Olemme kuulleet televisiosta, että parisuhteen päivät ovat luetut. Trendikkään punatöyhtöinen tutkijasosiologi ilmoitti kulttuuricocktailissa, että parisuhde on niin nähty, ja se olikin itse asiassa lyhytaikainen ihmissuhteen kokeilumuoto, jota kesti 60-luvulta 80-luvulle.
Puheenvuorosta ei käynyt ilmi, mihin ja kuinka laajaan sosiologiseen tutkimukseen tämä havainto perustui. Empiirinen tutkimuskupla lienee puhujan lähin tuttavapiiri. Itse muistelen jo muinaiselta 50-luvulta, että vanhempani ja monet koulukaverien vanhemmat olivat vankasti parisuhteessa – joskus riidellen ja rähinöiden mutta kuitenkin.
Vanhemmaltakin ajalta muistuu mieleen parisuhdetapauksia, lähinnä kirjallisuudesta ja elokuvista. Nuori polvi tuskin tuntee enää sellaista kirjaa kuin Juhani Ahon Juha, josta on tehty monta elokuvaa. Siinä Marja kyllästyy parisuhteeseen ”vanhan kampuran” kanssa ja heittäytyy edistyksellisesti kokeilemaan modernimpaa polyamorista yhteiselämän muotoa Shemeikan hovissa. Ei se lopulta hänen oma valintansa ole eikä siitä onnea seuraa. Juha yrittää palauttaa vanhan parisuhteen, mutta kuultuaan että Marja on itse halunnut uudenaikaista rakkauselämää, hän päättelee ettei tule elämästä enää ehyttä ja painuu koskeen.
Surullinen esimerkki monimuotoisen ihmissuhteen tavoittelusta, mutta sehän ei enää meidän aikamme muutoksen hakijoita säikytä. Kaskisavujen aikakaudella oltiin vielä vähän taantumuksellisia ja monesti yhteen äijään sidottuja, ellei se sattunut kuolemaan. Erot tulivat muotiin myöhemmin.
Television tutkijasosiologi osoitti, että emme enää olekaan heteroita emmekä ainakaan yksiavioisia. Englannissa on kuulemma jo yli puolet väestä niitä, jotka eivät määrittele sukupuoltaan vanhaan tapaan jos ollenkaan. Onkohan se sitä samaa sakkia, joka äänesti Englannin eroon Euroopasta saadakseen kansalleen vaihtelevamman elämänmuodon.
Luin viimeksi Annie Ernaux’n hienon muistelmaromaanin Vuodet, joka kertoo kollektiivin elämäkerran pikemmin kuin yksilön. Aikakausi kulkee sotavuosista tälle vuosituhannelle. Vaikka siinä kerrotaan koko sukupolven kokemuksista anonyymisti me-muodossa, sielläkin väikkyy taustalla jonkunlainen tosin haaksirikkoutunut parisuhde sekä muutama rakastaja. Uudenlaisen elämänmuodon mahdollisuus vain vilahtaa. Päivastoin useimmat arvot vaikuttavat perinteisiltä, vaikka punavihreys vallitsee sen jälkeen kun toivo vallankumouksesta 1968 kuoli.
Vahvasti parisuhdepohjainen on myös meillä kiitetty ja palkittu Meri Valkaman esikoisromaani Sinun, Margot. Se kertoo pääasiassa 80-luvun tapahtumista Itä-Berliinissä – ajalta jolloin parisuhteen tarun piti siis olla jo lopuillaan uuden tiedostavan tutkijasosiologin mukaan. Ehkä itäsaksalaiset olivat tavallista jäykempiä ja perinteen kahleissa ja sinne muuttaneet suomalaiset samoin.
Romaanin traagiset selvittelyt liittyvät perinteisen avioliiton ulkopuoliseen suhteeseen, mikä on kirjallisuuden ikiaikainen aihe eikä näy siitä kuluvan. Romaanissa olisi ollut mainio tilaisuus rakentaa kolmiodraamasta uudenaikainen avoin polyamorinen liitto, mutta tilaisuuteen ei tartuta! Vanhanaikainen omistushalu ei anna periksi.
Perittyjen pinttymien vallassa elävä perheen tytär haluaa romaanissa selvittää, mistä oli kysymys hänen isänsä sivusuhteessa. Hänen vanhempiensa parisuhde pysyi nitisten koossa kunnes hajosi ja mies kuoli. Uutta muotoa ei siinäkään vaiheessa lähdetty etsimään. Kun traumatisoitunut tytär vihdoin löytää isän kohtalokkaan rakastajattaren, kerronta taittuu taiteellisesti eikä mitään lopullisia vastauksia hänen puoleltaan suhteen syihin saada. Muuri murtui ja sosialismi kaatui, mutta perhesuhteet taisivat jäädä ennalleen myös entisessä DDR:ssä.
Sinkkuja on Suomessa miljoona, ja sitä pidetään tulevaisuuden asumismuotona. Kun itse elän nyt yksin kolmenkin parisuhteen jälkeen, en voi väittää että tämä mitään erityistä herkkua olisi. Vapauksia on rajattomiin eikä kukaan kysele perään, mutta ”itse seulot itseäsi, ikävässä ainaisessa, haikeassa, vaikeassa”. Jospa joku tutkijasosiologi osoittaisi uuden muodon, johon tästä voisi ponnahtaa… No jaa, turha vaiva. ”Tarpoissani omin jyvin, vastaan hälle: näin on hyvin.”
20.1. 2022