Onnittelut Heikki Aittokoskelle löydöstään tänään (HS A5) , joka näyttää de Gaullen yli 60 vuotta vanhan Euroopan vahvistusidean uuden ajankohtaisuuden. Historia ei toistu, mutta kuljettaa mukanaan vaihtuvia käyttökelpoisia aatteita. Macron on arvatenkin tutkinut suuren edeltäjänsä perintöä, mutta mahtavatko hänellä rahkeet riittää.
Kekkonen ihaili de Gaullea, joka ihmeen kevyesti päästi itsensä kaatumaan ylioppilasvallankumouksen pauhuun. UKK toimi toisin, littoutui uuden nuorison kanssa 1968. Piti Ylioppilaskunnan juhlassa puheen, joka ymmärsi Vanhan valtaajia. Hänen lastenkutsunsa Tamminiemessä oli tuttu radikalisimin kesytyskeino.
Arto Paasilinna keksi romaaniinsa Jäniksen vuosi (1975) nerokkaan selityksen UKK:n ratkaisuille. Kirjassa tutkija tuli siihen tuokseen, että Kekkonen kuoli vuoden 1968 vaiheilla ja hänet vaihdettiin. Hänen pituutensa lisääntyi ja kallonsa muoto muuttui. Samalla hänen ajatuksensa muuttuivat, hän radikalisoitui ja hänen poliittinen toimintamallinsa sai uuden suunnan. Hän alkoi uskoa sosialismin voittoon maailmassa. Tämä kaikki johtui siitä, että hänen näköiseensä hahmoon oli istutettu salaa toinen kaukaa johdettu henkilö. Asiaa olivat juonineet venäläiset tahot.
Vanha menestysromaani menee uutena sovituksena Kansallisteatterissa, ja siellä Kekkosen jättiläismäinen kallo tuodaan lupaavasti näyttämölle. Mutta mitä kummaa: näytelmän kehittely kadottaa kokonaan jutun ytimen. Kallon muutosta vain ällistellään, mutta sen merkitykseen ei edes viitata. Näin taas kerran, kuten teatterissa usein käy, ulkoinen näyttävyys pimittää ajatuksen. Mitä lie Kristian Smedsin kallossa liikkunut.
Muutenhan esitys on roiskivan reipasotteinen, karjuva ja alleviivaava, kuten teatterissa usein tapahtuu. Yleisön kanssa flirttailu on viety äärimmäisyyeen. Ehkä meitä täytyy nykyisin oikein kainalosta kutittaa, kun tiettävästi olemme taas maailman onnellisin kansa. Paasilinnan Onnellinen mies (1976) voisi olla seuraava ajankohtainen sovitettava.
Risto Jarvan elokuva Jäniksen vuosi (1978) oli hengeltään ja tyyliltään huomattavasti lähempänä alkuteosta kuin Smedsin sovitus, joka anastaa vain idean ja tekee sen päälle kokonaan oman näköisensä näytelmän. Onkohan tekijänoikeuksilla enää mitään merkitystä? Alkuteosta voi näköjään rusikoida mielinmäärin uuteen malliin ilman että oikeudenomistajat edes inahtavat. Musiikin alueella ollaan vielä tarkempia. Antti Litja suoriutui Vatasen roolista hienoin minimalistisin keinoin, Tommi Korpela tarvitse maksimaaliset karjahdukset. Jos joku haluaa vielä epäillä onnellisuutamme, menköön sytykkeekseen kuulemaan tämän Vatasen vihantäyteistä noitumista.
Yksi onnentäyteinen päivä oli ihan oikeasti presidentti Zelenskyin vierailu Suomessa. Siitä en ole kuullut kenenkään heittävän poikkipuolista sanaa. Paitsi tietysti Hesarin pääkirjoitus näki kavaluutta keväisen taivaan yllä, mutta se kuulunee asiaan. Lehden kuuluu aina puuttua asioihin negaatiokärki edellä. Uskon silti, että Zelenskyin ja puolisonsa lämpimät ja aidosti kommunikoivat olemukset sulattivat osan peloista, joita maailmanpolitiikka on meihin viime aikoina jähmettänyt. Miten on, haluaisivatkohan venäläiset vaihtaa myös Zelenskyin sisään toisen hahmon… Aihe jollekin tämän päivän satiirikolle.
Hesarista sain lisäksi lukea kahden hyvän kaverin elämäntarinat. Martti Häikiön tie on päättynyt. Muistokirjoitus kertoi hänen avuliaasta luonteestaan, josta minäkin sain hyötyä tutkimuksissani. Jukka Rislakin taival taas jatkuu täysin palkein, kirjoja pukkaa ja pian näköjään pilapiirroksiakin kansien väliin painettuina. Kun oli puhe UKK:n muutoksesta, Rislakki puolustaa ihan omaa sisäistä muutostaan. Mainio peloton tutkija ja totinen humoristi, onnea hänelle ja Annalle! Ikätoverit porskuttavat ja toiset täysin palvelleina katkeavat.
22.3. 2025