Onpa hankalaa matkustaa nykyisin junalla Helsingistä Turkuun. Molemmissa päissä asemat ovat sekaisin. Turku on remontissa ja pitää ostaa lippu Kupittaalle. Helsingissä saa kävellä puolimatkaan kohti Pasilaan ennen kuin laituri löytyy.  Mutta junaan ehdin ja perille päästiin.

Kupittaan taksikuski kertoi, että italialaiset laitteet eivät toimi Suomessa. Pendolino on epävarma peli ja Turun Funinkulaari kantaa nimeä Juminkulaari. Taksi kuitenkin toimi ketterästi ja ehdin niukin naukin Messukeskuksen Auditorioon. Siellä odotti Juhani Salokannel malttamattomasti kirja kädessä.

Puhelimme virolaisen A. H. Tammsaaren romanista Korpiojan isäntä, jonka Juhani on kääntänyt uudelleen suomeksi. Edellinen Ida Grünthalin suomennos ilmestyi 1929 ja itse romaani 1922.  On siis syytä juhlistaa 100-vuotiasta kirjaa ja sen uutta ilmettä.

Tietysti vertailin käännöksiä ja katsoin kiinnostuneena, kuinka Juhani kääntää sanan ”esitekijä”. No sehän on talossa tarvittava etumies, jota sanaa Sillanpääkin käytti. Entä miten nykyaikaistuu ”loinen”? Se on Salokanteleen auktorisoimana alustalainen.

Tammsaaren arkaaisesti jutustelevan kerrontatyylin kääntäjä onnistuu sävyiltään säilyttämään , vaikka modernisoi yleisilmeen. Eikä ihme, hän on harjoitellut kääntämällä Tammsaaren Totuus ja oikeus –romaanisarjan viisi osaa ja lisäksi teoksen Rakastin saksalaista. Varmaan hän pystyisi samalla vauhdilla kirjoittamaan uuden Tammsaaren romaanin eikä kukaan ei huomaisi eroa.

Kun suomalainen lukija tarttuu kirjaan, jonka nimi on Korpiojan isäntä, hän varmaan odottaa raivaajaeeposta Koskelan Jussin malliin. Kun hän ryhtyy lukemaan, yllätys on täydellinen. Kysymyksessä onkin kahden nuoren talollisen rakkausromaani, joka noudattaa omia käänteitään ja päättyy jysähtävään ratkaisuun. Ehdottomasti lukemisen arvoinen kirja, samalla kurkistus Pohjois-Viron entiseen elämään.

Salokannel vertaa tätä Korpiojan juttua Juhani Ahon Papin rouvaan, ja saman tyyppisestä täyttymättömästä rakkaudesta onkin kysymys.  Minulle tuli mieleen Sillanpään Miehen tie, jossa vaaliheimolaisuuden teema saa onnellisen täyttymyksen. Juhani vetää jälkisanoissaan vielä yhteyslangan Pariisin eksistentialisteihin saakka. Tuore suomennos kannattaa lukea, kustantaja on Aviador.

Kirjamessuilla oli muutenkin mukava kuljeskella pitkästä aikaa. Piispa Eero Huovinen, vanha koulutoveri, näkyi esittelevän muistelmiaan. Entiseltä työtoverilta Päivi Kososelta kuulin ruokalassa kirjallisuudetutkimuksen uusista suuntauksista. Kertomus ja tarinallisuus ovat nyt pöydällä päällimmäisinä. Ville Hytönen ja Jukka Mallinen kertoivat Putin-vitsejä. Mikä se on, joka ei liiku eikä kanna eikä pane. Venäjän liikekannallepano.

Tapasin uuden johtajan Vilja-Tuulia Huotarisen ja toivotin onnea ja menestystä. Siitä on 30 vuotta kun olin näiden messujen päätoimikunnan puheenjohtajana. Väkeä liikkui aika vilkkaasti ja kävijämäärä oli lisääntynyt, joten kyllä vanhimat kirjamessut tästä taas lähtevät vetämään.

3.10. 2022