Kävimme torstaina noutamassa Marjan Tampereen Taysista Hämeenkyröön odottamaan ruumiinsiunausta. Hyvästelimme hänet sairaalan kappelissa Sallan ja Ainon kanssa. Mieleen painuva hetki, odottamattoman raskas.
Saattueemme palasi toiveestani Maisematien kautta ja pysähtyi hetkeksi Törmän portille. Marjan viimeinen tervehdys rakkaalle huvilalleen, jossa kohtasimme elokuisena sunnuntaina kaksikymmentäyksi vuotta sitten.
Kaksi viikkoa on kulunut, pitkä pääsiäinen välissä. Paljon tässä on ehtinyt miettiä, paljon myös toimitella asioita. Meidän Aino ja Marjan tyttäret Salla ja Kaisa ovat olleet suurenmoisena apuna. Hienoa miten luontevasti he ovat keskenään ystävystyneet. Hoitelimme pitkin harppauksin käytännön seikkoja, joita riittää. Tunteisiin tämä käy, mutta Marjan valo ja lämpö kannattelevat.
Ajoimme Ainon kanssa perjantai-iltana myrskyn halki Helsinkiin. Täällä vasta tyhjyys iski. Sepänkadun asunto on autio ja täynnä muistoja. On alettava rakentaa elämää uudelleen, mutta vanhalle tutulle perustalle. Sykähdyttäviä tervehdyksiä on tippunut tännekin luukusta. Lauantaiaamuna lähetti toi vielä yhden muhkean ruusukimpun.
Ihmeen paljon lohtua tuo Marjan valokuva-albumien selailu. Niitä on kymmeniä, ne ovat hänen suurtyönsä: huolella liimatut ja tekstitetyt kuvateokset menneiden kahden vuosikymmenen yhteisistä vaiheista, töistä, juhlista ja matkoista. Hän itsekin tähdensi, että näillä tulee vielä olemaan kasvava merkitys, ja niin on käymässä. Mennyt elämä kulkee elävänä filminauhana silmissä, tarkoin ja hauskoin huomioin varustettuna.
Lenkkeilimme Ainon ja Heidin kanssa rannassa ja ihastelimme kutosen raitsikan uutta linjaa. Hain tuosta ”kotikiinalaisesta” paketin kanaa ja riisiä, Vuorimiehenkadulta pullon viiniä. Kuuntelin radiosta melko kiintoisaa Tolstoi-keskustelua Anna Kareninasta ja katselin hupaisaa Truman Capote -dokumenttia televisiosta. Näin tämä nyt alkaa taas kulkea.
Marjan yöpöydän kirjapinosta osui käsiin Senecan Elämän lyhyydestä. Olen sen joskus tuonut hänelle kuin ennakoiden. Nyt Juhana Torkin toimittaman pikku kirjasen sanoma nousee uuteen merkitykseen. Viisaita ajatuksia se sisältää. Seneca pitää aikaa suurimpana omaisuutenamme, mutta sitä me hänen mukaansa tuhlaamme suruttomasti. ”Näin siis on: emme saa elämää lyhyenä, mutta teemme siitä lyhyen, meillä ei ole pulaa elämästä vaan käytämme sitä tuhlaillen.”
Seneca kehottaa kaihtamaan ahneutta, nautiskelua, tuhlailua, joutilaisuutta ja kaikkinaista turhuutta. Vähäinenkin omaisuus kasvaa suureksi, jos sitä hyvin hallitaan. ”Samaan tapaan elämä avautuu suurena sille, joka osaa järjestää sen viisaasti.”
Näin olennaisilta osin pääsikin Marjan kohdalla käymään. Hän auttoi minuakin elämään entistä viisaammin, mikä ei ollut ihan helppo tehtävä, mutta tuloksia se tuotti.
Marja siunataan ensi viikon lauantaina pienessä lähipiirissä ja haudataan Hämeenkyrön vanhalle hautausmaalle, missä lepää ennestään paljon meidän kummankin sukulaisia. Samana päivänä haudataan toisaalla prinssi Philip, jonka komeutta ja sitkeyttä Marja ihaili. Kunpa kohtaisivat ohimennen matkallaan valkeuteen, nämä kaksi maanpäällistä valioyksilöä.
11.4. 2021