Taisin tulla Istanbuliin jo kuudennen kerran, ja silti näin siellä paljon uutta. Vanhaakin tarkastelin uusin silmin.
Ensimmäisestä yksinäisen miehen junamatkastani on kulunut 15 vuotta. Silloin asuin Pera Palace hotellissa, mistä kaikki asukkaat heitettiin keskellä yötä ulos. Syynä maksamattomat verot ja omistajan vaihdos. Melko raju toimenpide joka tapauksessa. Saimme norjalaisen rouvan ja hänen lapsensa kanssa lähteä yön selkään etsimään tihkusateessa uutta majapaikkaa. Maineikas hotelli oli päässyt huonoon kuntoon.
Nyt Pera Palace loisteli kunnostettuna komeimmillaan. Arabiraha tai kiinalainenko on tehnyt tehtävänsä. Ensimmäisenä iltana teimme matkaseurueen kanssa testihyökkäyksen baariin ja nautimme pakolliset gin tonicit. Kyllä olikin juhlavaa. Herkullisia aterioita nautimme toisaalla ja ilahdutimme sydäntämme viinillä
Liisa Huhtalan johtama Etelämatkojen seurue asui hotelli Richmondissa Peran pääkadun Istiklalin varrella. Mainio maja sijaitsi keskellä hirmuista kansankuhinaa. Bussi oli aina jätettävä Pera Palacen alapuolelle. Liikenne kaupungissa on entistäkin tukkoisempaa. Liikkuminen on hidasta, mutta sen kestää, kun jännittävät nähtävyydet odottavat.
Olimme Mika Waltarin jäljillä, mutta ehdimme puhua myös Pierre Lotista ja vähän Orhan Pamukistakin, kaikki huomattavia Istanbulin kuvaajia. Keskeiset kohteet Tokapi ja Hagia Sofia olivat pitkien jonojen päässä, mutta mikäs jonottaessa kauniilla säällä ja hyvässä seurassa. Silti kadehdin jälleen Waltaria, joka sai matkustaa herrasmiehenä ilman turistien tuomia vaivoja. Kun hän meni tutkimustensa pääkohteeseen Hagia Sofiaan, siellä oli hänen lisäkseen yksi merimies. Nyt paikalla pyörii päivittäin tuhansia niin oikea- kuin vääräuskoisia.
Eniten oli muuttunut juuri Hagia Sofia, jonka Recep Taíip Erdogan on palauttanut moskeijaksi. Pitkään se oli museona, jolloin liikkuminen oli vapaampaa. Enää ei pääse toiseen kerrokseenkaan, ja juhlava permanto on peitetty matoilla, ikonit ja taulut vaatekaistaleilla. Mosaiikeista on nähtävillä oikeastaan vain yksi. Silti paikalla voi aistia edelleen historian käännekohtia, joita Waltarin Johannes Angelos (1952) jäntevästi ja havainnollisesti kuvaa. Ulkoisesi vanha jyhkeä ortodoksikirkko (kuva yllä) on jokseenkin ennallaan.
Dolmabachen palatsiin tutustuin kunnolla vasta nyt, kun Liisa sitä erinomaisesti esitteli. Tämä oli viimeisten sulttaanien koti ja täällä Turkin uudistaja Kemal Atatürk myös kuoli Hänen maineensa on edelleen korkealla. Kävin seuralaisen kanssa tervehtimässä hänen muistomerkkiään Taksim-aukiolla. Huvittavaa muuten kuinka vahtimestarit hoputtivat turistiryhmiä pikajuoksuun palatsin halki. Liisa piti kulkumme rautaisen levollisena.
Ehkä antoisin elämys oli lopulta risteily Bosporin salmen rantoja myöten. Ihastelimme samoja näkymiä, joita Orhan Pamuk on suorastaan hyväillen maalaillut muistelmakirjassaan Istanbul (2003). Vahinko että hänen oma huikea luomuksensa Viattomuuden museo ei tällä kerralla mahtunut ohjelmaan. Sitä esitellään varsin satunnaisesti, aukiolokin on onnen kauppaa. Siitä ja sen kirjallisesta pohjasta voisin tässä essehtiä pitkään. Tietysti kävimme myös basaareissa ja missä kukin itsekseen kuljeskeli.
Sekä Waltari että Olavi Paavolainen viivähtivät eri aikoina Pierre Lotin kahvilassa Kultaisen sarven partaalla. Kahvilaa oli nyt kovasti laajennettu ja modernisoitu, mutta itse vanha museohuone oli onneksi säilynyt kuvineen ja tauluineen. Loti oli alkuaan ranskalainen meriupseeri, joka hullaantui haaremin ristikon läpi näkemäänsä sulttaanin vaimoon siinä määrin, että muutti pysyvästi Turkkiin. Kun hänen etärakastettunsa kuoli, hän kirjoitti aiheesta menestysteoksen Aasian tytär (Aziyade). Lotin sentimentaalisia teoksia tuskin kukaan enää lukee, mutta kahvila on hänen muistomerkkinsä. Siellä istuskeli etupäässä aasialaisia asiakkaita.
Sinne mekin kiipesimme ja silmäilimme Kultaiselle sarvelle, jonka yllä riippui raskaita pilviä. Matkan ainoa sadekuuro koettiin. Muuten oli taivaallisen aurinkoista ja lämmintä. Istanbul näytti kauneimmat kasvonsa jos kohta myös tukalimman tungoksensa. Kannatti verestää muistoja ja oppia uutta. Mika Waltari -seuran puheenjohtaja Juha Salo raportoi matkasta lisää seuran Facebook-sivuilla, ja seuran kokouksessa 18.10. klo 18 pohdimme lisää Bysantin olemusta Paavo Hohdin asiantuntevalla johdolla. Tilaisuus Töölön kirjastossa on avoin yleisölle.
12.10 2022