Väinö Linna toteaa Tuntemattoman alussa, että talvisota oli siihenastisista sodista paras, koska siinä voittivat molemmat osapuolet. Samaa voi sanoa Amerikan presidentinvaalista. Trump ei ole tunnustanut häviötä vieläkään. Hänen äänimääränsä itse asiassa nousi edellisestä kerrasta. Biden voitti, mutta hävisi sikäli, että odotettua maanvyörymävoittoa ei tullutkaan.
Demokraattiseen voitonriemuun sekoittuu kaikkialla vahva annos vahingoniloa. Trump sai viimein maistaa omaa lääkettään! Nyt riekumme hävinneiden häpeäpaalujen ympärillä. Tulee oikeastaan surku Trumpin vankkumattomia kannattajia. Jotain terapiaa he nyt tarvitsevat. Ei ole helppoa sekään, jos kaikki toiveet ja ihanteet romahtavat. Koko elämänusko on kovilla.
Kun Stalin kuoli, maailma hiljeni kunnioituksesta. Meillä Kekkonen piti radiopuheen, jossa totesi Suomen kansan tekevän kunniaa generalissimuksen paarien äärellä. Elvi Sinervo kirjoitti ylistysrunon Stalinin muistolle. Ehkä Trumpia ei voi suoraan verrata Staliniin, ja olosuhteetkin olivat toiset. Vallan vimmaa ja totuuden polkemista oli kummassakin. Eikä Trump ole vielä kuollut, hänestä kuullaan vielä ja paljon.
Sanna Ukkola kirjoitti viikolla kolumnin, jossa hän moitti laajasti mediaa, joka leimasi Trumpin yksinkertaisesti hulluksi. Analyyttisiä ääniä on kuultu vähän, mutta kuitenkin joitakin. Kun ylen hillitty Jussi Halla-aho rohkeni pohtia myös Trumpin ansioita televisiossa, sitä on paheksuttu hullun puolusteluna – ja sitä paitsi vääränä ajankohtana. Hävinneelle ei mitään armoa! Meillä on suuri houkutus jyrkästi mustavalkoiseen ajatteluun.
Yksi nerokas hullu omissa joukoissamme oli Lauri Viita, josta on ilmestynyt uusi elämäkerta. Eikö hänessäkin ollut kotitarpeiksi Trumpin piirteitä: megalomaanisesti pullistunut itsetunto, maaninen tahto olla äänessä ja jyrkkä kollegoiden mitätöiminen. Viitakin oli aina oikeassa, muut eivät olleet mitään. Jukka Lyytinen kuvaa Viidan vaiheet melko eleettömästi, tarkentaen ja uusia kulmia etsimättä. Elämäkerta on hajoamisen ja hulluuden kuvaus. Helena Ruuskan arvostelu (HS tänään) lieventää Linnan tunnetun repliikin, pitäisi olla ”Viita ei ollut tavallinen hullukaan” – ilman essiiviä.
Pitäisikö Viita arvioida uudelleen? Ihailin nuorena Moreenia, kirjoitin siitä ylioppilasaineenkin ja luin sen useampaan kertaan. Äskettäin eräs Tampereelta Ylen päätoimittajaksi tullut kaveri tokaisi suoraan: ”Moreenihan on huono romaani, hajoaa lopussa kokonaan…” Tutkijat hereille!
Jari Tervo kirjoittaa (HS) hupaisan jeremiadin USA:n vaaliyön pettymyksestä. Ei tullutkaan rökäletappiota Trumpille, päinvastoin kannatus koheni, mutta se ei riittänyt. Trump hävisi varsin niukasti. Tervo on aiemmin yllättävän tosikkomaisesti röykyttänyt tätä poliittista klovnia. Torjuukohan kirjailija omia varjoisia piirteitään? Eikö hänessäkin ole annos itseuhoa, etevää kielellistä solvaustaitoa ja ronskia revittelyä? Valehtelu ja varastaminen kuuluvat tunnetusti kirjailijoiden luontaiseen ammattivarastoon. Jos Tervo lähtisi politiikkaan, hänestä voisi tulla Suomen oma post-Trump. Onneksi ei lähde.
Nyt vain juhlimaan ja tuudittautumaan siihen uskoon, että demokratian autuus leviää taas lännen kultamaille. Kuherruskautta kestää tammikuulle ja vähän yli. Sitten ryhdymmekin jo miehissä röykyttämään Bidenia. Mikä kumma siinä on, ettei kaikki sittenkään heti käänny tahtomaamme suotuisaan suuntaan? Ei koskaan, ei millään.
8.11. 2020
PS Hesarin pääkirjoitus kannattaa tänä isänpäivänä lukea huolellisesti. Kerrankin kohottava sanoma meille monessa parkituille seitenvitosille äijille, jihuu!