Jussi Halla-aho ehdotti ensimmäisenä aseapua Ukrainaan, ja pienen kakistelun jälkeen läpi meni. Jussin asema on lähtenyt yllättävään nousuun sen jälkeen kun hän luopui puoluejohdosta. Mitähän vielä kuulemme.
Aseapua odotellessa Ukrainan naiset rakentavat polttopulloja. Tuntuu jotenkin tutulta. Meillä talvisodassa venäläisiä panssareita tuhottiin Molotovin cocktaileilla. Ovatko nämä nykyiset sitten Lavrovin cocktaileja? Ainakin yrmeydessä ulkoministerit ovat samalla tasolla.
Naton kannatus nousee kohisten, mutta presidentti muistutti myös Venäjän ”vasta-askelista”, jotka voivat olla arvaamattomia. Naton ja Venäjän välistä suoraa aseellista yhteenottoa kumpikin puoli varoo viimeiseen saakka, sillä tuloksena voi pahimmillaan olla ihan oikea ydinsota. Johon on kyllä yhtä mahdotonta uskoa kuin Kuuban kriisissä 1962. Olin lukion viimeisellä luokalla, muistan hyvin sen aikaisen jännityksen. Nyt Jukka Rislakki on tutkimuksissaan osoittanut, että Suomi oli kuin olikin silloin vaarallisen kuumalla ydinlinjalla. Mutta selvittiinpä siitäkin ja päästiin ylioppilaiksi. Uhka oli silloin todellisempi kuin nyt – ainakaan vielä – mutta ei kai Putin huvin vuoksi ydinpelotetta vilauttele.
Nyt jännitmme henki kurkussa pitääkö Ukrainan puolustus ja kuinka kauan. Kyseessä on koko läntisen Euroopan ja demokratian puolustus, kuten Mika Aaltola painotti. On Suomellekin suuri merkitys sillä kuinka nyt käy. Kaikki toivomme ettei Putin saisi ainakaan helppoa voittoa eikä niin näytä käyvän. Puolustajan voima moninkertaistuu, kun hän taistelee oman maansa kamaralla.
Kalevalasta ei voi ammentaa sotaisan voiton säkeitä, kun niitä ei rauhanomaisessa eepoksessa ole. Luotetaan siis sanan ja hengen voimaan ja lähetetään Ukrainan kansalle niitä avustuksia kuin suinkin voimme. Järkyttävää on nähdä siviilien ja pakolaisten hätää. Tyttäreni oli mukana mielenosoituksessa ja siellä oli kuulemma iloisen voitollinen fiilis päällä. Kansan auttamistahto saa ihmellisiä mittasuhteita.
Naton kannatuksen kasvu näyttää käänteen tekevältä ellei sitten jää hetkelliseksi humahdukseksi. Yhtä huomattavaa on se, että vannoutuneet pasifistitkin toivovat nyt Ukrainan aseille menestystä. Aika harva jää neutraaliin välimaastoon. Tällainenkin opetus meidän piti vielä kokea.
Urheilun puolellakin tapahtuu rivakoita ratkaisuja. Mieliohjelmani Jälkihiki käsitteli koko vartin sotaa ja sen reaktioita urheilumaailmassa eikä hiiskunut sanaakaan Salpausselän hiihdoista. Se oli jo liikaa mielestäni. Alkoi samalla kiekkoilijoiden kilpajuoksu Venäjältä kotiseuroihin, tervetualoa. Matti Pitko ehdottaa Aamulehdessä, että Kalervo Kummolan paras puku ripustettaisiin Nokia-areenan kattoon (välinaurun paikka).
Kun aloin pari vuotta sitten kaavailla librettoa Raatteen tien taisteluista kertovaan oopperaan, en todellakaan arvannut kuinka ajankohtaiseen aiheeseen törmäsin. Raatteen tiellä tuhottiin pienellä joukolla pari puna-armeijan divisioonaa. Lopuksi venäläisten komentaja teloitettiin joukkojen edessä. Kuinka Putin tulee kohtelemaan kenraaleitaan, jos sota ei täytä hänen tarkoituksiaan?
PS Ihan arkisesta asiasta: siellä kokoomuksessa podetaan kuulemma presidenttiehdokaspulaa. Onko kukaan tullut ajatelleeksi Mika Aaltolaa? Hän antaa Ukrainan sodalle ja ulkopolitiikalle kasvot samoin kuin toinen Mika taannoin koronataistelulle.
Kalevalan päivänä 2022