Minusta Väinö Linna kavensi liikaa sotaa käyvien miesten ajatuksellista perspektiiviä. En usko, että kaikille rivimiehille riitti vain konkreettisten tehtävien täyttäminen, vaikka sekin oli riittävän vaikeaa, paikoin ylivoimaista. Kyllä jokin kaukaisempi tavoite täytyy olla. Antti Rokka sen ilmaiseeksin: oma tila Kannaksella oli saatava takaisin. Jos tavoite pukeutui johtotason propagandaan, sitä piti tietysti vastustaa. Silti se kyti ja vaikutti pohjalla. Itsenäisyystahto oli niin isänmaallisilla fraaseilla kuorrutettu, että sitä ei voinut miesten tasolta ilmaista. Jos joku ilmaisi kuten Salo, heti se vaikutti koomiselta.
Tuntemattoman jatkoluenta oli yllättävän vaikuttava kokemus, vaikka sitä kuunteli vain ajoittain sieltä täältä. Siinä oli vieläkin jotain yhtenäisen kansakunnan kokemuspohjaa, jota on median retoriikassa yritetty tappaa ja kuopata vuosikymmenet. Kun aivan nuoret naiset, sodasta hyvin vähän tietävät, eläytyivät lukemaan ikäistensa miesten kovia kokemuksia, liikutus oli lähellä. Myös vanhemmalla kuten Seela Sellalla. Vielä voimme kohdata jotakin kaikkia koskettavaa.
Konekiväärikomppanian vaiheet tuli nyt käydyksi läpi harvinaisen perusteellisesti: ensin Eduskunnassa, sitten luentamaratonilla ja lopulta oli vielä kerrattava Edvin Laineen klassikko. Se on edelleen väkevä elokuva, jota tietysti täytyy mollata kuten kaikkia monumentteja. Se että näyttelijät ovat osin yli-ikäisiä ja teatraalisia, ei häiritse yhtään, koska heidän läsnäolonsa on niin vahva. Joka kuvassa on tosi kysymyksessä. Hartiavoimin myös juhlitaan.
Eniten minuun vaikutti nyt aamulla kuultu romaanin loppupuoli, jota en ole tullut aikoihin lukeneeksi. Jos oma lukukokemus siinä vaiheessa alkoi väsähtää, tappion ja pettymyksen jaksot tuntuivat nyt kuultuina yllättävän tuoreilta. Elokuvassa tämä puoli jää vähemmälle. Linnan kertoja ei sittenkään herpaantunut (kuten muistelin), vaan vie koneiston vääjäämättömään päätökseen saakka. Ihmeesti Linna on pitänyt kollektiivisen romaanin koossa ja silti nostanut yksilöitä hyvin elävinä esiin. Modernistit haukkuivat kirjaa aikanaan poikakirjaksi. Tehköön joku perässä.
Yksi karmea moka luennassa oli: joku veteli romaanin kertojankin osuudet savon murteelle. Kuulosti kamalalta, piti sulkea vastaanotin. Ei saisi mielistellä mitään kansanryhmää! Länsisuomalainen Linna oli hyvin tarkka murteita annostellessaan, ja nehän vielä tarkistettiin ennen kirjan painamista kielentutkijan Veikko Ruoppilan toimesta. Ja sitten 70 vuotta myöhemmin joku savolainen älypää alkaa omin lupinsa parannella teosta!
Linna oli päivän sana, olihan myös Linnan juhlat. Uusi värikkäämpi ja kevyempi ilme kerää kiitoksia. Minua ei vanha juhlavuuskaan häirinnyt. Yleinen viihteellistyminen ei sellaista enää suvaitse. Sirpa Kähkönen puolusti äsken telkkarissa viihdettä, koska se tuo lauhaa yhdessäolon tunnelmaa meille näinä kovina aikoina. Ehkä niin. Sotienkin aikana tuotettiin sinänsä vaatimatonta viihdettä rintamalle, ja monista silloisista esiintyjistä kasvoi alan kovia tekijöitä.
Sirpa Kähkönen puhui kymmenen lähetyksessä viisaasti ja vakavasti kuten aina. Hän on uransa huipulla, kysytty esiintyjä ja johtava kirjailija; tosin hänen palkittu äiti-muistelonsa ei tullut minua kovin lähelle. Tällaista puhenaista kulttuurielämä tänään tarvitsee. Hänessä on aineksia aikamme Minna Canthiksi. Hän sotii leikkauksia vastaan täsmällisemmin ja maltillisemmin, myös laajakatseisemmin kuin moni muu. Oskari Onninen varoitti tv:ssä torstaina summittaisesta huitelusta leikkauksia vastaan: alan pitäisi itsensä miettiä syvemmin tilannetta ja antaa esimerkkejä leikkausten painottamisesta yleisen torjunnan sijaan. Ehkä mahdoton tehtävä.
Jännitin jonkun verran, kestääkö Teemu Keskisarjan kantti: meneekö marssimaan vai luikahtaako käpykaartiin. Totta kai hän piti sanansa ja puhui Töölön torilla lehtien mukaan niin kiltisti, ettei kukaan voi pahentua. Suuri mediakohu, itsensä presidentin ja pääministerin nuhtelut sekä ennätysmäärä poliiseja ympäröivät pientä vaaratonta kansalaiskokoontumista. Myrsky vesilasissa laantui ennen kuin alkoikaan. Miettikööt kaikki nyt sitä kahdeksatta käskyä. Mitä Sirpa Kähkönen sanoikaan: viihdettä tarvitaan lauhduttamaan kireäksi pakkautuvaa aikaamme – myös poliittista mediaviihdettä.
7.12.2024