Täällä taas. Tulo Helsinkiin onnistui sunnuntaina täydellisesti. Heitin Marjan Sepänkadulle ja ryntäsin Galleria Duettoon. Kohtasin heti itsensä taiteilijan Inari Krohnin sekä Paula ja Pekka Pesosen, kaikki opiskeluaikaisia kavereita. Voinneista puhuimme kuten tämän ikäisten kuuluu. Iloinen tapaaminen.

Ihailin Inarin isoja maalauksia Perusta, Macchu Picchu komeili väreissään,  kotoisia kuusikoita vierellä ja pienempiä luontotutkielmia toisessa huoneessa. Inarin tuttu symboli, lentävä lintu, tervehti monessa kuvassa.  Oli korona-aikaista väljyyttä, tilaa katsella ja aikaa jutella.

Muistelimme kuinka vietimme yhteiset 30-vuotispäivät Vesikansassa Inarin ja Vesan kanssa, Leena Krohn kirjoitti meille hienon runon, joka yhä riippuu seinälläni. Siitä on kertynyt jo 45 vuotta, joten päätimmekin siltä seisomalta yhteiset kahdeksankymppiset, kun viisi vuotta on vierähtänyt.

Tällä välin Marja oli loihtinut ruokasaliin suurenmoisen spaghetin punaviineineen. Juhlaa, Helsinki otti avosylin vastaan.

Seuraava etappi maanantaina aamumessun aikaan. Nyt oli rynnittävä tyhjään Messukeskukseen ja heitettävä Marja matkalla Meilahteen holterin asennukseen. Puhuimme mustassa salissa valaistulla korokkeella Väinö Linnasta Jyrki Nummen kanssa, Jari Mäkäräinen johdatteli. Aavemainen tunnelma, mutta asioita saatiin varmaan sanotuksi. Virtuaalimessuja siis hoidellaan, ensi sunnuntaina tulee tämä henkevä juttutuokio ulos areenalta.

Sitä ennen ilmestyy merkkiteos, Päivä on tehnyt kierroksensa. Siinä Väinö Linna muistelee puolen vuosisadan takaa lapsuuttaan, nuoruuttaan, kovia sotavuosiaan ja  aluksi ankaraa mutta sitten hurjaksi heittynyttä kirjailijan taivaltaan. Kun on nähty ja luettu lukemattomia sovituksia, tulkintoja, analyysejä, parodioita, viihteellisiä vemputuksia Linnan teosten vaiheilta – hänen oman äänensä avaaminen on kuin saisi leivosten sijaan mustaa leipää. Täyttä kaunistelematonta kerrontaa asioiden ytimestä. Siitä mistä kaikki alkoi.

Näin on päästy taas pääkaupunkilaiseen elämänrytmiin. Kaikenlaisia houkutuksia sitä katselee leffa- ja teatteriohjelmistoista, joihin ei kuitenkaan vielä tohdi heittäytyä. Eikö pitäisi kumminkin tukea taiteilijoita? He uurastavat vaikeissa oloissa. Meidän yksinäisten sisätyöläisten kelpaa. Täällä sitä vaan nakutellaan.

Irina Björklund oli eilen kahdessakin tv-ohjelmassa samana iltana. Viritti kiinnostuksen tähän kehuttuun sarjaan Rauhantekijä. Marja on sen jo katsonut ja suosittelee. Ensimmäisen katsoinkin, aika hyvä, kovin vakava. Taidan jatkaa.

Francon jälkeen on ainoa sarja, jota takuuvarmasti seuraamme molemmat, eikä se koskaan petä.  Monipuolinen yhteiskunnallinen perhekuvaus. Nyt Alcantarat ovat uhkaavasti eroamassa, mutta ehkä Merchedeksen autokolari kääntää tilanteen parhain päin. Tulee etsimättä mieleen Espanjan vaikea nykytilanne. Sydän kurkussa odotamme seuraavaa jaksoa.

20.10.2020