Valmistauduin vaalin tulosiltaan kuuntelemalla muistelmakirjan Alex (2017). Sen on Karo Hämäläinen kirjoittanut Alexander Stubbin kanssa käymiensä keskustelue pohjalta. Alex itse lukee tarinansa, joka päättyy Lappeenrannan puoluekokoukseen 2016, istuvan puheenjohtajan musertavaan tappioon. Petteri Orpo voittaa Stubbin vaalissa. Muistelijan tilitys kuulostaa lopullisela, hän luopuu kokonaan kotimaan politiikasta.
Nyt tiedämme, että näin ei käynyt. Stubbin paluussa ja revanssissa on jotain tarumaista säihkeättä. Heti kotimaahan palattuaan hän esiintyi kuin predestinoitu voittaja. Viime kesän ensimmäisestä lausunnoissa kalskahti ikään kuin itsestään selvä päättäväisyys. Ei ollut muuta mahdollisuutta: Veni, vidi, vici. Täpärälle meni, mutta vähempikin olisi riittänyt.
Stubbin kehitysvuosissa paistaa monipuolinen ja rautainen kouluttuneisuus. Hän on muutamassa urheilulajissa lähellä huippua, mutta malttaa suorittaa kandidaatin amerikkalaisessa yliopistossa ja väitellä tohtoriksi engantilaisessa. Hän uppoutuu perusteellisesti EU:n integraaytiokysymyksiin väitöskirjassaan ja hankkii edun, jolla ponnistaa europarlamentaarikoksi 2004 hurjalla äänimäärällä. Virkamiehenä ja poliitikkona Brysselissä hän kouliintuu asiantuntevaksi, monikieliseksi taituriksi. Hämääkö hän kirjansa kuulijoita?
En oikein usko. Hänen kerrontansa kuulostaa varsin vilpittömältä. Takaiskuja ei peitellä ja itsekehua on nähdäkseni oikeutettu määrä. Lopussa hän summaa saavutuksensa ja kolauksensa hammasta purren. Eniten yllätyin hänen lukeneisuudestaan, hän tuntuu todella tutkineen Platonin ja Aristoteleen teoksia ja suorittaneen Vanhan testamentinkin syvälukien, mikä voisi olla pakollista meidänkin ylipistoissamme. Vain Sartre ja de Beauvoir ovat liian synkkiä, kun hän Pariisiasa asuessaan yrittää näihin tutustua.
Puheet Stubbin pinnallisuudesta saavat kirjan kuuntelun jälkeen kyytiä. Kuka toinen ehdokas on yltänyt yhtä syviin oppimääriin? Jussi Halla-aho ehkä lähimmäksi. Pekka Haaviston sanotaan opiskelleen kansalaisliikkeiden kautta, mutta oppiarvoksi jäi valtsikan ylioppilas. Erot ovat aika huimat. Tietysti voidaan väittää, ettei kirjaoppineisuus valmista kaukonäköiseksi politikoksi, mutta kyllä se vähän auttaa. Kiihkeä urheiluharrastus ja fanaattinen ruumiinkunnon ylläpito karkottavat käsityksen teoreettisesta kamarioppineesta. Oppejaan Stubb on soveltanut käytännön tehtävin aivan alusta pitäen.
Nämä seikat eivät nousseet vaalikeskusteluissa esiin juuri ollenkaan. Stubb näytti suorastaan varovan ylivoimaisuuttaan monissa asioissa. Suomessa ei saa avoimesti korostaa paremmuuttaan. Varsinkaan ei saa kehua oppiarvoillaan. Lukeneisuuden täytyy tulla esiin muita teitä.
Väitin kerran Vanhan kirjallisuuden päivien paneelissa, että vihreät eivät lue kaunokirjallisuutta. Aiheena oli Juhani Aho ja arvelin, että hän olisi mitä otollisin johdattaja vihreään aatemaailmaan samoin kuin Sillanpää. Pekka Haavisto tuli paneelin jälkeen huvittuneena tiukkaamaan, mihin käsitykseni vihreiden lukemisharrastuksesta perustui. Eihän se muuhun perustunutkaan kuin omaan tuntumaan eikä ehkä pidä paikkaansakaan. Mutta kysymys selvästi askarutti Haavistoa. Ehkä hän innostui lukemaan Ahon lastuja.
Viimeisiä päiviään istuva presidentti Sauli Niinistö tunsi elävää mielenkiintoa kirjallisuutta kohtaan. Hän oli tuttu näky Turun kirjamessuilla eikä vain vaimonsa ansiosta. Kerran hän tuli kahvijonossa keskustelemaan kanssani Olavi Paavolaisesta, josta olin juuri julkaissut elämäkerran. Puolittain kaunokirjallisten esseiden kirjoittajana Niinistö on etevä: Viiden vuoden yksinäisyys 2005, Hiljaisten historia 2007 – jatkoa toivon mukaan tulossa, muistelmia odotellaan.
Joten Alexander Stubb liittyy luontevasti meidän kirjallisten presidenttiemme pitkään sarjaan. Hän on julkaissut oliko se nyt 17 teosta, etupäässä analyysejä eurooppalaisesta politiikasta, mutta on siellä myös Miehen treenikirja. Alex on varmasti kovakuntoisin presidentti kautta aikojen, vaikka Kekkonenkin otettaisiin lukuun. Ruokavaliotaan hän tarkkailee erityisellä päiväkirjalla. Jopa vastustaja näyttää antaneet tunnustuksen hänen urheilullisesta puolestaan. Supermies voi aiheuttaa ahdistusta ja kateutta vetelissä ylipainoisissa kansalaispiireissä. Ehkä hän pystyy kääntämään ansionsa esikuvaksi.
Kaiken lisäksi Alexilla on ihanteellinen perhe, kaunis juristi vaimona ja kaksi lasta sekä kiitollinen suhde isäänsä, joka on häntä halki elämän rohkaissut. Puhujana ja esiintyjänä, kielten taitajana hän on poliitikkokaartissa ylivertainen. Onko edes luvallista, että joku on näin monessa suhteessa erinomainen? Tuottaneeko enemmän kiukkua kuin ihailua meissä tasamaan tallaajissa?
Vaali on joka tapauksessa viimein ratkaistu odotusten mukaisesti, ja arki alkaa. Vaikuttako se jo nyt uudelta ja erilaiselta? Käviköhän kuten muuan Haaviston kannattaja vienosti lohduttautuen huokaisee: ”Mutta saatiinpa Suomeen kunnon kuninkaalliset.”
12.2.2024