Elämä on juhlaa ja kirjatkin

Ei auta, täytyy jatkaa bileitä omin päin, kun Sanna Marinin veto jo lopahti.

Mittariin tuli maaginen luku 77, pitihän sitä vähän juhlistaa pienessä lähipiirissä. Laajempi kehä onnitteli ilmoitse koneen kautta, heille lämpimät kiitokset!

Syötiin, juotiin, saunottiin ja hillitysti hilluttiin. Soitannollis-lyyrinen esitys huipensi kotoperäisen tilaisuuden. Mutta sade yllätti kesken pehmeän illan eikä päästy polttamaan rantatulia. Kokot säilyi vieläkin! Tosin täällä sisämassa mitään venetsialaisia voi viettää, ne on rannikon juhlia eikö vain.

Pystyn kyllä lukemaan kirjojakin. Muistelmat aika lailla kiinnostavat. Eeva Lennon ja Esa Nieminen ovat kertoneet elämästään, joka on lahjoittanut kummallekin ansaittuja itsetyytyväisyyden hetkiä. Väittelin Eevan kanssa politiikasta Lontoossa joskus 1980-luvulla, nyt näen hänen kirjastaan kuinka ylivoimaista vastustajaa yritin vähillä tiedoillani pommittaa. Eeva jyräsi Thatcherin aivan matalaksi. Sama linja jatkuu muistelmissa. Hän tuntee niin Pariisin kuin Lontoon suhdanteet kuin oman käsilaukkunsa.

Esa Niemisen kanssa seikkailimme Irlannissa Millstreetin pubeissa sillä välin kun Katri keskittyi euroviisuunsa ”Tule luo”.  Esalle Katri Helena ja Paula Koivuniemi ovat olleet kruunun jalokiviä, joiden loistetta hän on parhaansa mukaan kirkastanut. Tuloksissa ei ollut moittimista, mutta nyt viimein linjat näyttävät katkenneen. Esakin luulee, että minä olin hyvin ylimielinen ja väheksyvä aviopuoliso liitossa Katrin kanssa. Yleinen väärinkäsitys on oikaistava, kunhan pääsen tästä jatkamaan muistelmiani. Muuten Esan kirjasta saa kohtalaisen runsaan tietopaketin kevyen musiikin taustaviidakoista.

Vähän järeämpää juttua on Kari Salosaaren 700-sivuisissa muistelmissa Sisyfoksen osa. (2013). Kun se ilmestyi, katsoin siitä joitain kiintoisimpia osia ja nyt vasta luin kokonaan (vähän harpaten). Onkohan meillä koskaan julkaistu yhtä perinpohjaista selvitystä siitä, kuinka ja miksi kertojan jokseenkin kaikki pyrkimykset ovat epäonnistuneet. Salosaari oli teatterimaailman suuria kummajaisia, omassa semioottisessa tiede- ja taidekäsityksessään ainutlaatuinen ilmiö. Hän oli edeltäjäni Tampereen yliopiston dramaturgian lehtorina. Virka muutettiin professuuriksi kun astuin remmiin.

Olen mykistynyt hiljaisesta ihailusta, kun olen lukenut Salosaaren tiheitä teoreettisia selvityksiä ohjaamistaan koeluontoisista näytelmistä. Miltei aina hän sai kritiikeissä turpiinsa, mutta se ei häntä lannistanut. Yhä uudelleen hän lähti vierittämään kiveä vuorelle. Hän oli tieteellispohjainen taiteilija, jolla totisesti oli visio ja näkemys, vaikka vastakaikua ei paljon tullut. Muistan hänen tyylikkään väitöstilaisuutensa, jonka keskusteluista kukaan ei tainnut ymmärtää mitään paitsi kaksi vastaväittäjää, Eero Tarasti ja Claes Zilliacus. Hyvin kirjoitettua järkälettä ei voi suositella ihan kenelle hyvänsä teatterin harrastajalle. Tästäkin lisää omissa muistelmissani.

Äänikirjat sopivat kun olen marjapuskissa tai kauhoin läpi arkistojani. Herman Lindqvistin Napoleon-kirja tarjosi alkukielellä hyvän kertauskurssin historiallisista sodista. Elettiin aikaa, jolloin Euroopassa sodittiin jatkuvasti. Peter Englund kuvaa Kaarle XII:n Pultavan sotaretkeä niin karmaisevasti, että pahaa tekee. Miten mieletöntä sotaa käytiin Ukrainassa jo yli 300 vuotta sitten. Joskus on hyvä lukea sietämättömiä kirjoja niin silmät vähän avautuvat.

Mutta nyt omiin kirjoitustöihin juhlaviikonlopun jälkeen. Haikeaa, hiljaista mutta karaisevaa. Loiri oli eilen kolmella kanavalla yhtaikaa. Turhapuroa ei voi katsoa viittä minuuttia pitempään, iskee myötähäpeä ja jonkinasteinen tyrmistys. Sen sijaan hänen mietteissään siellä Inarin rannalla oli jotakin vilpitöntä ja uskottavaa. Tappion maisemista melkein valtion hautajaisiin. Hyvä kun järki voitti.

29.8.2022