Ehkä viimeinen viinilasillinen oli liikaa eilen Klubilla, missä taas pähkäiltiin kirjoituskilpailun tulevia aiheita. Jäin pitkän kokouksen jälkeen kuulemaan kirjailtaa, Sanna Ukkolan ja Lasse Lehtisen mietteitä Paavo Väyrysestä viime syksyn kirjansa pohjalta, siinä lisäaikaa vähän venähti. Mitään erityistä uutta ei tullut esiin. Mutta joka tapauksessa aamu on tavallista raukeampi.
Sitä kyllä piristivät meidän verrattomien maailmanpolitiikan tutkijoidemme uusimmat kauhukuvat. Nyt tämä reteä Arto Luukkanen on kuulemma Turun Sanomissa vedellyt jo uusia rajoja Kouvolan nurkille. Siis mikäli Suomi nyt liittyisi Natoon, mihin alkaa joidenkin hätähousujen mielestä olla tulinen kiire. Uusimman ”tutkimuksen” mukaan Venäjä vaatisi heti alueluovutuksia vastineeksi. Mainiota. Mikään ei tehoa tähän kansaan nopeammin kuin Venäjällä uhkailu. Hesarin yleisöpalsta pursuaa pian ohjeita kuinka tässä pitäisi varustautua tulevan hyökkäyksen varalle.
Ilmeisesti siellä politiikan tutkimuksen puolella voi tosiaan esittää ihan mitä tahansa noin vaan lonkalta. Mitähän tutkimuksia heillä on esittää Krimin skenaarion ja sen seurausten tueksi? Rauhoittavaa on sen sijaan kuunnella vaikka everstiluutnantti Forsströmin realistisia sotilaspoliittisia tulkintoja: Krimillä ei ole nyt suurempaa hätää. Kriisi on jäädytetty aivan kuten Heikki Talvitie heti alussa ennusti. Kaikenlaisia huhuja sinkoilee, ja niihin nämä uhkakuvien tutkijat hanakasti tarttuvat.
Nytkin piti olla joku kello viiden määräaika ukrainalaisjoukoille vetäytyä, tai sitten alkaa paukkua. Mitään ei kuulu, ei vetäytymistä eikä pauketta. Näitä uhkia keksii varmaan joku valpas tutkija ihan omaksi viihteekseen.
Muuten muistettakoon, että Helsingissä pyörii kiintoisa poliittinen näytelmä Toveri K, jonka on ohjannut tulenkestävä ukrainalainen Roman Viktjuk. Tosin mies toimii nykyisin Moskovassa. Näytelmässä on ajankohtainen näkökulma viime sotiin: siinähän ylistetään pienen Suomen urheata taistelua Stalinin ja Kuusisen aggressiota vastaan! Vaikka esityksessä huudetaan ja riehutaan kohtuuttomasti, sen sisältöä kannattaa silti suositella.
Nyt pitäisi päästä taas työhön käsiksi, tämä on aina tällaista aamuverryttelyä. Olen siinäkin menossa kohti Ukrainaa: sinne Olavi Paavolainen suunnisti kesällä 1939, kävi Kiovassa ja Harkovassa, tutustui kolhoosiin ja kaupunkien rakennustöihin, museoihin, kirkollisiin kohteisiin ja sai kuunnella jopa harkovalaista jazzia Dynamo-stadionilla. Matka sujui hyvin kulttuuripainotteisesti, ainoa välikohtaus sattui Paavolaisen matkaseuralaiselle, Moskovan lähetystön kanslistille Anna Muromalle. Tämä oli ottanut Suomesta mukaansa tullivapaasti vaatteita, kenkiä ja kelloja ja jäi kiinni niiden myynnistä. Muroman diplomaattinen ura loppui siihen, hyvä kun välttyi yhdeksän vuoden vankeusrangaistukselta ja sadantuhannen ruplan sakolta.
Tällaisia tarinoita voi lukea Ville Laamasen väitöskirjasta Suuri levottomuus, jota omassa elämäkerrassani voin ilokseni seurailla. Paljon Paavolaisen matkasta saa irti vain virallisia raportteja tutkimalla. Venäjällä on aina osattu seurata ihmisiä ja tehdä heistä tarkkoja havaintoja.
Tässä välissä tipahti luukusta vielä uusi Bibliophilos, joka tarjoaa paljonkin luettavaa. Työhön ryhtyminen lykkääntyy aina vaan. Pappisystävämme Ari Suutarla on kirjoittanut henkilökuvan Pursarin divaristista Kimmo Välkesalmesta, mainio kauppa on ihan tuossa nurkan takana. Tässä pohdin kuumeisesti, mistä saisin käsiini Paavolaisen Synkän yksinpuhelun ensipainoksen, sen kaksiosaisen, jota sitten on myöhempiin painoksiin lyhennelty. Paavolainen aina muutteli tekstejään. Netin antikka ei tuntenut yhtään kappaletta, kirjaston varastokappalettakin jonotettiin. No kävelin sisään Välkesalmelle – ja kas, poika haki heti takahuoneestaan kaksiosaisen opuksen! Joten töihin vaan, ei enää aikailla tässä.
4.3, 2014
PS Jos joku asia voidaan käsittää väärin, se varmasti käsitetään. Esko-Juhani Tennilä vaahtosi aamulla radiokolumnissaan siitä Urpo Kankaan ehdotuksesta ja tietysti vääristellen: työttömien lasten vanhemmat joutuvat kuulemma vaikeaan asemaan, jos lasten on huolehdittava vanhempiensa hoitopaikasta. Kovakorvainen Tennilä ei kuullut, että Kangas puhui vain varakkaiden lasten velvoituksesta. Muista tietysti huolehtisi yhteiskunta edelleen jos jaksaa ja miksei jaksaisi, kun kuorma vähän kevenisi.