Olen käynyt teatterissa ja kertonut julkisessa keskustelussa näkemykseni esityksestä. Siitäpä kuulemma metakka on noussut. En ole ymmärtänyt yhtyä yleiseen hymistelevään ihasteluun, vaan rohjennut esittää joitakin kriittisiä ajatuksia. Tämähän on tietysti aivan törkeää ja vähintäin sopimatonta.
Kysymyksessä on Avoimissa Ovissa nähty näytelmä Aila Meriluodon elämästä, miehistä, ihan vähän runoistakin. Kun esityksen jälkeen avattiin yleisön kanssa mahdollisuus keskusteluun, kuvittelin että se on avoin kuten teatterin nimi viittoilee. Nyt on käynyt ilmi, että olen rikkonut jotakin pyhää sääntöä ja joutunut oikopäätä somen jalkapuuhun.
Mitä kummaa olen siis sanonut? Kerroin pohjaksi taustani, pitkän suhteeni Ailaan (vuodesta 1971) sekä kirjoittamani elämäkerran hänestä, joka on tähän saakka ainoa kohteesta julkaistu: Lasinkirkas, hullunrohkea (2010). Tämä oli tietysti itsekeskeistä ja pöyhistelevää. Elämäkertani on osittain esityksen lähteenä, vaikka sitä ei missään mainita.
Totesin että Ella Pyhällön tulkitsema Aila on kieltämättä ponteva, hyökkäilevä, jopa julistava – mutta ei vastannut mielikuvaani kikattelevasta, ironisesta, melko salamielisen pidättyvästä Meriluodosta. Eihän sen tietenkään tarvitsekaan vastata! Näyttämöllä tehdään toisenlaista henkilökuvaa teatterin keinoin. Kätketytkin ajatukset saavat siinä miltei pateettisesti posottavaa kantavuutta. No tästä tekijät ovat vetäneet sen johtopäätöksen, että olen ”haukkunut” tulkintaa.
Toiseksi puhuin siitä, että esitys kuten monet muutkin kuvaukset Aila Meriluodosta painottaa hänen vahvaa naiseuttaan ja seksuaalista rohkeuttaan syöksyä moniin suhteisiin. Taidettiin mainita sekin, että ennen miehet saivat tehdä ja kirjoittaa mitä vain, mutta nyt vihdoin nainenkin voi elää eroottisesti vapaata elämää ja saa siitä osakseen ihailua. Keskustelussa sanoin hiukan provosoivasti, että asetelma on jo kääntynyt päinvastaiseksi: miestä tuskin ihaillaan, jos hän kehuskelee monilla naissuhteillaan.
Kolmanneksi painavin erheeni oli, että puolustin V. A. Koskenniemen kunniaa ja luonnehdin hänen viettely-yritystään Ailan suhteen klassisen tyylikkääksi. Hirveä juttu! Olen itse kuullut tuon episodin Klaus Kurjessa suoraan Ailan suusta, ja hän kertoi sen huvittuneesti, mutta ei mitenkään pilkallisesti saati syyttelevästi. Nyt tietysti vanha akateemikko on tuomittava nykyarvojen mukaisesti seksuaalisesta häirinnästä, vaikka Aila itse myönsi lähteneensä leikkiin mukaan eikä siinä hullummin käynytkään. Kyllä hän kauniisti puolensa piti. Onko siis suurikin synti puolustaa romanttista, herrasmiehen tavoin käyttäytynyttä akateemikkoa, joka oli silmittömästi rakastunut runoilijalöytöönsä ja teki mittavan kriiitikontyön tämän menestyksen puolesta?
Oli miten oli, kyllähän näistä nyt yksi hölmö teatterikatsoja ansaitsee tulla kunnolla haukutuksi. Hän sattui olemaan lähes ainoa mies naisvaltaisessa salongissa, se jo sitoo pallon hänen nilkkaansa. Olisi vain pitänyt turpansa kiinni ja antanut naisten juhlia. Se vain ihmetyttää, että teatterissa käyty luvallinen keskustelu ja yksi mielipide piti ohjaajan Virpi Haataisen toimesta vuotaa Fbookiin kaikelle kansalle ällisteltäväksi. Mutta näin saatiin erehtyneen katsojan lynkkaukseen mukaan joukko ulkopuolisia, jotka eivät tapauksesta, puheenvuorosta ja kaiketi esityksestäkään itse mitään tienneet.
Näinhän some tietysti toimii, mutta ns. kulttuurikeskusteluun toivoisi toki enemmän asiaa ja analyysia kuin vain henkilökohtaisia herjauksia. Täytyypä vastedes varoa teatterikeskusteluja tässä sananvapauden luvatussa maassa. Mielipiteensä saa vapaasti ilmaista, kunhan se on oikea ja vallitsevan valtavirran mukainen.
10.11.2024