Panu Rajala

Joskus viivyin iltamyöhään Ilmalassa vanhan MTV:n tiloissa, oli jonkun näytelmän katselu tai muut pippalot. Tyhjenevässä talossa yksi huone oli aina valaistu. Hannu  Karpo leikkasi ja montteerasi. Hän oli töissä vuorokauden läpi, siltä tuntui. Yhtä työhullua miestä en ole tavannut. Hän tosiaan rakasti työtään, se oli lähetystehtävä. Hän oli korpikulman kansan Robin Hood, pelastuksen tuoja. Seuraajaa ei ole ilmaantunut.

Tapani Kansa viihtyi hyvin Käpykolossa. He olivat tasasuhtaiset ystävykset Mikko Niskasen kanssa, vaikka eri-ikäiset. Kumpikin nautti toisensa kuuluisuudesta. Mikko lauloi mielellään tunteellisella falsetillaan, Tapani lauloi vähän paremmin tummalla baritonillaan. Heitä kelpasi kuunnella. Mikko kaavaili Kansaa Tulipunakukan Olaviksi, mutta ei ollut filmiyhtiöllä rahkeita maksaa keikkalaulajan tasoisia palkkioita.

Esittelin pyynnöstä Matti Kassilan elokuvaa Ihmiselon ihanuus ja kurjuus kutsuvierasnäytännössä joulun alla 1988. Tilaisuus jäi pysyvästi mieleen, koska vaimoni Elina eli silloin viimeisiä päiviään. Pystyin hallitsemaan itseni. Esityksen jälkeen Tapani Kansa tuli kiittämään vakavana, se tuntui hyvältä. Hän selvästi tiesi tilanteeni.

Seuraavan kerran tapasin ohimennen Tapanin, kun hän leikksi ruohoa puolisonsa Nina af Enehjelmin johtaman majatalon pihassa Ilmajoella. Musiikkijuhlat oli menossa, esitettiin Taipaleenjokea. Olikohan Kansalla samaan aikaan oma lauluiltansa. Hänkin olisi halunnut laulaa oopperassa ja taisi niin joskus tehdäkin. Säntillinen Katri Helena moitti häntä kurittomaksi estradilla, kun piti jotain yhteistä esittää. Tapanilla oli aina hermo päällä, teki omat ratkaisunsa muista suuremmin piittaamatta.

Oopperasta tuli mieleen vielä Ilkka Kuusisto, jonka hieno kuolinilmoitus oli viikolla Hesarin kulttuurisivun kyljessä. Minäkin laitoin Lassi Nummen runon aikanani Elinan kuolinilmoitukseen. Ilkan huumoria jää kaipaamaan. Vakavat hetkensä oli hänelläkin. Martti Talvela neuvotteli hänen kanssaan Kansallisoopperan johtajakysymyksestä ja lausahti ohimennen: ”Kun sinulla on ollut niin helppo elämä.” Ilkka kivahti: ”Mitä hän tiesi minun elämästäni!”  Muisteli, kuinka piteli pientä tytärtään kädestä tämän kuolinvuoteella.

Suomi köyhtyy aina pala kerrallaan, kun suuret personallisuudet poistuvat. Sitä vavahdellen odottaa, kuka on seuraava.

Omat muistoni pysähtyivät viime torstaina. Tuli kuluneeksi neljä vuotta siitä, kun Marja tuli lintukävelyltä rannasta, asettui katsomaan brittisarjaa televisiosta ja tuupertui tuolilta massiivisen aivoverenvuodon satuttamana. Tällaiset hetket eivät unohdu. Vein punaisen neilikan haudalleen.

Jospa vainajat pääsevät hyvään paikkaan, kuten uskonvarmat vakuuttavat. Hyvä ystäväni aikoo taivaassa tilata audienssin Dostojevskiltä, koska on lukenut hänen tuotantonsa ja haluaa käydä siitä syventävän keskustelun. Jospa todella tapaisi täältä poistuneita, olisihan se ihmeellistä. Silloin sitä odottaisi kuolinhetkeään kuin lapsena joulua.

29.3. 2025

Onnittelut Heikki Aittokoskelle löydöstään tänään (HS  A5) , joka näyttää de Gaullen yli 60 vuotta vanhan Euroopan vahvistusidean uuden ajankohtaisuuden. Historia ei toistu, mutta kuljettaa mukanaan vaihtuvia käyttökelpoisia aatteita. Macron on arvatenkin tutkinut suuren edeltäjänsä perintöä, mutta mahtavatko hänellä rahkeet riittää.

Kekkonen ihaili de Gaullea, joka ihmeen kevyesti päästi itsensä kaatumaan ylioppilasvallankumouksen pauhuun. UKK toimi toisin, littoutui uuden nuorison kanssa 1968. Piti Ylioppilaskunnan juhlassa puheen, joka ymmärsi Vanhan valtaajia. Hänen lastenkutsunsa Tamminiemessä oli tuttu radikalisimin kesytyskeino.

Arto Paasilinna keksi romaaniinsa Jäniksen vuosi (1975) nerokkaan selityksen UKK:n ratkaisuille. Kirjassa tutkija tuli siihen tuokseen, että Kekkonen kuoli vuoden 1968 vaiheilla ja hänet vaihdettiin. Hänen pituutensa lisääntyi ja kallonsa muoto muuttui. Samalla hänen ajatuksensa muuttuivat, hän radikalisoitui ja hänen poliittinen toimintamallinsa sai uuden suunnan. Hän alkoi uskoa sosialismin voittoon maailmassa. Tämä kaikki johtui siitä, että hänen näköiseensä hahmoon oli istutettu salaa toinen kaukaa johdettu henkilö. Asiaa olivat juonineet venäläiset tahot.

Vanha menestysromaani menee uutena sovituksena Kansallisteatterissa, ja siellä Kekkosen jättiläismäinen kallo tuodaan lupaavasti näyttämölle. Mutta mitä kummaa: näytelmän kehittely kadottaa kokonaan jutun ytimen. Kallon muutosta vain ällistellään, mutta sen merkitykseen ei edes viitata. Näin taas kerran, kuten teatterissa usein käy, ulkoinen näyttävyys pimittää ajatuksen. Mitä lie Kristian Smedsin kallossa liikkunut.

Muutenhan esitys on roiskivan reipasotteinen, karjuva ja alleviivaava, kuten teatterissa usein tapahtuu. Yleisön kanssa flirttailu on viety äärimmäisyyeen. Ehkä  meitä täytyy nykyisin oikein kainalosta kutittaa, kun tiettävästi olemme taas maailman onnellisin kansa. Paasilinnan Onnellinen mies (1976) voisi olla seuraava ajankohtainen sovitettava.

Risto Jarvan elokuva Jäniksen vuosi (1978) oli hengeltään ja tyyliltään huomattavasti lähempänä alkuteosta kuin Smedsin sovitus, joka anastaa vain idean ja tekee sen päälle kokonaan oman näköisensä näytelmän. Onkohan tekijänoikeuksilla enää mitään merkitystä? Alkuteosta voi näköjään rusikoida mielinmäärin uuteen malliin ilman että oikeudenomistajat edes inahtavat. Musiikin alueella ollaan vielä tarkempia. Antti Litja suoriutui Vatasen roolista hienoin minimalistisin keinoin, Tommi Korpela tarvitse maksimaaliset karjahdukset. Jos joku haluaa vielä epäillä onnellisuutamme, menköön sytykkeekseen kuulemaan tämän Vatasen vihantäyteistä noitumista.

Yksi onnentäyteinen päivä oli ihan oikeasti presidentti Zelenskyin vierailu Suomessa. Siitä en ole kuullut kenenkään heittävän poikkipuolista sanaa. Paitsi tietysti Hesarin pääkirjoitus näki kavaluutta keväisen taivaan yllä, mutta se kuulunee asiaan. Lehden kuuluu aina puuttua asioihin negaatiokärki edellä. Uskon silti, että Zelenskyin ja puolisonsa lämpimät ja aidosti kommunikoivat olemukset sulattivat osan peloista, joita maailmanpolitiikka on meihin viime aikoina jähmettänyt. Miten on, haluaisivatkohan venäläiset vaihtaa myös Zelenskyin sisään toisen hahmon… Aihe jollekin tämän päivän satiirikolle.

Hesarista sain lisäksi lukea kahden hyvän kaverin elämäntarinat. Martti Häikiön tie on päättynyt. Muistokirjoitus kertoi hänen avuliaasta luonteestaan, josta minäkin sain hyötyä tutkimuksissani. Jukka Rislakin taival taas jatkuu täysin palkein, kirjoja pukkaa ja pian näköjään pilapiirroksiakin kansien väliin painettuina. Kun oli puhe UKK:n muutoksesta, Rislakki puolustaa ihan omaa sisäistä muutostaan. Mainio peloton tutkija ja totinen humoristi, onnea hänelle ja Annalle! Ikätoverit porskuttavat ja toiset täysin palvelleina katkeavat.

22.3. 2025

Kuinka monesti teitä on huijattu netissä? Oletteko langenneet ansaan Tinderissä? Lisäksi on monia muita mahdollisuuksia tulla nenästä vedetyksi. Aktiivinen seikkailija uhriutuu varmasti. Ammattimaisia yrittäjiä ei alalta puutu.

Hesari on aiheesta kirjoittanut, ja Tv1:n Mot selvitti ansiokkaasti pahimpien gangsterien pääpesää ja yhtä esimerkkitapausta. Sydäntä särkevää nähtävää.  Erityisen halveksittavaa on huijata säästöt vanhoilta puolustuskyvyttömiltä ihmisiltä. Tuloksiin pääsy ei vaadi edes erityistä taitoa, vain raakaa ja säälimätöntä mielenlaatua.

Kuulun huijareitten helppoon kohderyhmään. Lähes päivittäin joku mukamas Fb-kaveri yrittää jujuttaa minuakin johonkin arveluttavaan raha-ansaan. Kavahdan nykyisin kaikkia vieraan näköisiä sähköposteja ja vihaan nettimainoksia. Oudot liitetiedostot teurastan armotta. Onni on toistaiseksi ollut myötä, vara ei tiliä kaada.

Nämä tulivat taas vereksinä mieleen, kun katselin ties monettako kertaa Mika Waltarin klassikkoa Gabriel, tule takaisin Tampereen Komediateatterissa Kirjailija vaistosi ajan hengen jo 80 vuotta sitten. Tuolloin sodasta oli vasta palattu ja monet naiset olivat sotaleskiä tai jääneet muuten yksin. Täyttymätön rakkauden kaipuu tarjosi  oivallisen aihepiirin niin Auervaaran kaltaisille huijareille kuin taitavalle komedian kirjoittajalle.

Teatterinjohtaja Helge Ranin oli lähdössä kiertueelle ja hänellä oli mukanaan kolme naista. Näille hän pyysi Waltarilta kepeän huvinäytelmän, ja tämä teki työtä tilattua. Helge otti päältä pääroolin. Sitten Arvi Kivimaa ohjasi näytelmän varsinaisen kantaesityksen Helsingin Kansanteatteriin toukokuussa 1945.  Menestys oli niin kestävää laatua, että elokuva, televisioteatteri ja Kansallisteatteri, jopa Kansallisooppera ovat vuosikymmenten aikana seuranneet perässä.

Onkin syytä muistaa tässä yhteydessä aiheesta oopperan tehnyttä säveltäjää, Ilkka Kuusistoa, joka vastikään pääsi lepoon pitkään sairastettuaan. Siinä oli  vasta hauska ja kekseliäs säveltäjä.  Sain tehdä hänen kanssaan oopperan Taipaleenjoki Ilmajoelle, jolloin hän opetti minulle kädestä pitäen libreton tekoa. Tärkeintä oli antaa musiikille tilaa, hän tähdensi: teksti ei saanut missään tapauksessa ylittää 40 liuskaa. Kun teos oli valmis, hän antoi käytännön yleisohjeen: oopperaa ei voi katsoa selvin päin. Menimme ensi-iltaan baarin kautta.

Takaisin Gabrieliin, josta olen nähnyt lukuisia versioita. Leo Lähteenmäki, Tarmo Manni, Antti Litja, Veikko Honkanen ja monet muut ovat huijareina loistaneet. Samoin Emma Väänänen, Ritva Ahonen, Seela Sella, Tea Ista ja Tiina Rinne hänen uhreinaan. Nyt Tampereen Komediateaterilla oli satumainen onni kiinnittää nimirooliin tv-sarjassa kunnostautunut Iso-Börje eli Kristo Salminen. Markkinointi oli sitä myöten hoidettu. Salminen onkin roolissa erinomainen, tarkasti vivahteita noukkiva tilannetaituri. Muhkealla miestyypillä tulee olemaan kysyntää. Myös naiset ovat varsin ihania,  niin Sanna Majanlahti (Ulriika), jonka muodonmuutos on aika hurja, kuin myös sävyisämpi Karoliina Kudjoi (Kristiina) sekä nuoruutta edustava Matleena Junttanen (Raili), joka selvimmin pomppaa kehyksistä kohti tulevaisuutta.

Ohjaaja Panu Raipia on nimittäin vetänyt ikivihreää näytelmää halki aikojen nykypäivään uutisotsikoilla ja silmiin pistävällä pukujen vaihdoilla ja modernisoinnilla. Valpas katsoja olisi kaiketi oivaltanut yhteydet pelkän tekstinkin kautta, mutta hyvähän näitä on alleviivata. Olemme taas entistä varautuneempia, naiset varsinkin, heitähän tämä ”sydämetön komedia” erityisesti haluaa puhutella. Waltarin romaaneissa miehet tavallisesti kärsivät naisten viettelyksistä, nyt käy päinvastoin. Sydämettömys näkyy siinä, että Waltari uskoo naisten haluavan tulla huijatuiksi ja näyttää heidän pettymysten jälkeenkin kaipaavan uusintaa. Tätä ei ihme kyllä näy mikään naisliikekään paheksuneen. Ehkä totuus on liian karvas ja ilmeinen.

Kun kirjoitin taannoin kirjaa Noita palaa näyttämölle (WSOY 1998) Waltarin näytelmistä, eräs kriittinen ystävä kysyi epäillen, minkähän tasoisia ne näytelmät mahtavat olla. Hän kuten moni muu uskoi, että Waltari pyöräytteli näyttämöille kevyitä päiväperhoja, jotka oli helppo unohtaa. Niin ei käynyt, moni muukin hänen komediansa ponnahtelee edelleen ohjelmistoon siellä täällä. Mika oli aikanaan katsellut Pariisissa älykkäitä bulevardikomedioita  ja käynyt tavallaan ranskalaista teatterikoulua. Yhtenä harvoista suomalaisista hän oli oppinut tämän konstin.

Esittelimme kaimani kanssa näytelmää Tampereen Suomalaisen Klubin ryhmälle ennen esitystä, ja tyytyväisiltä vaikuttivat vielä sen jälkeenkin. Täysi oli teatteri. Sointu Lanki oli minut komentanut paikalle, häntä on kiittäminen. Mailan kanssa saimme niin hauskan illan, että hän unohti lähtiessä ulkokengät teatteriin. Vielä tämä tulee varmasti jossakin nähdyksi, sillä huijaukset eivät lopu ja ajankohtaisia huvinäytelmiä on vähän.

Maaliskuun Iduksena 2025

Huomasin päivä päivältä kannattavani yhä vahvemmin Johannes Höstflot Klaebon voittoa. Tuntui hienolta, että hän saisi ehjän kuuden kultamitalin sarjan kotikaupunkinsa kisoissa. Näin sitten kävikin. Olemmeko nyt innoissamme? Päinvastoin tuntuu, että suomalaisia harmittaa tällainen kohtuuton ylivoima. Ei ole kivaa, että aina sama mies voittaa. Se vie terän jännitykseltä. Varmaan niinkin.

Hesari mainitsee Klaebon historiallisen voittosarjan kolmella rivillä jutussa, jonka pääaiheena on Remi Lindholmin ”unelmien täyttymys” eli seitsemän sija kuninkuusmatkalla. Ilahduttti se kyllä minuakin samoin kuin se, että kaikki suomalaiset hiihtivät kohtuullisesti eikä heitä tarvinnut tällä kertaa haeskella tuloslistan hänniltä. Vaikka suurimmat toivot lusmuilivat, täällä jaksetaan vielä hiihtää.

Onneksi Hbl noteeraa Klaebon häikäisevän saavutuksen arvonsa ansaitsevalla tavalla. Jonas von Wendtin essee tarkastelee Klaeboon asemaa paitsi hiihtäjänä myös kansallisena idolina. Hän on hiihtäjäkansan keulakuvana täydellinen: hyväpuheinen, kohtelias, iloinen – jopa niin, että hän sopii koko norjalaisen hyvinvoinnin mainosmieheksi. Tällaisesta hahmosta mikä tahansa kansa olisi ylpeä ja onnellinen.

Sitä paitsi Klaebon hiihtoa on ilo katsella. Se on  niin helpon ja joutuisan näköistä, että mieleen tulevat balettien virtuoosit tai taitoluistelun tähdet. Alusta saakka minua on huvittanut hänen tapansa juosta toisinaan ylämäet. Innovaatio säästää kymmenyksiä eikä vain sadasosia. Jäljittelijöitä ei ole juuri ilmaantunut. Ilmeisesti tyyli vaatii erityisen tekniikan ja voimia ja sopii tiettyyn voiteluun. Varmaan joku on analysoinut tätä tarkemmin.

Ylivoima lannistaa aina perässähiihtäjiä, sille ei voi mitään. Sibelius, Alvar Aalto ja Mika Waltari olivat liian suvereeneja ja pimensivät näkymiä kollegoilta. Meidän urheilutähtemme ovat ihmisinä vaisumpia kuin norjalainen meteori, mutta melkein yhtä kovia: niin Veikko Hakulinen, Iivo Niskanen kuin Lasse Viren. Nyt kun Niskasen sisarukset jo sammuttelevat, tarvitaan uusia esikuvia. Lauri Vuorisessa on aineksia.

Serkkuni naureskeli, että minä näköjään katson kun toiset urheilevat enkä itse ehdi edes kunnolla ulkoilemaan. Tämä vika kisoissa on, ne liimaavat istumaan. Mutta nyt ne päättyvät ja tekosyyt kaikkoavat. Lähdenkin lenkille ennen naisten hiihtoa, josta en paljonkaan toivo – vain että palaako Therese Johaug vielä kerran valtaistuimelle, jonka on jo kahdesti menettänyt täpärästi ruotsalaiselle Ebba Anderssonille. Sittenhän norjalaisten riemulla ei olisi enää mitään rajoja. Sallitaan se reilulle urheilukansalle.

Sieltä on kuninkaalliset omiaan kannustamassa, meillä presidentti sentään soitti videopuhelun Hakolalle ja Vuoriselle. Hyvä niinkin. Viel uusi päivä kaiken muuttaa voi.

9.3.2025