Annikki Kariniemi oli muhkea nainen ja hänellä oli syvältä hyllyvä nauru. Tein hänestä virkatyönä yliopistolla kirjailijahaastattelua 1970-luvun puolimaissa. Varmaankin rehevin kohtaamani haastateltava. Lisäksi hän oli reilu ja tuttavallinen nainen, harrasti veikeää flirttiä päälle kuusikymppisenä. Olin puolta nuorempi kirjallisuuden assistentti. Ellei Taistoa olisi ollut… no jaa.

Jostain syystä haastattelu jäi kesken. Harmittaa vieläkin. Välimatkat olivat kai liian pitkät, hän ei kovin usein hypännyt Helsingissä. Ehkä minullekin tuli muita hommia. Nyt pitäisi kuunnella ne muutamat nauhat, jotka sentään saimme aikaan. Palaan toivottavasti aiheeseen.

Kariniemi tuli väkevästi eläväksi, kun näimme Rosa Liksomin romaaniin perustuvan Everstinnan Helsingin Kaupunginteatterissa. Romaani on vapaasti mutta pääpiirteissään uskollisesti fabuloitu Kariniemen omien kertomusten pohjalta. Näytelmä on siitä saksittu sovitus, kolmen naisen tekoa: ohjaaja Susanna Airaksisen, dramaturgi Merja Turusen ja arvatenkin pääosan esittäjän Heidi Heralan itsensä.

Näin ollen yhden naisen avioliitto on kulkenut eteemme neljän naisen edelleen tulkitsemana, kun Liksomin pohjatyö lasketaan mukaan. Olisi kiintoisaa tutkia, kuinka paljon alkuperäinen tarina on matkalla muuttunut, ja onko edes varmuutta alkuperäisen täydestä todellisuudesta.

Oli miten oli, Heidi Heralan yhden naisen esitys on kerrassaan repäisevä kokemus. Tässä voi sanoa näyttelijän todella heittäytyvän rooliinsa täysin rinnoin ja pakaroin. Heralassa on suuri annos hurmaavaa koomikkoa, joka muuttuu tarinan edetessä ruhjotuksi uhriksi. Silti elämänvoima kestää, nenä nousee pinnalle. Selviytymistarina tämäkin, suurenmoisella energialla ja taidolla esitetty.

Rooli vaatii fyysistä voimaa ja kaksituntinen käy kovasta treenistä, uskoisin. Herala osaa hauskasti sopertaa ja epäröidä, syöksyä ja selittää, niin että hänen motiiveihinsa uskoo, vaikka meno yltyy mielettömäksi. Vastapuoli, hullu eversti Willamo, kuuluu Santeri Kinnusen äänenä, mutta tulee silti ihmeen eläväksi. Sotatrauman ja miehisen väkivallan kuvauksena aikamoinen, jonka rinnalla monet metoo-viserrykset vaimenevat.

Onhan jo romaanin kieli korostetun ronskia, vaikka hupaisa murre sitä pehmentää. Näyttämöllä kieli korostuu. Tapasimme iloksemme väliajalla kyröläispohjaisen ystävämme Maijan ja miehensä Simon, jotka puistelivat päätä kielenkäytölle, mutta näyttelijän työlle annoimme täydet pisteet.

Kuinka Annikki aikanaan kesti? Ja  miten paljon hänen oma kirjansa Erään avioliiton anatomia kertoo, kätkee ja paljastaa? Mikään ei ehkä ole mennyt ihan niin kuin kerrotaan, mutta juttuahan täytyy aina vähän väkevöittää. Sen perusteella mitä Karinientä kuuntelin nauhoituksissa, uskon hänen ravakkaan rehellisyyteensä ja epäilen samalla pieniä mehustavia värityksiä kautta linjan. Hauska ja hersyvä nainen, kovien kokemusten kautta riuskan iloluonteensa säilyttänyt. Vahinko että kontaktimme katkesi. Teatterissa se osaksi palautui, kiitos siitä.

17.1.2020

PS Everstinna menee teatterissa tänäänkin iltapäivällä, vielä ehtii.