Joskus viivyin iltamyöhään Ilmalassa vanhan MTV:n tiloissa, oli jonkun näytelmän katselu tai muut pippalot. Tyhjenevässä talossa yksi huone oli aina valaistu. Hannu Karpo leikkasi ja montteerasi. Hän oli töissä vuorokauden läpi, siltä tuntui. Yhtä työhullua miestä en ole tavannut. Hän tosiaan rakasti työtään, se oli lähetystehtävä. Hän oli korpikulman kansan Robin Hood, pelastuksen tuoja. Seuraajaa ei ole ilmaantunut.
Tapani Kansa viihtyi hyvin Käpykolossa. He olivat tasasuhtaiset ystävykset Mikko Niskasen kanssa, vaikka eri-ikäiset. Kumpikin nautti toisensa kuuluisuudesta. Mikko lauloi mielellään tunteellisella falsetillaan, Tapani lauloi vähän paremmin tummalla baritonillaan. Heitä kelpasi kuunnella. Mikko kaavaili Kansaa Tulipunakukan Olaviksi, mutta ei ollut filmiyhtiöllä rahkeita maksaa keikkalaulajan tasoisia palkkioita.
Esittelin pyynnöstä Matti Kassilan elokuvaa Ihmiselon ihanuus ja kurjuus kutsuvierasnäytännössä joulun alla 1988. Tilaisuus jäi pysyvästi mieleen, koska vaimoni Elina eli silloin viimeisiä päiviään. Pystyin hallitsemaan itseni. Esityksen jälkeen Tapani Kansa tuli kiittämään vakavana, se tuntui hyvältä. Hän selvästi tiesi tilanteeni.
Seuraavan kerran tapasin ohimennen Tapanin, kun hän leikksi ruohoa puolisonsa Nina af Enehjelmin johtaman majatalon pihassa Ilmajoella. Musiikkijuhlat oli menossa, esitettiin Taipaleenjokea. Olikohan Kansalla samaan aikaan oma lauluiltansa. Hänkin olisi halunnut laulaa oopperassa ja taisi niin joskus tehdäkin. Säntillinen Katri Helena moitti häntä kurittomaksi estradilla, kun piti jotain yhteistä esittää. Tapanilla oli aina hermo päällä, teki omat ratkaisunsa muista suuremmin piittaamatta.
Oopperasta tuli mieleen vielä Ilkka Kuusisto, jonka hieno kuolinilmoitus oli viikolla Hesarin kulttuurisivun kyljessä. Minäkin laitoin Lassi Nummen runon aikanani Elinan kuolinilmoitukseen. Ilkan huumoria jää kaipaamaan. Vakavat hetkensä oli hänelläkin. Martti Talvela neuvotteli hänen kanssaan Kansallisoopperan johtajakysymyksestä ja lausahti ohimennen: ”Kun sinulla on ollut niin helppo elämä.” Ilkka kivahti: ”Mitä hän tiesi minun elämästäni!” Muisteli, kuinka piteli pientä tytärtään kädestä tämän kuolinvuoteella.
Suomi köyhtyy aina pala kerrallaan, kun suuret personallisuudet poistuvat. Sitä vavahdellen odottaa, kuka on seuraava.
Omat muistoni pysähtyivät viime torstaina. Tuli kuluneeksi neljä vuotta siitä, kun Marja tuli lintukävelyltä rannasta, asettui katsomaan brittisarjaa televisiosta ja tuupertui tuolilta massiivisen aivoverenvuodon satuttamana. Tällaiset hetket eivät unohdu. Vein punaisen neilikan haudalleen.
Jospa vainajat pääsevät hyvään paikkaan, kuten uskonvarmat vakuuttavat. Hyvä ystäväni aikoo taivaassa tilata audienssin Dostojevskiltä, koska on lukenut hänen tuotantonsa ja haluaa käydä siitä syventävän keskustelun. Jospa todella tapaisi täältä poistuneita, olisihan se ihmeellistä. Silloin sitä odottaisi kuolinhetkeään kuin lapsena joulua.
29.3. 2025