Kun Väinö Linna täytti 60 vuotta 1980, päätin mennä häntä onnittelemaan. Olimme Elinan kanssa vasta muuttaneet Hämeenkyröön, matka oli lyhyt. Kapusimme Hämeenpuiston yläkerrokseen ja yllätyimme. Kuvittelin että siellä oli suuri vastaanotto käynnissä. Paikalla olivat Kirsi Kunnas, Jaakko Syrjä ja Veikko Sinisalo sekä muutamia muita Linnan tuttavia. Kirjailija puolestaan yllättyi tulostamme. Ilmeisesti viralliset kävijät olivat jo poistuneet.
Olihan käyntiin perusteita. Olin yhtenä kirjoittajana vasta ilmestyneessä Linnan juhlakirjassa Toisen tasavallan kirjailija. Lisäksi olin saanut Linnan rahaston apurahan näytelmän kirjoittamista varten. Oli syytä paitsi onnitella myös kiittää. Vein kirjailijalle pänikän sahtia, joka oli valmistettu kivenheiton päässä hänen entiseltä maatilaltaan Käkisaaresta. ”Minne päin se kivi lentää”, Linna kysyi. No sinne Rättärin Toinin mökille, vastasin. Tuttu nainen oli.
Linna kävi Hämeenkyrössä pariin otteeseen. Ensin hän tuli Myllykolun Kesäteatteriin katsomaan näytelmääni Töllinmäen tohtori, seurueeseen kuuluivat Kepa, Ritva ja Kalle Holmberg. Linna piti näkemästään, ainakin hän kohteliaasti kehui sillanpääläisiä repliikkejäni. Hän sanoi lukeneensa kaikki Sillanpään teokset nuorena, ja häntä harmitti, kun niitä ei ollut enempää. Sillanpään maailma tuntui hyvin tutulta, samoja piirteitä niissä oli kuin Urjalan elämänmenossa.
Istuimme jatkoa Osaran kartanossa, jonka isäntä Arthur Hildén murhattiin raa’asti 1918. Linna myönsi, että joitain piirteitä tapauksesta saattoi lainautua Pohjantähden Paroonin murhaan. Kartanon pöydässä Linna kartteli alkoholia, koska ajoi autoa. Kalle Holmberg neuvoi päästämään kortin vanhaksi niin ei olisi sitäkään murhetta. Kepa vastusti kipakasti neuvoa eikä Väpikään siitä innostunut.
Toisen kerran Linna tuli Veikko Sinisalon mukana F. E. Sillanpään Seuran järjestämään tilaisuuteen. Sinisalo esitti ensin Keskuskoulun juhlasalissa Holmbergin ohjaaman yhden miehen esityksen 90 vuotta Pohjantähden alla. Se on mielestäni edelleen paras Linna-tulkinta teatterissa, ellei nyt Tuukka Huttusen Päämäärä Tuntematon aja ohi. Tulee ainakin rinnalle. Se on todennettavissa tänään iltapäivällä Komediateatterin suorasta striimauksesta.
Sinisalon illassa oli dramatiikkaa kaksin verroin, sillä näyttelijä sai lievän sydänkohtauksen roudatessaan lavasteita järjestäjänsä kanssa ennen esitystä. Yksi keskeytys esitykseen tuli, mutta Veikko jatkoi urheasti loppuun. Iltaa jatkettiin kaikesta huolimatta ravintola Holvin kabinetissa, missä Linna oli hersyvällä tuulella ja vastaili auliisti seuran jäsenten kysymyksiin. Kun minäkin jotain Pohjantähden yhteiskunnallisesta sanomasta kysyin, Linna vastasi vähän ärhäkästi: ”Tässä nyt halutaan taas tietää, olenko minä demari vaiko maalaisliittolainen”. Vastausta siihen ei tietenkään tullut.
Kun Linna kävi tapansa mukaan Pirkkalaiskirjailijoiden kuukausikokouksessa 60-vuotispäivänsä aikoihin, hän vastasi onnittelijoille: ”Niin, minähän alan käydä jo seittemääkymppiä”. Sitä vakavina ihmeteltiin. Linna jatkoi: ”Te ymmärrätte ammattiveljinä, että kun minä olen ollut nyt parikymmentä vuotta mahona, ettei se mitään mukavaa aikaa kirjailijalle ole ollut.”
Siinä välähti leppoisan olemuksen alta alakulo ja vihlaisi tuska luovan kyvyn menetyksestä. Sillä oli syynsä, lähinnä sydänsairauteen liittyvä. Linna jatkoi uraansa omien teostensa tarkastelijana. Kiersimme mekin hänen muistojensa lenkin Urjalassa, kirjailija itse oppaana. Kivijalkoja ja unohtuneita rakennuksia siinä pääasiassa katseltiin, mutta Linnan elävä kerronta johdatti teoksiin ja niiden taustoihin, vähän omaan elämäänkin. (Olemme mekin yllä kuvassa yleisön joukossa. Kuka löytää?)
Viimeisen kerran tapasimme Elinan kanssa Väinö ja Kerttu Linnan Tampereen Työväen Teatterin ensi-illan väliajalla myöhäissyksyllä 1984. Linnat istuivat syrjässä aulan seinustalla. Menimme tervehtimään ja kysymään kuulumisia. Väinö oli kalpea ja sanoi: ”Menen ensi viikolla sydänleikkaukseen Helsinkiin. Pelkään pirusti.”
Kun Linna palasi Mehiläisestä Tampereelle, hän leikkauksen jälkiseurauksena halvaantui ja menetti puhekykynsä. Yrjö Varpio kävi häntä sairaalassa tapaamassa ja kertoo elämäkerrassaan Linnan unesta, jossa tämä keskusteli hoitajan kanssa Danten Jumalaisesta näytelmästä sujuvalla italian kielellä.
Viimeinen tehtäväni tässä yhteydessä oli viedä kukkalaite Linnan hautajaisiin Kalevankankaalle valtion kirjallisuustoimikunnan puheenjohtajan ominaisuudessa. Kerttu Linna seisoi ylväänä mustissaan haudan äärellä ja vastaanotti tervehdyksiä ja kumahtelevia muistosanoja. Hänen ilmeensä tuntui sanovan: ”Kiitos vain, mutta ette te ole kukaan mitään Väinön rinnalla.”
20.12. 2020