Ihme juttu, täysin järkevät tahot villiintyivät vihreästä elämänilosta. En itse kappaleesta erityisesti välitä, mutta tätä ilmiötä ihastelen. Oli ihan hilkulla, ettei oltu taas torilla koko kansa.
Tosin tässä on paljon huoletonta yleistämistä. On myös somesuunnasta erottuvia yksilöitä. Postilenkkikaverini Tauno, vanhaisäntä, sanoo sulkeneensa aina uutiset ”kun taas alko tää koohotus”. Ei kestä kuunnella joutavaa loilotusta. Kehaisin häntä itsenäiseksi toisinajattelijaksi, mutta hän kielsi senkin: ”Minä olen oikeinajattelija.”
No minä nyt tunnustan katselleeni koko ruljanssin alusta loppuun. Alussa piti vain vilkaista välillä Saksa-lätkämatsin tilannetta. Niukka voitto sillä puolen kompensoi niukan tappion viisuissa. Vaikka harvinainen menestyshän Käärijän chachailu oli. Pidetäänköhän meitä nyt kansallisen itseilon kärkiedustajina? Minne ovat kadonneet mörkit suomalaiset?
Kansanluonteen kannalta osat itse asiassa vaihtuivat Ruotsin kanssa. Ennen nämä hannuhanhet edustivat hilpeätä osaamista ja kevytmielisyyttä, tällä kertaa sen sijaan traagisesti raahautuvaa erontuskaa. Synkkien viisujen Suomi sai puolestaan edustaa hullua heittäytymistä. Me saimme oikein luvan kanssa olla hetken vapaina huolista. Ja sitten Ruotsi meni ja voitti meidän vanhoilla aseillamme!
Miten ovatkaan tyylit muutenkin muuttuneet. Sitä tuli tässä eurohuumassa vertailleeksi. Kun vierailin itse paikan päällä Irlannissa 30 vuotta sitten, laulettiin vielä kauniita melodisia lauluja jokseenkin perusasennossa. Iso elävä orkesteri säesti, kapellimestari tuli arvokkaasti kunkin kotimaasta. Tässä kisassa Katri Helena selviytyi kunniakkaasti 17. sijalle esityksellään Tule luo. Ei tanssinut, ei pyörinyt, ei riehunut, asukin tyylikäs sininen mekko. Sanat stailattiin niin, ettei ollut yhtään tökkivää ä- tai ö-äännettä. Käärijä briljeerasi niillä jo nimessään.
Nyt jokaisen esityksen tulee olla visuaalis-liikunnallinen show kaikkine tehoräiskeineen. Ja Suomen vihreä poika punaisine liehtareineen keikkuu kärjen tuntumassa! Tätä en heti lakkaa ihmettelemästä. Mutta siellähän onkin sankka poppoo esitystä laatimassa ja kokonaisuutta suunnitelemassa. Kykyjä lainataan suruttomasti muista maista. Vielä joitain kansallisia piirteitä kavalkadissa silti erottuu.
Käärijän ansioksi on luettava sekin, että poika lauloi häpeilemättä suomen kielellä. Siitähän on aikojen alussa kiistelty. Ennen oli pakko laulaa omalla kielellä, sitten kielet vapautettiin, ja nyt saa laulaa omalla kielellä. Muistan silloin ennen vanhaan kuulleeni asiantuntijan lausuman, että Suomi menestyy vasta sitten, kun kipaleen saa laulaa englanniksi eikä tällä ugrilaisella kurkkumurteella. Nyt on kaikki variaatiot koettu, ja näin hyvin taas suomeksi pärjätään.
Tätä Käärijän tekstiä on innostuttu myös ylitulkitsemaan. Siitä on löydetty yllättäviä syvällisyyksiä, kuten usein tapahtuu runoutta analysoitaessa. Hesari, joka muutenkin harrastaa innokkaasti pop-kulttuurin esittelyä, on siinä erototen kunnostautunut. Melko simppeli sanoma on rinnastunut parhaaseen lyriikkaan. Sekin voidaan lukea tekijöiden ihmetöiden joukkoon. Juomalaulua jalostava Käärijä siirtyyy kertaheitolla taiteen eliittiin.
No hyvä näin, ehdin yön valvottuani heti aamulla pyöräillä hautausmaalle ja katsastaa rakkaitteni hautoja. Omaa äitiäni kävin jo viikolla tervehtimässä Malmin hautausmaalla. Ovat he kaikki ruusunsa ansainneet ja enemmänkin. Kunpa olisin tajunnut heidän arvostaan enemmän jo heidän eläessään.
Taunon kanssa kuulimme eilen ensimmäisen kerran käen kukahduksia. Tänään käki pääsi jo radioon kukkumaan. Tämä on rikkainta lintuaikaa, entiseen aikaan Marja niitä tarkkaili kiikarillaan. Olisi jatkettavaa jaloa harrastusta. Päätän yrittää.
Äitien päivänä 2023