Hyvät ystävät lähettivät viime juttuni jälkeen kannustavia tervehdyksiä: ”Lähde nyt hittoon sieltä Hämeenkyröstä. Käännä selkä niille!” Noudatin neuvoa ja lähdin kyllin kauas, Pohjois-Karjalaan.
Matkalla hauskinta on poikkeileminen. Pysähdyin Puumalassa ja katsastin Sahanlahden kesäteatterin esityksen Palava tahto. Se kertoi isänmaallisesta intoilijasta ja Kalevala-korun keksijästä Elsa Heporaudasta. Arvelin että eipä ole helppoa tuosta aiheesta tekaista vetävää näytelmää. Juhani Joensuu oli kuitenkin kehittänyt aika sutjakan esityksen, jossa Heporautaan suhtaudutaan kunnioittavan huvittuneesti. Kova täti hän on ollut ja pannut omalla sarallaan tuulemaan, kulttuurivaikuttajana Maila Talvion rinnakkaishahmo.Nuorta Elsaa näytteli Marjaana Manninen ja varttuneempaa Tiia Louste, jonka takia Puumalaan tietysti poikkesin. Yhteinen ystävämme Eeva-Liisa sattui samaan esitykseen, muutenkin oli tupa täynnä. Tiian ja Marjaanan yhteisnäytteleminen oli hauskaa katseltavaa, vaihtoivat älykkäästi rooleja ja tilanteita. Ismo Kotro taiteili tiukkojen naisten puserruksessa.
Jatkoin Imatralle, mistä olin katsonut halvan yösijan ja halpa se olikin: venäläisen kaverin pitämä kolossi, jossa maleksi lisäkseni pari epäilyttävän näköistä tyyppiä. Televisio lähetti venäläisiä kanavia. Yritin etsiä pitkän matkan jälkeen olutta, ei missään. Neuvoivat läheiseen Hotelli Leningradiin (!), sekin murju oli kiinni. Mietin jo millä puolen rajaa mahdan olla. Heikkohermoisempi olisi vaihtanut majaa. Nukuin silti kohtalaisesti.
Jatkoin aamuvarhain Via Kareliaa pohjoiseen, kiva ajella tyhjää kaunista tietä. Lieksassa minut otti hellään hoiviinsa kulttuuriaktivisti Elli Oinonen-Edén, joka heti muistutti edellisistä käynneistäni. Hieno valokuva todisti, että olen ollut täällä puhumassa Sillanpäästä juhlavuonna 1988 ja toisen kerran katsomassa Kolin rinteillä maineikasta teatteriesitystä Juhani Ahon Panun pohjalta 2006. Kirjoitinkin siitä ylistävän kolumnin. Retkeilimme silloin ikimuistoisesti Karjalan mailla kihlattuni Marjan kanssa.
Tällä kertaa kohteena oli Monolan aitta, missä Aino ja Janne Sibelius asuivat kuukauden häämatkallaan syyskesällä 1892. Pidin esitelmän tapahtumasta ja liitin siihen raisuna johdantona Juhani Ahon ihastukset ennen kaikkea Elisabet Järnefeltiin ja myös Ainoon, mikä koski Janneen niin kovasti, että hän uhkasi haastaa Ahon kaksintaisteluun. Syynä oli Ahon aikanaan skandaalimainen romaani Yksin (1890), josta senaattikin keskusteli. Kehuivat esitelmääni, saivat kuulemma uutta tietoa.
Tapahtuma oli osana Monolan juhlaviikon ohjelmaa Lieksassa. Itse Monolan aitta ei ole ihmeellinen arkkitehtoninen saavutus, mutta talkoilla kunnostettu ja sijaitsee kauniilla paikalla. Kyllä Aino ja Janne ovat täällä viihtyneet. Jannenhan piti vähän keräillä runojakin ja saada kosketusta karelianismiin. Tuloksia kuultiin heti Kullervo-sinfoniassa.
Juhlaviikolla oli paljon muutakin ohjelmaa, lähinnä korkeatasoisia konsertteja, joista yhden ehdin kuunnella Heino Kasken sävellyksistä. Upeat muusikot Liisa Makkonen, Jussi Makkonen ja Nazig Azezian esiintyivät. Kuultiin Kasken harvoin esitettyjä pikkuteoksia, muun muassa jylisevä Pankakoski-preludi. Tutustuttiin myös Pankakosken entiseen työläisyhteisöön. Opettaja Marja-Leena Ilvonen ja professori Hannu Simola kertoivat lapsuusmaisemistaan. 
Mutta pääkohde lymmytteli vielä kaukana Ruunaan koskilla. Kesällä 1971 seurasin täällä Mikko Niskasen kuvauksia, kun hän filmasi Laulua tulipunaisesta kukasta, sen koskenlaskukohtauksia. En silloin tohtinut kokeilla koskien laskemista, mutta nytpä rohkaistuin ja päästelin puuveneellä reippaan seurueen mukana kaikki kuusi koskea alas. Paluu koskille 51 vuotta myöhemmin onnistui! Kipparina toimi pätevä kaimani Panu Sipilä, hyvin selvittiin kaatumatta kivikoista ja kastuttiin virkistävästi läpimäriksi, mutta kalakukko, makkara ja nuotio kuivasivat. Huippukokemus.
Lieksassa käydään kovaa taistelua vanhan kaarisillan purkamisesta, ja vanhan sillan puolustusta johtaa juuri tämä peloton Elli Oinonen-Edén. Hän kertoi saaneensa roppakaupalla lokaa niskaansa paikallislehdessä ja jopa tappouhkauksia. Tämän tästä hän riensi jatkamaan valituskirjelmää kaupungin päätöksestä Korkeimmalle hallinto-oikeudelle. Sain hyvän lähikuvan Lieksan kulttuuripoliittisesta kuohunnasta.
Viihdyin Puustellissa pari yötä, mutta sitten matkaan. Nousin Nurmekseen ja löysin Senni Timosen mainion sukumökin idylliseltä paikaltaan. Hauskaa oli tavata Senni omassa ympäristössään! Hän kertoi paikan historiasta ja valmisti kesäisen lounaan. Suomen kansan vanhojen runojen paras tuntija on hän. Tapaamme uudestaan viimeistään syksyllä Kuusamon Viena-seminaarissa.
Sennin jätin mökkiinsä ja laskettelin Kuopion ja Jyväskylän kautta yhtä soittoa etelään. Tosin loppumatkasta kiersin Keuruulle, katselin Petäjäveden puukirkkoa, suuntasin Ruovedelle, missä nautin iltapalaa sataman laivakievarissa. Hieno matka päättyi Kurun ja Luhalahden mäkisiä hiekkateitä Viljakkalan kautta suoraan kotiin. Kilometrejä kertyi runsaat 1300, kuin Suomi päästä päähän. Paluu on aina paras, vaikka Suomen mimmit näkyivät häviävän selvin luvuin espanjattarille futiksessa, Nukahdin siitä tai mistään murhetta kantamatta.
9.7. 2022