Huomasin päivä päivältä kannattavani yhä vahvemmin Johannes Höstflot Klaebon voittoa. Tuntui hienolta, että hän saisi ehjän kuuden kultamitalin sarjan kotikaupunkinsa kisoissa. Näin sitten kävikin. Olemmeko nyt innoissamme? Päinvastoin tuntuu, että suomalaisia harmittaa tällainen kohtuuton ylivoima. Ei ole kivaa, että aina sama mies voittaa. Se vie terän jännitykseltä. Varmaan niinkin.

Hesari mainitsee Klaebon historiallisen voittosarjan kolmella rivillä jutussa, jonka pääaiheena on Remi Lindholmin ”unelmien täyttymys” eli seitsemän sija kuninkuusmatkalla. Ilahduttti se kyllä minuakin samoin kuin se, että kaikki suomalaiset hiihtivät kohtuullisesti eikä heitä tarvinnut tällä kertaa haeskella tuloslistan hänniltä. Vaikka suurimmat toivot lusmuilivat, täällä jaksetaan vielä hiihtää.

Onneksi Hbl noteeraa Klaebon häikäisevän saavutuksen arvonsa ansaitsevalla tavalla. Jonas von Wendtin essee tarkastelee Klaeboon asemaa paitsi hiihtäjänä myös kansallisena idolina. Hän on hiihtäjäkansan keulakuvana täydellinen: hyväpuheinen, kohtelias, iloinen – jopa niin, että hän sopii koko norjalaisen hyvinvoinnin mainosmieheksi. Tällaisesta hahmosta mikä tahansa kansa olisi ylpeä ja onnellinen.

Sitä paitsi Klaebon hiihtoa on ilo katsella. Se on  niin helpon ja joutuisan näköistä, että mieleen tulevat balettien virtuoosit tai taitoluistelun tähdet. Alusta saakka minua on huvittanut hänen tapansa juosta toisinaan ylämäet. Innovaatio säästää kymmenyksiä eikä vain sadasosia. Jäljittelijöitä ei ole juuri ilmaantunut. Ilmeisesti tyyli vaatii erityisen tekniikan ja voimia ja sopii tiettyyn voiteluun. Varmaan joku on analysoinut tätä tarkemmin.

Ylivoima lannistaa aina perässähiihtäjiä, sille ei voi mitään. Sibelius, Alvar Aalto ja Mika Waltari olivat liian suvereeneja ja pimensivät näkymiä kollegoilta. Meidän urheilutähtemme ovat ihmisinä vaisumpia kuin norjalainen meteori, mutta melkein yhtä kovia: niin Veikko Hakulinen, Iivo Niskanen kuin Lasse Viren. Nyt kun Niskasen sisarukset jo sammuttelevat, tarvitaan uusia esikuvia. Lauri Vuorisessa on aineksia.

Serkkuni naureskeli, että minä näköjään katson kun toiset urheilevat enkä itse ehdi edes kunnolla ulkoilemaan. Tämä vika kisoissa on, ne liimaavat istumaan. Mutta nyt ne päättyvät ja tekosyyt kaikkoavat. Lähdenkin lenkille ennen naisten hiihtoa, josta en paljonkaan toivo – vain että palaako Therese Johaug vielä kerran valtaistuimelle, jonka on jo kahdesti menettänyt täpärästi ruotsalaiselle Ebba Anderssonille. Sittenhän norjalaisten riemulla ei olisi enää mitään rajoja. Sallitaan se reilulle urheilukansalle.

Sieltä on kuninkaalliset omiaan kannustamassa, meillä presidentti sentään soitti videopuhelun Hakolalle ja Vuoriselle. Hyvä niinkin. Viel uusi päivä kaiken muuttaa voi.

9.3.2025