Joku voisi sanoa, että pilasin joulurauhan liioilla töillä. Niinhän ei pitäisi tehdä. Lepoa ihminen tarvitsee ja keskittymistä läheisiinsä.
Toisaalta joulun pitkät pyhät välipäivineen ovat ihanteellista työaikaa. Maassa rauha, ihmisillä hyvä tahto. Kukaan ei keskeytä. Naisväki ja vieraat nukkuvat pitkään. Aamut saan häiriintymättä haltuuni.
Kirjoitin ja pidin juhlapuheen Ikaalisissa, kirjoitin esseen Parnassoon ja viimeistelin koko vuoden työn alla olleen romaanin Ovidiuksen elämästä. Vielä valitsin runoja Sauli Tiilikaisen tulevaan matineaan Suomalaisella Klubilla. Iltaisin luin kaksi romaania, Markus Nummen Käräjät ja Joel Elstelän Izakin, joulupukin tuomia molemat. Valioluokkaa, mutta liian poaksuja ja monisanaisia. Vähän olisi voinut tiivistää. Mutta joulunahan on aikaa viipyä kirjan äärellä.
Mielenkiintoni vangitsi voimallisemmin kyllä tuo kaikkien kehuma Tiina Lymin kirjoittama ja ohjaama tv-sarja Queen of Fucking Everything. Ehdottomasti kotimaista huippua, taidokas ja terävä, loistavasti näytelty. Absurdi huumori on aikamoista nuorallakävelyä, mutta siinäkin tekijät onnistuivat yllättävän tehokkaasti, suorastaan nautittavasti.
Laura Malmivaara kävi pari vuotta sitten ottamassa tekijästä kuvia muistelmiani varten, ihastuin häneen jo silloin. Nyt olen ihailusta mykkä hänen roolityöstään. Nopeat reaktiot, tilanteiden ja tunteiden vaihtelut, laskelmalliset ilmeet ja alaäänet, suorat hyökkäykset – kaikki toimivat kuin trapetsitanssissa. Myös Kristo Salmisen Börje on tosi vahva hahmo kuin mikäkin härkä ja gangsteri, edustaa harvinaista maskuliinisuutta. Kaikki, myös rosoiset siviuosat näyteltiin pirun hyvin.
Mutta ymmärrän niitä, joita ei kiehdo näin kyyninen ja julma ajantulkinta, vaikka se samalla naurattaa. Siinä ollaan kuitenkin vahvan ihmisen puolella, jolla on taitoa ja voimaa selvitä notkosta. Koston idea korostuu. Jos on joutunut kurimukseen, muita saa mielin määrin potkia, jotta hyvitys toteutuisi. Työelämä on taistelua ja huijausta. Hauska on se Janne Reinikaisen esittämä hahmo, joka suostuu tarvittessa esittämään kovista, vaikka haluaa pois pelistä ja pääseekin. Siinäkö sarjan strateginen opetus?
Kun sarja aikoo varmaan kilpailla ulkomailla palkinnoista, sen nimi on motivoitu. Mutta kun katselin sen täällä syvällä Suomen maaseudulla, huomaan naapurien reaktioista, että pelkkä nimi vieroittaa. Kun ei siitä saa selvää, ei kannata katsoa. Tämä on urbaanin älymystön leikkaavaa leikkiä, ei mitään kansankuvausta, jota on tehtykin riittämiin. Ihan huvikseni ja vastapainoksi katselin Kalle Pääätalon nuoruuden tuskaista taivalta, Mikko Niskasen väkevää ohjausta Elämän vonkamies. Sen kauemmaksi ei kai pääse Tiina Lymin tylyn ironisesta tyylistä.
No tässä nyt loppiasen päällimmäisiä tilityksiä. Maailma tuntui seisovan paikoillaan, vaikka Ukrainassa tulivalmistellaan tulevia rauhnneuvotteluja. Ja Trump-setä punoo juonia linnassaan. Kuin pelottavassa sadussa eläisimme, odotuksesta väristen. Mitä ihmettä kaikki suurvallat ja niiden johtajat vielä aikovat päämme menoksi. Vuotta on eletty jo kuusi päivää ja tähän saakka kaikki hyvin, kohtalaisen hyvin. Huonommin alkaa varmasti kohta mennä, mutta kestämme senkin.
7.1.2025