Norja sai nyt neljännen kirjallisuuden Nobel-palkintonsa. Björnstjerne Björnsonin (1903), Knut Hamsunin (1920) ja Sigrid Undsetin (1928) sarjaan liittyy sadan vuoden tauon jälkeen Jon Fosse. Henrik Ibsen puuttuu joukosta, hän olisi hyvin ehtinyt saada palkinnon (k. 1906), mutta ilmeisesti hän oli liian ärhäkkä dramaatikko Ruotsin Akatemian makuun.

Olisiko näytelmäkirjailijana parhaiten tunnettu Jon Fosse nyt melko myöhäinen hyvitys Ibsenin hylkäämisestä? Kuka muuten tuntee Fossen? Kuka meillä on lukenut yhtään hänen teostaan? Ei ole edes suomennoksia. Ei löydy kuulemma nynorsken kääntäjiä. Suuressa kustantamossa toimivan tuttavani mukaan ruotsin kielen kääntäjätkin ovat hakusessa. Hei mitä ihmettä? Eikö meillä enää seurata pohjoismaista kirjallisuutta. Veikkauslistoilla kauan roikkunut Fosse pääsi yllättämään meidät  aivan samoin kuin jotkut Kiinan tai Afrikan kirjailijat.

Totta puhuen en itsekään ehdi paljon naapurimaitten kärkikirjailijoita seurata. Venäläisiä tai virolaisia taidan tuntea paremmin kuin ruotsalaisia tai norjalaisia. Kaikkia ei ehdi millään lukea, hyvä kun joitakin kotimaisia uutuuksia.  Nyt sitten odotellaan Nobel-kirjailija Fossen ensimmäistä suomennosta.

Knut Hamsun oli meillä aikanaan hyvinkin suosittu ja hänet tunnetaan vieläkin paremmin kuin Fosse. Nobel-juhlassaan hänen kerrotaan vetäisseen akateemikko Henrik Schückiä parrasta ja taputelleen Selma Lagerlöfiä takapuolelle. Lopulta hän lahjoitti Nobel-mitalinsa hotellin kerrossiivoojalle kiitokseksi hyvästä palvelusta. (Luultavasti sai sen takaisin.)

Hamsun päihitti meidän Sillanpämme värikkäällä käytöksellään ja hämmensi myöhemmillä poliittisilla kannanotoillaan. Sillanpää haastoi juhlaillallisella arvoisat akateemikot painiotteluun Suomi-Ruotsi. Hänellä oli selvä alivoima. Sven Hedin, joka oli tutkimusmatkoillaan kerännyt kokemusta villien aasalaisten heimojen parissa, sai tehtäväksi rauhoittaa suomalaisen hurjapään. Sillanpää yritti Norjan matkallaan 1930 käydä tapaamassa Undsetia, mutta nobelistin vihainen koira karkotti hänet. Kaikesta huolimatta Sillanpää harrasti urallaan hyvin tuloksellista pohjoismaista kanssakäymistä ja kirjeenvaihtoa.

Tanskalainen fyysikko Niels Bohr sai 1922 Nobel-palkinnon atomin rakenteen selvittämisestä. Brittiläinen kirjailija Michael Frayn on kirjoittanut näytelmän Kööpenhamina siitä, kuinka saksalainen fyysikko Werner Heisenberg kävi tapaamassa vanhaa ystäväänsä Bohria Kööpenhaminassa keskellä maailmansotaa vuonna 1941. Hän oli saanut Nobelinsa 1932. Tämä älykäs ja intensiivinen näytelmä meni Helsingin Kaupunginteatterissa 2001 ja palaa nyt Ryhmäteatteriin, ensi-ilta on huomenna lauantaina.

Ennakkoesityksen perusteella voin vakuuttaa, että se kannattaa nähdä. Varmasti se on ajankohtaisin ja polttavin näytelmä pääkaupungissa tänä syyskautena. Kaksi kvanttifysiikan tutkijaa on aivan huulilla atomipommin kehittelyssä, jonka suunnittelijaksi Bohr sitten siirtyykin El Alamon aavikolle Texasiin. Siitä kertoo lähemmin erinomainen elokuva Oppenheimer, joka vielä menee ohjelmistossa ja antaa hyvän pohjan näytelmälle. Molemmissa on kysymys siitä, ehtiikö atomipommi valmistua ensin Hitlerin Saksan vaiko amerikkalaisten käyttöön. Tiedämme kuinka kävi. Molemmissa teoksissa käydään myös syvempiä moraalisia keskusteluja, jotka ovat edelleen pelottavalla tavalla akuutteja.

Ihailen näyttelijöitä Robin Svartströmiä, Santtu Karvosta ja Minna Suurosta, jotka hallitsevat pitkän ja tieteellisiä erikoistermejä sisältävän tekstin erehtymättä. Heitä ei näytä häiritsevän sekään, että ohjaaja Juha Kukkonen on pannut heidät laukkaamaan merkillistä neliörataa ympäriinsä näyttämöllä. Symboliikkaa en tajunnut, ehkä vain haluttiin puhenäytelmään ylimääräistä ja sinällään tarpeetonta liikettä. Teksti kantaisi vaikka lukudraamana. Mutta menkää ihmeessä itsea katsomaan, ette kadu.

6.10.2023