Kaikki on jo sanottu Donald Trumpista, ja vielä riittää neljä vuotta puhuttavaa. Virkakautensa jälkeenkin hän pysyy taatusti tapetilla. Hän on jo nyt historiallinen ilmiö, joka pursuilee yli aikansa laitojen.
Timo Soini lausui, että Trump teki komeimman come backin sitten Lasaruksen. Voiko tuohon enää mitään lisätä? Millä ihmeen voimilla hän sen teki? 901 vaalitilaisuutta vaatii kahdeksankymppiseltä yli-inhimillisiä ponnistuksia. Trumpilta kaikki näyttää sujuvan jotensakin vaivattomasti. Hän viihtyy parhaiten karjuvan kannattajajoukon edessä. Mitä muutakaan hän voisi tehdä? Lyödä palloa viheriöllä ja lueskella kartanossaan pörssinoteerauksia.
Trumpissa on jotain samaa alkuvoimaa kuin Pohjantähden Laurilan Anttoossa, joka uhosi: ”Mua syö luteet ja maailma vihaa, mutta minä painan vaan.”
Joten otetaan vaan vastaan seuraavat neljä vuotta, kun emme muutakaan voi. Synkkyyteen vaipuvia lähipiiriläisiä yritän lohduttaa: aina on toivon kipinä jossakin. Vaikka se tähti mustalla taivaalla, josta Kamala Harris tappion hetkellä kauniisti puhui. Trumpin tähti on tosin pomppiva Elon Musk, hänestäkin saamme kuulla tulevina vuosina kylliksi tai liikaa.
Laura ja Saska Saarikoski kuvasivat hyvin kahdeksan vuotta vanhassa kirjassaan Trumpin metodia: toista valhetta niin usein, että se muuttuu totuudeksi, jota pian kaikki toistelevat. Tällä taiteen lajilla hän on ihmeen hyvin pärjännyt. Kaikki näkevät hänen lävitseen ja silti uskovat häneen. Münchausenkaan ei pystynyt parempaan.
Ali Abbasin elokuvassa The Apprentice esiintyy Trumpin tärkein oppi-isä, asianajaja Roy Cohn, joka julistaa, että koskaan ei saa hävitä. Jos häviää, sitäkin on väitettävä voitoksi. Häikäilemättömyys kannattaa aina. EI mikään kohottava elämännäkemys. Mutta nyt Trump ei tarvitse mitään temppuja, voitto on niin vakuuttava. Selityksille saati valituksille ei jää tilaa. Sama Cohn esiintyy myös elokuvassa Angels in America, joka pyörii Kansallisteatterissa. Harvinaisen hyvä tilaisuus on nyt sukeltaa Trumpin sylttytehtaalle.
Puuttuu enää suuri romaani Donald Trumpista. Joitain on varmaan Amerikassa jo tehtykin, ja itse ilmiötä läpivalaistaan kaikilla taiteen, tiedon ja journalismin välineillä. Kun odotamme Amerikan luvattua kulta-aikaa, elämme kaiken aikaa jo kommentaattorien kulta-aikaa. Vielä on tuleva syventävien kirjailijoiden vuoro. Meillä on omasta takaa romaaneja Mannerheimista, Kekkosesta, Stalinista ja Putinista. Kirja Sanna Marinista on Finlandia-ehdokkaana, toinenkin kirja ilmestynyt samasta aiheesta ja kuunnelmasarja. Historiaa syvennetään myös fiktion keinoin.
Finlandia-ehdokkaista iloisin yllätys oli Sanna Nyqvistin Rannalla, kokoelma mainioita esseitä, jotka luin kesällä. Tammen kaksi ehdokaskirjaa ilahduttavat myös tytärtäni, joka näitä toimittaa. Toinen hieno ehdokas on Sofia Tawasti Suuri valhe vammaisuudesta. Äskettäin oli Hesarissa kritiikkiä tietokirjojen toimittajista, mutta ainakin teosten parhaimmisto todistaa muusta. Ja totta kai uusia tietokirjojakin satelee pian Trumpin kaudesta.
Vielä Trumpin paluun takia toivonsa menetttäneille ja ahdingon alhoon vaipuneille: aina kannattaa muistaa se Mauno Koiviston viisas aforismi. Omalta osaltani päätän uskoa, että kaikki tulee lopulta menemään kohtuullisen hyvin. Vahva ja härkämäinen Donald Trump voi lännen edusmiehenä saada kaiken muun ohessa aikaan joitakin ihan kelvollisia ja positiivisia päätöksiä. Hän voi parhaassa tapauksessa lopettaa muutaman sodan ja tuskin aloittaa uusia. Toivotaan ainakin.
7.11.2024
PS Yritän hiljalleen restauroida kaapattua Fb-tiliäni, jonka kuvat ja salasanan olen vaihtanut. Kaveriksi voi jo tulla riskittömästi.