Otsake ei ole vähättelevä, vaan lainautuu kohdehenkilön muistelmien otsikosta (2000). Professori Heikki A. Reenpää oli Pikku-Heikki erotuksena isästään, Otavan aiemmasta kirjallisesta johtajasta Heikki Reenpäästä. Saara Kuitunen puhui aina pikku-Heikistä, sittemmin kai nimi säilyi vain Otavan omissa piireissä.
Heikki A. oli kustannusalan viimeinen herrasmies, myös viimeinen idealisti. Hän oli visionääri, jolla oli aina suuria ideoita. Viimeisinä vuosinaan hän vielä halusi pelastaa uhkaavasti vajoavan kirja-alan. Harmi vain, että hänen lennokkaat ideansa eivät useinkaan olleet toteutuskelpoisia. Se ei hidastanut kustannusmaailman onnensoturin intohimoista ratsastusta kohti parempia kirjoja ja aikoja.
Kävin Heikki A. Reenpään puheilla ensimmäisen kerran vuonna 1975. Esitttelin hänelle pro graduni, joka koski F. E. Sillanpäätä, ja ehdotin uuden elämäkerran kirjoittamista Nobel-kirjailijasta, jonka tiesin olevan lähellä Reenpään sydäntä. Hän oli tehnyt omankin gradunsa aikoinaan Sillanpäästä ja tukenut kirjailijaa monin tavoin. Hankkeeni ei syöksähtänyt mitenkään vauhdikkaasti eteenpäin. Reenpää suhtautui siihen ystävällisen huvittuneesti. Sillanpäästä oli kirjoitettu jo aika paljon, pari elämäkertaakin.
Pikku-Heikin asemat vähän jo laskeutuivat Otavassa. Muut eivät talossa olleet yhtään kiinnostuneet Sillanpäästä. Kun menestyy liiaksi eläessään, tähti laskee myöhemmin. Niinpä kun SKS:n Urpo Vento suoraan tilasi elämäkerran Sillanpäästä, suostuin heti. Totta kai tieteellinen kustantamo oli hyväkin, kun väitöskirjaa samalla yritin. Sillä tiellä seikkailin kymmenisen vuotta.
Yhteys Heikki A:han ei katkennut, vaan päinvastoin tiivistyi. Kutsuin hänet vasta perustetun F. E. Sillanpään Seuran kunniajäseneksi, ja niissä merkeissä keksimme kaikenlaista. Monia seuran tilaisuuksia HAR sponsoroi, moniin osallistui itsekin. Suuri tehtävämme oli vetää Sillanpään 100-vuotisjuhlat 1988, jolloin asioita Hämeenkyrön päässä hoiteli rehtori Kauno Perkiömki ja kulttuurisihteeri Pirkko Pilvinenkin oli mukana sekä seuran silloinen puheenjohtaja, maanviljelijä Rauno Antinmaa. Kuinka monesti istuimmekaan silloin Reenpään huoneessa uskoa, ohjelmaideoita ja rahaa hakemassa.
Tapahtumia olikin jos jonkinlaisia vuoden mittaan: näytelmiä, seminaareja, esitelmiä, elokuvia, taidenäyttelyitä, kirjajulkaisuja ja muita. Sillanpään Kootut teokset julkaistiin Ulla Rantasen kuvittamina, Reenpää promoottorina ja minä toimittajana. Onkohan sellaisia sen jälkeen tullutkaan, ehkä sentään Väinö Linnalta. Jossain välissä väittelinkin. Sillanpään juhlavuosi oli suurimittaisimpia maassamme ja ulottui moniin ulkomaisiin esitelmiin. Hieno seminaari oli Lontoon yliopistossa sekä vastaavia Tukholmassa, Puolassa, Unkarissa, Hollannissa, Saksassa jne. Muistettavimman juhlapuheeni pidin Riian Anglikaanisessa kirkossa.
Näihin nyt ei Reenpään vaikutus aina ulottunut, mutta kyllä hän kummisetänä taustalla kummitteli. Hänen tyyppisiään kulttuurihahmoja ei enää kasva. Hänellä oli pelivaraa, ajatuksia ja myös rämäpäistä seikkailunhalua kirjallisuuden ja taiteen kentillä. Tässä vain kapeita näkymiä hänen monihaaraiseen toimintaansa.
Viimeisen kerran tapasin Heikki A. Reenpään aamukahvilla Otavassa pari vuotta sitten. Haastattelin häntä Ilmari Kiannosta tulevaa kirjaa varten. Vanha kustantaja muisteli lievällä kauhulla, kuinka raskasta oli hoidella hankalan ikäkirjailijan sortuvia raha-asioita ja siinä sivussa sekavia naissuhteitaan. Siihen aikaan klassikoista todella huolehdittiin. Kianto ei koskaan ymmärtänyt, mikä koneisto maassa oli valjastettu Sillanpään Nobel-palkinnon hankkimiseksi. Miksi tämä hämäläisten piikajuttujen sepustaja sai kasvattaa velkatiliään Otavalla määrättömiin, kun taas oikean kansalliskirjailijan ruuvia koko ajan kiristettiin!? Mukamas.
Mainio istunto sekin. Heikki A. oli jutunkertojana verraton, vaikka ei harrastanut erityisen täsmällisiä asiatietoja. Kihti häntä kiusasi, mutta muuten vaikutti virkeältä. Aiemminkin vaivasin häntä melkein kaikkien kirjailijaelämäkertojeni tiimoilta, aina hän jotakin herutti. Vesan kanssa haastattelimme häntä Yrjö Jylhän asioista ja surullisesta kohtalosta. Hän muisteli, kuinka Otavassa naiset pelkäsivät Jylhän synkkyyttä ja sotilaallista käytöstä.
Mikä elävä kulttuurihistorian aartehisto menee nyt mailleen. Ei päässyt Pikku-Heikki ihan tavoitteeseensa, 100-vuotiaaksi. Onneksi hän kirjoitutti kaksi muistelmateosta vaiheistaan, lisäksi paljon metsästysjuttuja ja muita. Ikävä tulee, mutta aikansa kutakin. Kuten Vesa totesi, eräs aikakausi on taas päättynyt, peruuttamattomasti.
Tänään on muuten Mika Waltarin syntymäpäivä, se mainittiin sentään radiossa. Sillanpään nimi on toimittajien kalenterista hukkunut, hänen syntymäpäivänään juhlittiin aamulähetyksessa Hildegard Bingeniläistä (1098-179). Tottahan tunnette? Valistus oli tunnetusti Heikki A. Reenpään johtava toiminta-aate.
19.9. 2020