Ensin joutui Nordea palvelunestohyökkäyksen kohteeksi ja sitten minä. Tilini kaapattiin parempaan käyttöön eli huijausyrityksiin. Olen pahoillani ja pyydän anteeksi kaikilta hämmennyksiin joutuneilta ja mahdollisia menetyksiä kärsineiltä. Hyvät Ystävät, en se minä ollut vaan joku muu pirulainen.
Toisaalta ikävälläkin asialla on valoisat välähdyksensä. Monet kaukaiset kaverit, joihin ei ole ollut yhteyksiä vuosikausiin, saivat nyt aiheen kummastella häiriötä ja tarkistaa asiaa. Sain vastaanottaa kaikenlaisia kuulumisia. Syyllisyyteni oli joka tapauksessa tahatonta ja korkeintaan välillistä.
Pitäisi olla paremmin varautunut kaikkeen. Kyber-hyökkäyksistä on varoitettu vaikka kuinka monesti. En hallitsi digimaailmaa, vaan se hallitsee minua yhä tiukemmin. Tuntuu kuin olisin joidenkin nimettömien algoritmien sätkyläinen.
Jämerä päällikkö Jouko Jokinen jätti aamulla jäähyväisviestinsä Ylen asiaohjelmista. Virkansa puolesta hän joutui hurskastelemaan, että puoluekanta ei vaikuta toimittajien työhön. Totta kai se vaikuttaa, ei kai toimittaja voi irtautua mailmankuvastaan samalla hetkellä, kun studion lamppu syttyy. Myös Ylen väitetystä vihervasemmistolaisesta rasitteesta pyrittiin Ykkösaamun keskustelussa tarmokkaasti vapautumaan. Sanoisin ettei savua ilman tulta. Jokisen mukaan Ylen täytyykin olla ”hyvän puolella”, mitä se milloinkin onkaan.
Puolustihan Jouko sentään vielä pientä anarkismia ja hervottomuutta jopa asiaohjelmissa. Tästä rohkeudesta häntä vastaan on hyökkäilty jopa Ylen hallintoneuvostossa. Tapasin aamulla täkäläisessä S-Marketissa Matti Pitkon, joka on viimeisiä kyseisten hyveiden harrastajia lehdistössämme. Vielä hän jaksaa villitä ystäviään Fbookissa. Viikolla puhelin Matti Kuuselan kanssa, joka oli toinen runollisen fabuloinnin mestari Aamulehdessä. Näin ovatkin nyt parhaat kirjoittaat lehdestä kaikonneet, enää piirtäjä Sihto ilahduttaa joskus palstallaan.
Kiekkoilija Janne Puhakan murhasta on kovasti uutisoitu, mistä sitä on paheksuttu. Ihmisten ei pitäisi kiinnostua vääristä asioita, varsinkaan sellaisesta, jolla ei ole ”merkitystä”. Tekopyhää höpinää suuurelta osin. Ihmiset haluavat tietoja juuri sellaisesta, mikä sattuu heitä kiinnostamaan, oli sillä merkitystä tai ei.
Ylen Kulttuuriykkönen osoitti eilen, kuinaka valistuneita ja harkitun välinpitämättömiä fiksut keskustelijat ovat. Keskustelijoita ei voinut vähemmän kiinnostaa tämä Puhakan tapaus, tuskin olivat seuranneetkaan sitä. Joku ei ollut kuullutkaan Puhakasta. Ehkä kultturikeskustelun kuuluukin yliolkaisesti etääntyä sensaatioita himoavan rahvaan aivoituksista. Minä ainakin myönnän lukeneeni kaikki silmiin osuneet tiedonmurut ja haluan muodostaa käskityksen tästä traagisesta tapauksesta.
Ehkä hygienisessä torjunnassa on kysymys myös haluttomuudesta eläytyä toisten ihmisten maailmaan. Parempi pysytellä viileän etäisyyden päässä tosielämästä. Siellä voi törmätä ikäviin ja kiusallisiin tapauksiin, joita toiset häikäilemättä tonkivat. Sitä tekee myös taide. Puhakan ja Nordmon konflikti on kuin tarjottimella ojennettu draama kirjailijoille ja elokuvaohjaajille. Joku siihen vielä tarttuu, ja sitten riittää taas paheksuttavaa.
Kun pysyttelee omassa kuplassaan, ei kohtaa hyökkäyksiä. Ihmiselon ihanuus ja kurjuus loittonevat siedettävän kauas. On kyllä tragedioita, joista en kestä enää lisätietoja. Vanhoissakin on kyliksi kestämistä kuten Ukrainan ja Gazan tapahtumissa, mutta myös koulukiusaamiset ja perheväkivalta raastavat mieltä. Pentti Linkola sanoi joskus, että hän vihaa ihmiskuntaa ja toivoo sen enemmistölle tuhoa, mutta suree vilpittömästi läheisten ihmisten kohtaloita
Mikä tietoa lisää, se murhetta lisää. Voimme siis aina syyttä tiedonvälittäjiä, varsinkin silloin, kun he tuovat mielestämme kohtuuttoman paljon tietoa sellaisesta, josta emme välittäisi tietää yhtään mitään.
19.10.2024