Panu Rajala

Ei auta, täytyy jatkaa bileitä omin päin, kun Sanna Marinin veto jo lopahti.

Mittariin tuli maaginen luku 77, pitihän sitä vähän juhlistaa pienessä lähipiirissä. Laajempi kehä onnitteli ilmoitse koneen kautta, heille lämpimät kiitokset!

Syötiin, juotiin, saunottiin ja hillitysti hilluttiin. Soitannollis-lyyrinen esitys huipensi kotoperäisen tilaisuuden. Mutta sade yllätti kesken pehmeän illan eikä päästy polttamaan rantatulia. Kokot säilyi vieläkin! Tosin täällä sisämassa mitään venetsialaisia voi viettää, ne on rannikon juhlia eikö vain.

Pystyn kyllä lukemaan kirjojakin. Muistelmat aika lailla kiinnostavat. Eeva Lennon ja Esa Nieminen ovat kertoneet elämästään, joka on lahjoittanut kummallekin ansaittuja itsetyytyväisyyden hetkiä. Väittelin Eevan kanssa politiikasta Lontoossa joskus 1980-luvulla, nyt näen hänen kirjastaan kuinka ylivoimaista vastustajaa yritin vähillä tiedoillani pommittaa. Eeva jyräsi Thatcherin aivan matalaksi. Sama linja jatkuu muistelmissa. Hän tuntee niin Pariisin kuin Lontoon suhdanteet kuin oman käsilaukkunsa.

Esa Niemisen kanssa seikkailimme Irlannissa Millstreetin pubeissa sillä välin kun Katri keskittyi euroviisuunsa ”Tule luo”.  Esalle Katri Helena ja Paula Koivuniemi ovat olleet kruunun jalokiviä, joiden loistetta hän on parhaansa mukaan kirkastanut. Tuloksissa ei ollut moittimista, mutta nyt viimein linjat näyttävät katkenneen. Esakin luulee, että minä olin hyvin ylimielinen ja väheksyvä aviopuoliso liitossa Katrin kanssa. Yleinen väärinkäsitys on oikaistava, kunhan pääsen tästä jatkamaan muistelmiani. Muuten Esan kirjasta saa kohtalaisen runsaan tietopaketin kevyen musiikin taustaviidakoista.

Vähän järeämpää juttua on Kari Salosaaren 700-sivuisissa muistelmissa Sisyfoksen osa. (2013). Kun se ilmestyi, katsoin siitä joitain kiintoisimpia osia ja nyt vasta luin kokonaan (vähän harpaten). Onkohan meillä koskaan julkaistu yhtä perinpohjaista selvitystä siitä, kuinka ja miksi kertojan jokseenkin kaikki pyrkimykset ovat epäonnistuneet. Salosaari oli teatterimaailman suuria kummajaisia, omassa semioottisessa tiede- ja taidekäsityksessään ainutlaatuinen ilmiö. Hän oli edeltäjäni Tampereen yliopiston dramaturgian lehtorina. Virka muutettiin professuuriksi kun astuin remmiin.

Olen mykistynyt hiljaisesta ihailusta, kun olen lukenut Salosaaren tiheitä teoreettisia selvityksiä ohjaamistaan koeluontoisista näytelmistä. Miltei aina hän sai kritiikeissä turpiinsa, mutta se ei häntä lannistanut. Yhä uudelleen hän lähti vierittämään kiveä vuorelle. Hän oli tieteellispohjainen taiteilija, jolla totisesti oli visio ja näkemys, vaikka vastakaikua ei paljon tullut. Muistan hänen tyylikkään väitöstilaisuutensa, jonka keskusteluista kukaan ei tainnut ymmärtää mitään paitsi kaksi vastaväittäjää, Eero Tarasti ja Claes Zilliacus. Hyvin kirjoitettua järkälettä ei voi suositella ihan kenelle hyvänsä teatterin harrastajalle. Tästäkin lisää omissa muistelmissani.

Äänikirjat sopivat kun olen marjapuskissa tai kauhoin läpi arkistojani. Herman Lindqvistin Napoleon-kirja tarjosi alkukielellä hyvän kertauskurssin historiallisista sodista. Elettiin aikaa, jolloin Euroopassa sodittiin jatkuvasti. Peter Englund kuvaa Kaarle XII:n Pultavan sotaretkeä niin karmaisevasti, että pahaa tekee. Miten mieletöntä sotaa käytiin Ukrainassa jo yli 300 vuotta sitten. Joskus on hyvä lukea sietämättömiä kirjoja niin silmät vähän avautuvat.

Mutta nyt omiin kirjoitustöihin juhlaviikonlopun jälkeen. Haikeaa, hiljaista mutta karaisevaa. Loiri oli eilen kolmella kanavalla yhtaikaa. Turhapuroa ei voi katsoa viittä minuuttia pitempään, iskee myötähäpeä ja jonkinasteinen tyrmistys. Sen sijaan hänen mietteissään siellä Inarin rannalla oli jotakin vilpitöntä ja uskottavaa. Tappion maisemista melkein valtion hautajaisiin. Hyvä kun järki voitti.

29.8.2022

En käy kilpasille Sanna Marinin kanssa, mutta bileitä osui riittämiin omallekin kohdalle kuluneella viikolla. Tosin niistä ei nyt revitä otsikoita, Luojan kiitos.

Samaan torstaihin kasautui useita tilaisuuksia, joista valitsin kaksi. Lisäksi keskikaupungilla kuohui taiteiden helteinen yö kaikkine hulinoineen,

Siltalan kustantamo piti syyskauden avajaiset laivassa Sompasaaren laiturissa. Hitto kun oli hankala paikka löytää, ainakaan kävellen. Fillari olisi ollut poikaa, mutta ajelen pyörällä pääasiassa maalla. Löytyihän se botski viimein, kun Kari Hotakainen osui oppaaksi.

Siellä oli kiva tavata tuttuja ja vanhoja opiskelukavereita. Sain näihin oikeusjuttuihini pontevaa kannustusta. Näitähän seurataan melkein kuin urheilukilpailuja. Lupasin pärjätä. Ilmoitin Toukolle millä sivulla muistelmissani mennään. Olisiko jo 80% koossa?

Laivasta piti sompailla ensin kotiin vaihtamaan tumma puku niskaan, kun Södikan ja tytäryhtiöiden jättijuhla Pikku-Finlandiassa sellaista koodia edellytti. Tiukka aikataulu onnistui, ja pian istuin jo kesäkuumissani pitkässä pöydässä nuorten ja kauniiden kirjailijoiden seurassa – ai niin poikkeuksena pöydän toimelias isäntä Jorma Mahlanen. Tavattiin sitä ennen Markku Envallin ja meidän Ainon kanssa ja paljon muuta kirjaväkeä paikalla näkyi. Tuli sellainen illuusio, että suuren kustantamon purjeita pullistaa nyt rivakka myötätuuli.

Luvalla sanoen Siltala tarjosi parempaa ruokaa kuin Södikan syöttämä kasvissössö, joka kuuluu trendiin ja on jo ohittamaton sääntö. Onneksi juomapuoli on hyvin kunnossa. Kun discomökä alkoi, lähdin kävelemään kaupungille. Vaan enpä enää riehaantunut osallistumaan mihinkään taidehurvitteluun. Ne ajat alkaa olla takana päin.

Rankan juhlaputken jälkeen aamu oli vähän hutera ja virkistyi vasta, kun pulahdin mereen Eiran rannassa. Ajoin Perkkaalla katsastamaan ehkä viiimeisen kerran Matti Salon kirjastoa Heijun johdolla. Sinne jäikin vielä valkattavaa, joku divari varmaan loput korjaa. Olihan Matilla parhaimmillaan mahtava kirjavarasto eikä vain elokuvan alalta, jopa kotimaista kaunoa hänellä oli kunnioitettava valikoima.

Urheilu kuitenkin oli kuuman viikon pääasia ja suurin ilon aihe. Komeita olivat jo Wilma Murron kultahypyt, ja nyt riemu repesi Topi Raitasen estejuoksun ansiosta. Juuri tätä Suomen kansa on tarvinnut itsetuntonsa kohennukseksi. Että kestävyysjuokussa pärjättäisiin. Kristiina Mäkelän loikat täydensivät menestystä, eikä hänen haaroväliään nyt kuvattu kovinkaan intohimoisesti. Entä kuinka lentää keppi huomenna, meidän vanha kunniakas leipälajimme?

Viikon villein bilettäjä oli joka tapauksessa nuori pääministerimme Sanna, huhhei. Mietin vain haluaako hän sittenkin itse välittää itsestään kuvaa irtonaisena modernina  naisena. Kyllä kai hänen täytyi arvata, että poseeraaminen videokameralle johtaa näinä aikoina suoraan median ahmattikitaan. Ei hän voi enää kokemattomuuttaan puolusta, tämähän oli jo aika mones kerta. Mikäs siinä, varmaan on hauskempaa hillua ikätoverien kanssa kuin väitellä hallituksen tanttojen ja ukkojen kanssa. Anna palaa niin kauan kuin kannatusta riittää eikä maan turvallisuus vaarannu.

Kova viikko takana, nyt on täysi syy panna sauna lämmitä täällä kotorannassa ja huilata kunnolla hetki. Paitsi että huomenna täytyy vielä jännittää se keihäänheitto. Eiköhän vielä yksi mitali sieltä kirpoa.

20.8. 2022

Luin Hesarista taannoin jutun sarjahaastajista, jotka kiusaavat lähimmäisiä ja oikeuslaitosta jatkuvilla rikosilmoituksilla. Nyt tunnen tällaisen tyypin elävänä. Ikävä kyllä hän sattuu olemaan nykyisin rantanaapurini. Hän on tehnyt minusta vuoden sisään kolme rikosilmoitusta, joista kaksi kaatui alkuunsa. Yhden lähestymiskiellon hän sai vaimoineen läpi, koska en sitä vastustanutkaan. Nyt on neljäs oikeusjuttu menossa, syytteenä kotirauhan rikkominen. Olen kävellyt vanhaa polkuani rauhallisesti heidän tyhjän pihansa poikki asumuksenkin ollessa tyhjillään. Rikkuiko kotirauha?

Kun juttu päätyy oikeussaliin saakka., se vuotaa saman tien median tietoon. Toimittajat lukevat listat ahnaasti, josko sieltä saisi jutunjuurta. Niin sitten puhelin alkaa soida. Ilta-Sanomien Jussi Niiranen on onneksi hyvä ja asiallinen toimittaja. Ikävä kyllä hänen juttuunsa oli pääkonttorissa lisätty vanhoja rimssuja, etteivät vaan pääsisi unohtumaan. Näin ”rikollisen” koko kuva pääsee taas esiin.

Jussin jutuista tulee mieleeni pari hauskaa välähdystä. Lienen ne joskus kertonutkin, mutta toistettakoon. Niinhän Matti Pitkokin tekee alvariinsa, viimeksi tänään, ja hän on sentään ammattipakinoitsija.

Kun erosimme Katrin kanssa, Jussi kiersi kylällä kuulostelemassa kyröläisten tuumailuja. Mitä mieltä olette Katrin ja Panun erosta? Muuan kaveri tokaisi: ”En tiä sanoo, voi olla että sokki tulee vasta ehtoolla.” Eräs tyyppi Vepan baarissa ilmoitti, että ”Panua pelätään enemmän kuin susia”. Hän sanoi heti menevänsä tarkistamaan onko vaimo kotona.

Näihin aikoihin parikymmentä vuotta sitten huumori oli vielä hengissä. Nyt eletään haudanvakavaa ja ylikireää aikaa. Koulumaailmassakin tunnetaan kiihkeät valittajat, oppilaiden vanhemmat. Siinä hengessä toimii myös sarjahaastaja, joka etsii pienimmänkin syyn saattaakseen vihaamansa kohteen käpälälautaan. Oikeuslaitoksen tehtävä on punnita ovatko haasteet aiheellisia. Olen tavannut korkeasti oikeusoppineen tietäjän Kangasalla ja saanut osuvan arvion tapauksesta. Uskon keränneeni riittävän juridisen paketin tuekseni ensi maanantaina käräjäoikeuden istuntoon. Mutta koskaan ei tiedä mikä päätös sieltä syliin putoaa.

En ole koskaan ennen ollut syytettynä oikeudessa. Seitsemän vuosikymmentä olen onnistunut elämään jokseenkin rikkeettömästi parkki- ja ylinopeussakkoja lukuun ottamatta. Ai niin, yhdet sakot sain polttamastani juhannuskokosta, totta. Parin kaverin avioerojutussa olen ollut todistajana, en sentään asianosaisena. Kun alun alkaen aioinkin opiskella oikeustiedettä, saan nyt siitä oppia kantapään kautta. Sekä isäni että ensimmäinen vaimoni olivat varatuomareita, joten on mulla joku tuntuma tähänkin elementtiin.

Viikolla on muistettu niin runsain mitoin Vesa-Matti Loiria, että vaikea on keksiä mitään lisää. Hesari uhrasi hänen kuolemalleen seitsemän sivua! Kun Mika Waltari kuoli, sain kunnian kirjoittaa hänen nekrologinsa. Se painettiin Hesariin corpus-välikkeillä niin että se täytti koko sivun. Kuvitelkaa, koko sivu! Kaikesta päättäen Loiri on seitsemän kertaa arvokkaampi taiteilija kuin maailmanmainetta niittänyt kirjailija.

Kaikki kunnia Loirille, ei puolta sanaa vastaan. Viihde hänen taiteilijakuvaansa dominoi, mutta oli vakavampikin puoli. Ällistyttää hänen fyysis-ilmaisullinen monipuolisuutensa. Hän halusi kokeilla kaikkea. Kun seurasin MTV-aikoinani teatterin alakerrassa temmeltäneen Spede-yhtiön toimintaa, Vesku oli itsetietoisen porukan välittömin ja vaatimattomin jäsen, samalla sen kirkkain tähti. Hän oli myös siitä harvinainen näyttelijä, että vieraillessaan teatterituotannossa hän tyytyi heti listapalkkioon eikä alkanut vivuta sitä ylemmäs. Näin syntyi muiden muassa Veikko Huovisen juttuun perustunut Viinankätkijä, jota kuulee joskus vieläkin naureskeltavan.

Keveät keikkalavat yläilmoissa Loirille!  Hän oli selviytyjä jos kukaan. Hänen esimerkkiinsä nojaten painelen käräjäoikeuteen huomattavan pienistä vaivoista vastaamaan. Sittenpä nähdään mikä tuomio kahdesta häiriöttömästä vappukävelystä vanhaa polkuani pitkin pojalle jysähtää.

13.8. 2022

Mitä Helsingissä voi tehdä kesähelteellä? Pieniä iloisia juttuja etupäässä.

Voi käydä Salvessa syömässä silakoita. Aloitimme johtavan elokuvantutkijan kanssa syyskauden vähän etuajassa. Hänen taiteellisista näkemyksistään viisastuin heti pitkän maalla möllötyksen jälkeen. Näin kohottauduin taas intellektuaaliselle kartalle.

Voi käydä katsomassa kesän suosituinta elokuvaa. Olin kannattamassa elokuvateattereita maksamalla liput Top Gun Maverickiin. Tutkija tosin varoitti, että siitä nauttii vain jos on tämän kaltaisesta lajista kiinnostunut. Jäin puoliväliin, hyvin tehty toimintajännäri ei tullut lähelle. En ole koskaan lentänyt hävittäjällä. Tom Cruise on kuulemma maailman viimeinen filmitähti, mutta konkarilentäjän rooliin mielestäni lian siloposkinen. Olen kuitenkin tehnyt voitavani elokuva-alan pelastamiseksi.

Voi käydä tutstumassa uuteen paikkaan. Onnittelimme synttäriä viettävää Satu Silvoa lounastamalla ystävän kanssa hänen ravintolassaan Silvopleessä. Tosin hän ei itse ollut saapuvilla, mutta kevyt kasvisruoka veti vertoja Hämeenkyrön Kehäkukan antimille. Kun Satu keväällä näytteli maalaisisäntää KOMin Runarissa ja Kyllikissä, en tunnistanut häntä! Sitä voi pitää näyttelijän taiteena.

Voi käydä myös Suomenlinnassa katsomassa Shakespearen komediaa, mutta en käynyt. Ystävä varoitti. Sukupuolten vaihdoksista on tullut teattereissa tylsähkö rutiini. Williamin aikana oli pikku pakko, koska naiset eivät saaneet näytellä.

Voi yllättää itsensä ja kuunnella V. A. Koskenniemen runoihin sävellettyjä lauluja dominikaaniveljien juhlasalissa. Miia Saari lauloi, Ilona Kurvinen säesti ja Osmo Pekonen juonsi. Ostin lähes 600-sivuisen VAK-bibliografian kympillä! Saas nähdä tuleeko sille käyttöä. Tuli kumminkin 60 vuotta aikansa akateemikkohirmun kuolemasta.

Voi käydä istuksimassa pehmeänä iltana hotellin terassilla muistelemassa menneitä entisen tyttöystävän siskon kanssa. Samalla sain hyviä lisävinkkejä Helsingin paikallistuntemukseen. Kotikaupunkiaan ei koskaan tunne liian hyvin.

Voi käydä Eiran rannassa uimassa, mutta en uinut. Ei tullut uimahousuja maalta mukaan. Perhekuntia lekotteli auringossa, venäjän kieltä kuului. En tuntenut vihaa, koska presidentti on kieltänyt. Voi sen sijaan nauttia jätskiä ja ihailla meren ulappaa.

Voi käydä Hernesaaren kärjessä ihailemassa mahtavan rumaa Nato-merkkistä sotalaivaa. Olisi toivottavaa, ettei niitä tulisi kovin usein rantojamme tukkimaan. Kansaa vaelsi kuin suurtakin ihmettä pällistelemään.

Voi nauttia lounaita rannan Carusellissa ja Sepänkadun kotikiinalaisessa sekä sen naapuriraflassa, jolla on typerä nimi mutta maistuvia annoksia. Voi samalla tavata alakerran rappunaapurit ja kuulla vaikutelmia Heinäveden musiikkijuhlien korkeatasoisesta ohjelmasta.

Voi tehdä tyhjän kämpän rauhassa kirjotustöitä, selata arkistojaan ja viimein pakata laukkunsa, hakea tyttärensä kyytiin ja huristella takaisin hautuvan hiljaiseen Hämeenkyröön, jota tihkusade tervetulleesti vilvoitteli.

6.8. 2022