaamatta. Kun teksti nyt viimein on kaivettu käyttöön, se on saanut Tampereen Komediateatterissa käskevämmän muodon: Levätkää rauhassa, komisario Palmu. Alkuperäinen on parempi, mutta muutoksella on perusteensa. Se liittyy teatterisovituksen loppuratkaisuun.
On aika ihmeellistä, että Waltarin viimeinen, itsensä kirjoittama Palmu keksitään vasta nyt. Ja että se tapahtuu Tampereella. Sen olemassaolo on tiedetty kauan. Minäkin esittelin sitä Waltarin elämäkerrassa Unio Mystica vuonna 2008. Ei se silloin ottanut tulta, perikuntakin eli Satu Waltari hangoitteli vastaan. Alun perin Matti Kassila jätti Mikan melko valmiin käsikirjoituksen sikseen ja laati oman onnettoman version Vodkaa, komisario Palmu, joka poikkesi kauas edeltävien teosten hengestä.
Miltä tämä viimeinen Palmu nyt sitten näyttää? Voi heti sanoa, että vaikka se on elokuvaksi kirjoitettu, se toimii ihmeen hyvin näyttämöllä. Joel Elstelän ei ole tarvinnut tekstiä muutella juuri lainkaan, vain kohtausten järjestystä on vaihdeltu ja vähän terästetty loppuratkaisua, josta ei kannata hiiskua mitään, jotta tuleville katsojille säästyisi yllätyksen mahdollisuus.
Panu Raipia on kieltämättä ohjannut jutun nokkelasti ja joustavasti. Alussa on johdannon kaltainen lyhyt kertaus aiemmista Palmu-tulkinnoista, ja jatkossa esitys lainailee aika hauskasti niiden keinoja ja kohtauksia ja jopa Kassilan elokuvallista tyyliä videopätkissä. Olen iloisesti yllättänyt, en uskonut, että tämä ”rääppiäis-Palmu” saisi näinkin onnistuneen ensikasteen.
Keskushahmo on tietysti eläkkeelle jäävä komisario itse. On sanottava, että muutamista näkemistäni teatteri-Palmuista tämä Aimo Räsäsen luoma hahmo on selvästi paras. Hänessä on sopivasti auktoriteettia, on myös karskia huumoria ja hyvällä tyylitajulla tavoitettua tilanneoivallusta. Liika temppuilu tuhoaisi tyypin. Palmu ei myöskään voi jäädä karjuvaksi tai passiiviseksi kuvapatsaaksi. Räsäsessä on ihmistä enemmän kuin ripaus, sehän yltää jopa nuorukaisen kaltaiseen ihastumiseen. Vahva ja herkkä suoritus, vaikka eihän nyt Jopi Rinnettä voi kukaan… no ei nyt kiusata Amia tällä.
Kokki on saanut uudenlaisen aktiivisen tyypin Risto Korhosen ketterissä otteissa. Mahdotonta olisikin tavoittaa Leo Jokelan pienimuotoista komiikkaa, joka toimi nimenomaan elokuvissa. Kireäksi tosikoksi kuvattu päällikkö Virta (Mikko Vaismaa) on vielä kauempana Matti Raninin moni-ilmeisyydestä. Mutta nämähän ovat kohtuuttomia vertauksia, myönnettäköön. Naiset eivät ole näissä jutuissa keskiössä, vaikka… no jaa, ei paljasteta liikaa. Jopi Elstelän kanssa puhuttiinkin siitä, että Mikan naiskuvasta pitäisi tehdä kunnollinen puhdistava tutkimus.
Taiteilija Lautanterän näyttelijällä ei ole esikuvia rasitteenaan, niinpä Jere Riihinen vetäisee repäisevän suuruudenhullun hahmon. Rooli osoittaa samalla, kuinka teatteritietoinen kirjailija Waltari oli. Voi käydä niin, että tämä teos elääkin jatkossa parhaiten näyttämöllä. Veteraani Kake Aunesneva yrittää maisteri Lautranderina säilyttää vanhaa katoavaa Helsinkiä, mikä on näytelmän tärkeä sivuteema. Kyllä nyt helsinkiläiset teatterit saisivat vähän hävetä, kun antoivat omaa kaupunkia puolustavan teoksen luiskahtaa kantaesitykseen Tampereelle…
Myönteisestä kokemuksesta huolimatta on kai myönnettävä, että elokuvinahan Palmut parhaiten edelleenkin elävät. Matti Kassilan osumatarkkaa otetta on mahdoton tavoittaa tai ylittää, vaikka tämä Raipian tyylittely pääseekin jo aika lähelle omaa maaliaan. Miten sitten löytänee Renny Harlin kosketuksen Waltarin maailmaan, jää nähtäväksi. Teatteriesityksen lopussa Räsänen tekee aivan oikein kunniaa Palmun isälle. Joissain haastatteluissa on toivottu Palmun hahmon jatkokäyttöä samaan tapaan kuin Wallanderia tai Hercule Poirota on verestetty moneen otteeseen. Kunpa tämä ei Palmun kohdalla toteutuisi, eihän ole enää oikeaa kirjailijaa niitä lisää loihtimassa. Hyvästä syystä voisi siis huokaista: ”Lepäisit jo rauhassa, komisario Palmu…”
Komediateatteri juhli ensi-illassa samalla 30-vuotista taivaltaan. Joku lausahti väliajalla: kumma juttu, alkuun pilkattu ja naureskeltu Komediateatteri alkaa olla jo Tampereen kiinnostavin teatteri. Johan on aikoihin eletty. On syytä yhtyä onnitteluihin.
16.9. 2021