Vanha kunnon Fransu eli 18 vuotta hyvin palvellut Citikkani tuli tiensä päähän. Vaihdelaatikko hajosi, auto ei liikkunut kunnolla kumpaankaan suuntaan. Se piti hinata Herttoniemeen LänsiAutoon, ja siellä se nyt murjottaa hylättynä odottaen lopullista kohtaloaan. Kummasti sitä voi kiintyä autoonsa kuin entinen poika hevoseensa.
Otin vuokrapelin alle ja hurautin tarkistamaan, mitä Hämeenkyröön kuuluu pitkästä aikaa. Pääsin heti tulopäivänä todistamaan merkkitapausta: Myllykolun kesäteatterin kaikkien aikojen syvällisin näyttelijä Helmi Tarkki täytti 99 vuotta. Meitä oli aika huomattava seurue äite-Miinaa onnittelemassa: ministeri Pekka Tuomisto, rovasti Hannu Lehtipuu, opetusneuvos Kauno Perkiömäki ja minä, pahainen teatteriprofessori. Lisäksi vankka joukko Vasaran sukulaisia. Olin joukon kuopus, Hannu kirii samalla vuosikymmenellä Helmin kanssa.
Onnittelupuheiden ohessa käytiin paikallisperäistä kulttuurikeskustelua. Hannu kysyi, mihin on kadonnut kunnasta yhteisöllisyys ja kaikkinainen omaperäinen kulttuuritoiminta, jopa kirkkokuorot ovat kuihtuneet pois puhumattakaan nuoriseuroista. Näytelmätoiminta on lopahtanut. Pekka tarjosi selitykseksi individualismia: kaikki ajattelevat vain itseään ja omia etujaan. Helmi kaipasi vanhan ajan talkoita. Minä katsoin, että internet ja sosiaalinen media on ahmaissut ihmiset aktiviteetteineen. Sitä paitsi puuttuu intomielisiä vetäjiä, totesimme.
Kauno muistutti, että samanlainen tilanne oli 70-luvun alussa, kun hän tuli rehtoriksi pitäjään. Televisio oli tappanut entiset harrastukset. Sitten säädettiin laki velvoittamaan omaehtoiseen kulttuuritoimintaan. Ja sitähän alkoi tulla, Kaustinen ja Savonlinna kärjessä. Kauno pani toimeksi Hämeenkyrössä ja tuotti Myllykolun ensimmiset näytelmät, joihin minäkin tulin Helsingistä tempaistuksi mukaan. Monia muitakin hankkeita käyntiin polkaissut Kauno povasi uutta renessanssia, mutta siihen emme ainakaan tältä syömiseltä jaksaneet uskoa.
Tarjoilu oli tuttuun tapaan erinomaista, siitä Helmin jälkeläiset huolehtivat. Kuinka monet kerrat tämäkin joukko on todistustensa mukaan istunut Helmin pirtissä hänen itsensä kahvittamana vuosikymmenten kuluessa. Eräs elävä kulttuuripiste. Helmi on edelleen täysin terävässä vireessä ja johti puheenvuorot entisen opettajan rutiinilla. Ja kuten Pekka sanoi: tämä oli vasta päivänsankarin kenraaliharjoitus, ensi vuoden isommat juhlat merkittiin jo kalentereihin.
Olemme muuten kaikki Helmin mainitut poikaystävät sinkkuja nykyisin, vaimot kuolleet tai kaikonneet. Me vain porskutamme. Osuuskaupassa tuli vielä yksi tuore leskimies vastaan, sosiaalijohtaja Reino Tuomi. Vaihdoimme kokemuksia. Vielä näkee vanhoja tuttuja, joista sentään Hämeenkyrön tunnistaa. Lisää täkäläistä sosieteettia istui Sarvessa lounaalla Pekka Kynnöksen johdolla.
Melkein kuin olisin kotiin tullut. Maalämpö on pitänyt talon heti asuttavassa kunnossa. Taunonkin tapasin jo postilaatikolla, sanoi kyllä tottuvansa tähän Stubbin tasavaltaan. Täällä oli monella vaikeuksia valita ehdokasta toisella kierroksella, persut ovat vallanneet kovat asemat keskustan ja demarien entisillä valta-alueilla. Ensi viikolla keskitytään viralliseen vallanvaihtoon, Stubb näkyy ottaneet jo kovaa lämmittelyvauhtia Münchenissä.
Valmistelen kaikessa rauhassa tulevia töitä, lähdekirjoja löytyy omasta hyllystä ja ajatuksia toivon mukaan omasta päästä, eiköhän tästä vielä jotakin kehitellä. Olosuhteet ainakin ovat täydelliset, valo lisääntyy, syvä luminen rauha vallitsee.
21.2.2024