Saattelimme professori Osmo Pekosen viimeiseen lepoon Mikkelin Pitäjänkirkossa. Siunaustilaisuudessa oli elementtejä eri uskontokunnista. Osmo oli aito ekumeenikko ja tunnusti viimeksi katolista uskoa. Siunauksen toimitti Pyhän Henrikin katedraaliseurakunnan isä Anders Hamberg. Requiescat in pace.
Osmo kuoli yllättäen Tarmo Kunnaksen johtamalla polkupyörämatkalla Ranskan Uzésissa. Hieno paikka lähteä, Ranskan ystävä hän oli henkeen ja vereen. Silti menetimme korkeasti oppineen kaverin liian varhain.
Etsimättä palasi mieleeni pyöräilyretki Tarmon joukoissa Rochellen rannikolla toistakymmentä vuotta sitten. Olimme Osmon kanssa huonetovereita ja pärjäsimme hyvin. Tehtiin pitkiä päivämatkoja, syötiin ja juotiin myös hyvin. Kerran puhkesi rankkasade, jolta pelastauduimme märkinä ja hieman uupuneina hotelliin. Tarmon pyörästä oli kumi puhjennut, hän tuli viimeisenä pyörää taluttaen perille. Arvelin jo että illallisemme myöhästyy. Eikö mitä, Tarmo oli määrättyyn aikaan suittuna tumma puku päällä vastaanottamassa kutsuttuja paikallisia vieraita ja piti ranskaksi hienon tervehdyspuheen.
Kiire tuli meillekin Osmon kanssa. Kävimme suihkussa ja tempaisin sängyltä housut jalkaan. Oudoksuin vähän kun ne vaikuttivat kumman väljiltä. Ilmeisesti olin laihtunut rankoilla matkoilla. Pitkätkin ne olivat. Mutta pöydässä huolet sulivat.
Ihmettelimme kun Osmoa ei kuulunut. Kun palasin huoneeseen, siellä istui synkkä mies lukemassa. Olin vahingossa tempaissut Osmon housut jalkaan eikä hän mahtunut minun pienempiin housuihini. Olen siis yhden illan voinut viisastella Osmo Pekosen housuissa. Muistamme että hän oli de Gaullen mittainen mies.
Toinen kallis muisto liittyy viime kesän tapaukseen. Olin Osmon kautta tutustunut kuvanveistäjä Sofia Saareen ja pitänyt hänen Eino Leino-veistoksensa paljastuspuheenkin Paltaniemellä Leino-talon edustalla. Siellä nuori Leino herkkänä ja tuorein silmin kotimaisemiaan silmäilee.
Innostuin tilaamaan Sofialta aikomani joutsenveistoksen kahdenkin edesmenneen vaimoni haudalle Hämeenkyrössä. Hän veisti kauniin lentoon lähtevän joutsenen, joka valettiin pronssiin. Mutta kun veistos oli jo siirtokunnossa, kirkkoneuvosto kielsi sen sijoittamisen hautausmaalle. Syynä kuulemma, että siellä ei ole muitakaan vastaavia ja veistos olisi ruohoa leikkaavien koneiden tiellä. Viereistä hautaa se ei olisi häirinnyt, sillä vieressä on tie.
Tällöin Osmo Pekonen riensi apuun. Hän lunasti veistoksen ja toivoi, että se voitaisiin sijoittaa vaikkapa Kangasniemelle 150 vuotta täyttäneen Otto Mannisen kunniaksi. Hänellä on tunnetusti kauniita joutsenaiheisia runoja, joita Osmo lasketteli ulkoa. Jos tämä ei etene, Osmon oma hauta Rouhialan hautausmaalle voisi tarjoutua sopivaksi paikaksi joutsenen laskeutua ja nousta lentoon. Sikäli kun kirkkoneuvosto Mikkelissä olisi jäykkää Hämeenkyröä suvaitsevaisempi.
Olisin mielelläni kertoillut näitä muistotilaisuudessa Kyyhkylän kartanossa, mutta onneton sattuma esti viime hetkellä tuloni sinne. Joten muistan näin kirjallisesti vaiheitani don Osmon kanssa, joita oli paljon enemmän. Viimeksi kuuntelin hänen ja Tarmo Kunnaksen notkeaa dialogia Ikaalisten Puistofilosofiassa viime heinäkuussa. Mieleeni jäi kummankin painottama ajatus elämästä nauttimisen välttämättömyydestä niin kauan kuin se vain on mahdollista. Toiseen olomuotoon siirtyy nyt Osmo iloineen, tietoineen ja viisauksineen.
19.11. 2022