Kaksi kohdetta Kainuussa: talvisotaooppera ja Eino Leinon patsas. Edellinen Suomusalmella, jälkimmäinen Paltaniemellä. Siinä välissä asustelin Ukko Hallassa Hyrynsalmella. Kesähelle hehkui maamme kuumimmilla leveysasteilla.
Onneksi Ruoveden esitelmä Runebergista ja Lieksan kirjallisuuspäivät siirrettiin myöhemmäksi, ne olisivat muuten pidentäneet hikistä matkaa molemmista päistä. Mutta pitkästä aikaa keikalla, onhan se jotain hiljaisen tauon jälkeen.
Jyrki Anttila on tempaissut uudelleen pystyyn Taipaleenjoki-oopperan kiertueelle, joka alkoi Suomussalmen komeasta kesäteatterista viime perjantaina. Väkeä oli tullut ensi-iltaan varmaan nelisensataa, joka näillä tautisilla helteillä on hyvä saavutus. Juulia Tapolan ohjaama esitys oli yllättävänkin vetreässä vireessä, ei ollut sitä sää pehmentänyt.
Taipaleenjoki esitettiin Ilmajoella kolmena kesänä 2010-12 niin hyvällä menestyksellä, että musiikkijuhlat selvisivät veloistaan. Toivotaan että sama meno jatkuu uudella kierroksella, jonka on määrä huipentua loppusyksystä Tampereelle, Turkuun ja viimein Finlandia-taloon. Ilkka Kuusiston sävellys on edelleen hienoa kuultavaa, ja librettokin piti pintansa. Jokunen kohtaus (enne Yrjö Jylhän itsemurhasta) oli lisätty alkuperäisestä tekstistä, olkoon niin. Jaakko Kortekangas lauloi Jylhää muhkeasti ja Jyrki tietysti vanhaa bravuuriaan Dolmatovskia melankolisen sointuvasti.
Teosesittelyä ei pidetty viruksen pelossa, siinä Dolmatovskin kaksoisroolia runoilijana ja sotilaana olisi voinut selventää. Tässä versiossa hänellä on enemmän upseerin hommia kuin aiemmassa. Taipaleenjoen taistelut olivat siitä merkittävät, että molemmin puolin jokea oli runoilija tallentamassa tulisia tunnelmia. Jylhän Kiirastuli tunnetaan, vastapelurilta ilmestyi vain yksi alakuloinen tappion runo.
Puolustusministeri Antti Kaikkonen avasi ensi-illan ja piti lyhyen jämerän puheen. Hän muistutti tämänkin taistelun ratkaisevasta merkityksestä itsenäisyyden säilymisessä, kävipä lopuksi kiittämässä vaikuttavasta esityksestä.
Minulla oli pari välipäivää ennen seuraavaa etappia ja sain huikaisevan majapaikan Ukko Hallan vaaran laelta, lasiseinäisestä pikku mökistä, josta saattoi yökaudet sängystä seurata taivaan liekehtimistä, Lueskelin ja lepäilin kerrankin kunnolla, vähän lenkkeilinkin. Mahtavat on maisemat siellä.Mutta sitten vanha kunnon Citikka eli Fransu alkoi temppuilla. Se nyki ja lakkoili eikä suostunut kiihtymään. Oli varattava huolto Kajaanin Pörhöltä, mikä tuotti pieniä logistiikkaongelmia siirryttäessä Paltaniemelle seuraavaan juhlatapaukseen.
Suven ja runon ja Eino Leinon päivänä oli määrä paljastaa uusi patsas hänen syntymäkotinsa pihalla, kerrankin Leino vehreässä nuoruudessaan. Kuvanveistäjä Sofia Saaren veistos on raikas, tuore ja apolloninen. Leino silmäilee odottavasti kotinsa ovea ja samalla syrjäsilmällä järvelle. Se on herkkä tulkinta, aito ja välitön vailla myöhemmäm boheemin viitallista painolastia.
Kesäpäivä helli tätäkin juhlaa, kun leppoisasti istuskeltiin ympäri pihamaata ja kuunneltiin lauluesityksiä, runojen tulkintaa ja jopa juhlapuhettani sekä muita painavia pouheenvuoroja, parhaana veistäjän oma näkemys työstään sen jälkeen, kun verho oli Einon päältä poistettu. Tämä jos mikä oli taiteellis-runollinen juhlahetki autentisella paikalla. Tapasin vanhoja tuttuja täällä kuten Suomussalmellakin, kaiketi olen aika ahkerasti tullut näillä korkeuksilla kierrelleeksi.
Ehkä laitan puheeni vielä näkyviin, sen on määrä ilmestyä ainakin juhlajulkaisussa, jonka Osmo Pekonen, koko tapahtuman primus motor (kuvassa oik.), loppukesäksi jo toimittaa. Kantavia voimia olivat muuten Kainuun Eino Leino -seura ja Eino Leinon talon säätiö. Tapahtumia tallensi nuori innokas filmiryhmä, ehkä sekin tuote vielä näkyville putkahtaa. Kun ei valtakunnan media tämmöisiä enää noteeraa, olipa mukana media omasta takaa, kuten Osmo tyytyväisenä totesi.
Kuljimme aperitiiveilla ja illallisilla Sofian ja Osmon kanssa, paljon tuli puhutuksi ja kuulluksi. Komein paikka oli säätiön puheenjohtajan ja monivaikuttajan Paavo Enrothin uskomattoman upea kartano, joka tarjosi paitsi seuraa, ruokaa, viiniä ja ohjelmaa myös korvaamatoman mahdollisuuden uida jokirannassa. Enrothin nimi tuli vastaan jo Kiannon Metsäherran herjaajan yhteydessä, nyt tapasin kirjailijan haukkuman herran ilmielävän jälkeläisen!
Ihme ja kumma, autokin saatiin kuntoon Pörhöllä, ja saatoimme erkaantua kukin tahoillemme mainiosta majapaikastamme Karolineburgin kartanohotellista. Olihan reissu. Viiletin kahdeksatta tuntia pätsinomaisissa olosuhteissa (Citikan ilmastointi ei koskaan toimi) kotimaille – ja voi Luoja miltä tuntui pulahtaa kotirannan laineisiin kaiken päätteeksi. Ja keskittyä sen jälkeen illan matsiin.
Tällainen hääpäivä tällä kertaa, mietin tyyntyvässä mielessäni siinä illan siimeksessä. 7.7.2021.
