Matkalta palattuani tuntui kuin maailma olisi kääntynyt sillä aikaa sijoiltaan. Tosiasiassa vain vanhat trendit olivat vahvistuneet. Nyt pelataan upporikasta ja rutiköyhää. Ukraina litistyy kahden suurvallan survomana. Enteet surettavat. Kuinka kävikään Mitannian Egyptin ja Babylonian puristuksessa. Sinuhe sen kertoi. Aina pienet joutuvat kärsimään, kun suuret pullistelevat.

Silti täytyisi pitää toivoa yllä. Pahinta on antautuminen etukäteen. Siitä antaa näytteen valtamediamme HS, joka pääkirjoittajan kolumnissa neuvoo meitä alistumaan jo huonoihin rauhanehtoihin. Aivan samoin Trump laskee käsistän jo ennalta tärkeimmät valttikortinsa. Voi kuvitella kuinka Putin Kremlissä hykertelee. Peli on melkein pelattu, mutta silti pitää uskoa viimeiseen saakka.

Eurooppa tarvitsee näköjään kunnon kolhaisun ennen kuin se ryhdistäytyy.  Saksan ja Ranskan johtajat lähtevät sentään edes sanalliseen taisteluun, ja Britanniakin havahtuu saarellaan huomaamaan mitä mannermaa tarvitsee. Meillä ollaan kumman defaitistisia. Kun vuosikaupalla on uhottu, että Ukrainan kohtalo ratkaistaan taistelukentällä ja Ukraina ei saa hävitä ja Venäjä ei saa voittaa – ei tarvittu kuin Trumpin kaksi puhelinsoittoa ja Vancen yksi puhe, niin jopa muuttui ääni kellossa.

Nyt sitten opetellaan häviämään kauniisti ja ryppyilemättä. Realismin nimissä arvoista piittaamatta. Pelastetaan mitä henkitoreissa voidaan. Kaksinapaiset neuvottelut käydään Riadissa ja Zelensky kutsutaan kuunteluoppilaaksi. Monennapaiset pulinat jatkuvat Pariisissa. Kohta ei tiedetä, kuka mitäkin tahtoo ja ketä edustaa.  Henkisesti lannistavinta on Hesarin ja muidenkin tietäjien edustama tappion julistus ennen enimmäistäkään neuvottelua. Samaa henkeä oli Rannan vahingoniloisessa pilapiirroksessa. Ehkä siellä ajatellaan, että pessimisti ei pety. Veikkaan että Ben Z pitää näitä omassa tv-ohjelmassaan viikon rimanalituksena.

Vakava takaisku oli tieto vanhan kaverin Martti Häikiön kuolemasta. Tuossahan silloin tällöin tapailimme hänen ja rouvansa Tytin kanssa Laivurin nurkilla. Olimme Martin kanssa yhteisissä puuhissa, kun hän kirjoitti Koskenniemen kaksiosaista elämää ja minä Waltaria ja Meriluotoa. Sain Martilta aineistoa ja kanustavaa tukea. Viimeksi luin hänen salanimellä kirjoittamansa dekkarin. Tytiltä kuulin, että heillä luettiin innostuneina muistelmiani. Maailma harvenee, kun kaverit katoavat yläilmoihin.

17.2.2025