Että näin jumalaiseen aamuun herätä saa, riittää jo elämän tarkoitukseksi. Omenapuu kukkii, laihot vihannoivat ja ruoho pihassa on syötävän vehreää. Aurinko kimmeltää, koko luomakunta pyrkii ihmislasta hyväilemään.
Sääliksi käy johtavia tunnollisia poliitikkojamme, jotka joutuvat kykkimään uljaimmat kevätpäivät Säätytalon pimennossa. Muistan kun ennen vanhaan samassa talossa pidettiin luentoja Rooman runoudesta. Silloin Säätytalo kolisi tyhjyyttään, yliopisto sitä armosta vuokrasi. Nyt ei äänestäjä pääse edes rappuja nousemaan ilman virallista proopuskaa.
Petteri Orpoa hiillostetaan kahdelta taholta. Pysyäkö uskollisena puolueen ryhdikkäille perinteille vai taipuako liberaaliin valtasuuntaan? Täällä perussuomalaisten riuska rintama, tuolla ruotsalaisten hienostunut heimokunta. Taiteile nyt siinä välissä parhaasi mukaan ja yritä löytää kumpaakin tyydyttävää kompromissia.
RKP kokoontuu kohta ratkaisemaan isänmaan kohtaloita. Hufvudstadsbladetin kolumnissa annettiin äskettäin Orpolle osuvia ohjeita. Ihan ensimmäiseksi hänen tulee stailata imagonsa ajanmukaiseksi. Ehdottomasti uudet silmälasit, tukkaan enemmän vogueta ja mars räätäliin: puvun on istuttava mittojen mukaan. Kravattiako täytyy vaihdella, ei riitä ainainen haalea siniväri. Näissäkö piilee hallituskysymyksen avain?
Orpon vanha perusmiehen malli varmaan tyydyttäisi parhaiten kiistan toista osapuolta. Perussuomalaiset tuskin heltyisivät muodikkaasta pääministeristä. Riittää että Riikka Purra tehostaa sillä puolen sanomaansa kirkkaan värisillä asusteilla ja elovenatytön vehnänvaalealla kampauksellaan. Muut persut voivat rauhassa lämmitellä hänen säihkeessään.
Kun politiikot ovat yrittäneet ajanmukaista ulkoasuaan, tulos on usein ollut koominen. Muistatteko Johannes Virolaisen, kun hän rakastui Kyllikkiin? Hänen hiuksiinsa ilmaantui äkkiä hempeän punaista hennaväriä. Pian se poistuikin. Kalevi Sorsa kokeili muodikkaan ylileveää kravattia ja tarjosi Kari Suomalaiselle ikuisen karikatyyritunnisteen. Jäljet pelottavat. Pidetään Orpo vaan tavallisena Orpona.
Ennen ilvehdittiin, että RKP on kuin vanha huora, joka menee kaikkien kanssa. Nyt entinen aristokraattien puolue on ylpistynyt ja istuu temppelin harjalla vaikoimassa vuohia ja lampaita. Edustajilta menee koko ihana lauantai piloille ilmasto- ja maahanmuuttopohdinnoissa. Eikö vaaleja voisi siirtää entisille paikoille aikaisempaan kevääseen? Maaliskuun hileisinä päivinä tai huhtikuun vaihtuvissa säissä hallitusveuvottelut varmasti sujuisivat keveämmin kuin helisevillä toukohelteillä.
RKP:n eduskuntaryhmän lisäksi Cannesin filmijuhlien jury tekee nyt tärkeää ratkaisua. Saako Suomi viimein hyvityksen euroviisujen ja lätkäkisojen karvaille tappioille? Aki Kaurismäen Kuolleet lehdet on ollut etuoikeutettujen kriitikoiden punnittavana, kun me tavalliset pullaiset näemme sen vasta syksyllä. Meille on jo kerrottu, että kyseessä on uusi mestariteos. Tosin se muistuttaa kuulemma kovasti Kaurismäen entisiä elokuvia. Hänen on tehtävä itsensä näköisiä elokuvia, koska sellaisia häneltä odotetaan. Tuttuus tuottaa turvallisuutta.
Mika Waltari totesi aikoinaan, että taiteilija voi toistaa itseään hienosti, jopa loistavasti, mutta ellei hän pysty uudistumaan, hän on taiteilijana kuollut. Siinä oli mukana varmaan tunnistettavaa itsekritiikkiä, mutta Kaurismäen kohdalla ei kukaan uskaltaisi tällaista lausahtaa. Entisen laadun toistaminen on hänellä ihailtavan mestaruuden merkki. Niinpä jäämme odottamaan, heltiääkö se kultainen palmu viimein kansakuntamme ilon ja ylpeyden aiheeksi.
27.5. 2023