Kaksi viikkoa harmaan hiljaisessa Hämeenkyrössä. Ei suuria tapahtumia. Paneutuneena kirjalliseen työhön. Vähän kesän valmistelua: kääntänyt perunamaan, haravoinut, kokenut katiskoja, polttanut vanhan rytökasan. Tytöt kunnostivat ikivanhat kiviportaat nurmelta pääovelle, nyt kelpaa isommankin joukon marssia sisään. Toinen ilonpilkku: katiskassa lojui komea hauki, josta Marjan tutun reseptin mukaan spelttihauki valmistui uunissa. Herkkua.
Älyllinen kokemuskin. Ikaalisten Omalla Tuvalla Marko Saarion kokoonpanema näytelmä Hannah Arendtin ja Anne Frankin teksteistä, mukana kuulustelijan kysymyksiä ja Adolf Eichmannin vastauksia. Muistan oikeudenkäynnin hyvin 60-luvun alusta. Esitys Jämijärveltä! Eipä ole ihan tavallista harrastajateatteria, enemmän nähdään röllipeikkoja, lottovoittoja ja iskelmätähtien elämänseikkailuja. Ei ihan huipputeatteria tämäkään, mutta sentään ajatteluun haastavaa vastuun ja syyllisyyden kysymyksistä. Ikuisia aiheita. Mitä sopivinta toisen pääsiäispäivän ohjelmaa. Maila oli kyytimässä, vähän nautittiin viiniä ja keskustelua tekijöiden kanssa esityksen jälkeen.
Melbassa kunnostutin oikuttelevaa sähköpostiani ja siinä odotellessani sain tiedon avoimesta kulttuurikeskustelusta seuraavana iltana koulukeskus Sillassa. Halusinkin kuulla mitä täällä nyt kihistään. No olipa vaisu ja vähä-ääninen tilaisuus. En sitä itsekään ruvennut virkistämään, olen jo liikaa täällä vuosien mittaan keuhkonnut. Jyrki Sasi piti laajakaarisen alustuksen omasta taidekeskuksestaan Urkin majalla Pinsiössä. Tällaista yritystä sentään on, mutta eipä ole sekään juuri tukea saanut. On kuulemma valmistumaisillaan kunnan kulttuuriselvitys, jota on tehy 50 vuotta ja nyt jo loppu häämöttää. Onkohan montakaan niin passivista kulttuurikuntaa kuin tämä sarvipäiden valtakunta. En kadehdi kolmatta vuotta kulttuurikuraattiorina toimivaa Arttu Pentikäistä. Titteli on komea, mutta toimiala tahmea.
Vielä lauantaiaamuna poikkesin torilla ja saman tien Seurahuoneella. Täällä harrastetaan edes komeita nimiä, tämäkin on vain leppoisa kahvittelupaikka torin laidalla. Nyt kunnianarvoisa Nappulaliiga (virkeiden veteraanien kerho) on koonnut tilaan valikoiman Kyröskoski-aiheista taidetta. Tutun oloisia tauluja mielelläni katselin. Oli siellä edesmenneen serkkuni Oskun puolison Onerva Sandbackan kaunis kukkateoskin. Kuuluisan Vepan eli Veijo Eskon kanssa puhelimme serkuistani Kaiskon lapsista ja muustakin. Ostin samalla Antero Kaasalaisen muistelmien toisen osan Aikuistunut evakkopoika, tarinoita 60-luvun Kyröskoskesta, joka näissä vaikuttaa kovin idylliseltä paikalta. Lomailin täällä ja urheilin Joukon ja hänen kavereidensa kanssa. Oi menneitä aikoja!
No onhan täällä edelleen sentään vähän elämän virettä, vaikka tämä niin uinahtaneelta nykyisin vaikuttaakin. Jos täällä voimat koottaisiin, uutta nuorisoa heräteltäsiin ja kunta hiukankin kallistaisi korvaansa henkisille pyrkimyksille, niin mitä saataisiinkaan aikaan. Mutta levätköön menneisyys omassa rauhassaan. Tänä kesänä tulee 50 vuotta kuluneeksi F. E. Sillanpään Seuran perustamisesta, jota olin intona mukana synnyttämässä. Nyt saisi tästäkin merkkipaalusta uskoa joihinkin uusiin tempauksiin, mutta saas nähdä kuinka käy. Mistähän tulikin intoa menneillä vuosikymmenillä panna pystyyn jos minkälaisia tapahtumia, näytelmiä, elokuvia, seminaareja ja näyttelyitä, joista olen tehnyt selkoa muistelmissani.
Vähän suurempia maailmanlaajuisia näkymiä avautui samana lauantaina televisiosta, joka kiitettävästi seurasi paavin hautajaisia Pietarinkirkolta. Alan tutkija Tuomas Heikkilä oli tietysti paras asiantuntija selostamaan seremonioita, ja vasta näkemäni elokuva Conclave antoi oman taustansa ja valaisi Vatikaanin salamyhkäistä olemusta. Paavi Franciscus sai paljon sympatiaa vaatimattomuudellaan ja vapaamielisyydellään, mutta arvata sopii, että seuraaaksi valitaan kovemman linjan kirkkoruhtinas. Luvassa uusi jännitysnäytelmä, joka alkaa yhdeksän päivän päästä. Ranskalainen aakkosto sijoitti meidän presidenttimme näkyvästi Trumpin ja Macronin väliin valtiomiesten rivistössä. Siinä notkealiikkeinen kaveri, joka ei turhia piilottele. Mitä lie tuloksia Trumpin ja Zelenskyin keskustelusta, jota kävivät ikonisessa kuvassa vastakkain kuin vanhat runonlaulajat savupirtissä. Trumpia näytti kiusaavan tilaisuus, jossa hän ei itse ollut päähenkilö. Historiallisia päiviä aivan peräkanaa.
Nyt pakkaan auton ja suuntaan Helsinkiin. Eiköhän tässä tullut taas maalaiselämää kylliksi. Kun katson yläkerran työhuoneen ikkunasta aukeavaa Ylivakerin muokkaustaan odottavaa peltoa ja kuusiaidan takaa häämöttävää Sillanpään Saavutuksen kellahtavaa seinämää, niin on sanottava, että missään ei ajatus luista yhtä luontevasti kuin tällä pailalla. Joten on tänne kohta taas palattava – ellei muuten niin vähäisiin toukotöihin, jos saisin taas toimeliaat tyttäret ja pojankin joskus avukseni. Neljä pulloa simaa käy keittiön pöydällä. Kohti vappua ja Kaivarin kilinöitä!
28.4.2025