Keväällä hautajaisten jälkeen lykkäsimme Marjan muistotilaisuutta kesään, jolloin korona olisi kukistettu. Toisin kävi, virus sen kuin yltyi. Mutta otimme riskin ja järjestimme tilaisuuden, ja se totisesti kannatti.

Päiväksi määräytyi monesta syystä muistoisa Helenan päivä heinäkuun lopussa. Päivälleen 20 vuotta sitten Marja souti rohkeasti luokseni, kun häntä houkuttelin. Marja Helenan päivää vietimme sittemmin joka kesä milloin Törmällä tai täällä Viehätyksen rannoilla.

Pidimme nyt muistotilaisuuden juhlatalo Nuuttilassa, vanhassa pikkupappilassa. Paikkakaan ei valikoitunut sattumalta, vaan sen on piirtänyt Marjan isosetä, Usko Nyström. Se on kaunis ja viihtyisä vanha talo, ja siellä toimivat seutukunnan parhaat pitopassurit Tellervo Saarisen johdolla. Sinne saatiin solahtamaan vaivattomasti runsaat seitsemäkymmentä henkeä, suurin osa Marjan laajaa sukukuntaa ja ystäviä. Vain muutama koronapelkoinen peruutti tulonsa.,

Erityisesti iloitsin kahden kunnianarvoisen herran saapumisesta. Nyström-Norhan suvun vanhin Martti Norha (pian 90) oli ensin epäröivällä kannallla, mutta päätti viime hetkellä Riitta-puolison ohjaamana rynnistää paikalle. Kun hän kyynelsilmin kuunteli ensimmäisiä lauluja ja puheita, hän kohta tokaisi, että ihan tämän takia kannatti vielä sinnitella hengissä. Toinen arvokas veteraani oli kotiseutuneuvos Kalervo Mäkinen Tarvasjoelta, joka kertoi Marjan opettajavuosien toimista ja ansioista pitäjässä. Niitähän riittikin hämmästyttävä määrä.

Taiteilijat avasivat tilaisuuden hienoilla esityksillä. Oopperalaulaja Sauli Tiilikainen (Sillanpää-oopperan unohtumaton Taata)  oli parhaassa vireessään ja tulkitsi Marjan lempilauluja, ensimmäisenä tuon ”Katsohan lintua oksalla puun”. Maila Böhm säesti ja Sina Kujansuu lausui lomaan mm. Aaro Hellaakosken ”Poutapäivää”. Kokonaisuudesta syntyi suorastaan pienimuotoinen kamariooppera. Eeva-Liisa Haimelin jatkoi Södergranilla ja Helvi Juvosella, meidän Alma puolestaan Eeva-Liisa Mannerin ja Saila Suosiluodon runoilla.

Runoesitykset lomittivat puheita, joita pitivät Marjan serkku Sirkka Norha, veli Arto Norha ja tytär Salla Pulkkinen. Kaikki hersyviä ja muistorikkaita, kaikista heijastui Marjan lämpö ja valoisa luonne niin sukunsa edustajana, sisarena, äitinä kuin mummina. Kun Sallan kymmenvuotias Asla-poika vielä vetäisi soolon Sound of Musicista äitinsä säestämänä, ei salissa enää ollut kuivaa silmää. Onneksi päästiin vilvoittelemaan ja kokoamaan voimia kahvin, mansikkakakun ja piirakoiden avulla.

Jälkipuoliskon avasi Marjan vanhimman veljen Karin poika Tomi kaksine poikineen: ulkoisesti kuin rokkiyhtye, joka yllätti tulkitsemalla Tomin säveltämää Leinoa ja J. Karjalaista. Marjan oppilaan ja myöhemmän kollegan Veera Heinosen puheen aikana muistin elävästi, kuinka he kaksistaan aivan alkuaikoina lauloivat minulle Törmällä kitaran säestyksellä Halosen-Salmen laulu  ”Maailma on kaunis”. Olin heti aivan myyty. Nyt saman laulun tulkitsi muhkeasti Sauli Tiilikainen. Herkkiä muistoja vilisi lisää Veeran puheessa.

Längelmäen Tunkelon mahtiemäntä Kirsti Kontio-Ollila muistutti Marjan osuudesta hänen vetämässään ranskan ryhmässä, joka silloin tällöin kokoontui sessioihinsa lähinnä Helsingissä. Ranskan kieli oli lintujen ohella Marjan rakkaimpia harrastuksia. Kirsti ja Aino esittivät dialogina Jacques Prévertin hauskan runon ”Pour faire le Portrait d’un Oiseau” ranskaksi ja suomeksi. Linnusta siinäkin taulua maalattiin.

Vapaa sana tuotti lisää liikuttavia tarinoita ja lähikuvia Marjan elämästä. Ihmeesti hän on tehnyt moneen todella vaikutuksen. Minäkin opin näkemään hänessä uusia puolia. On ilmeisen täydesti yhdyttävä Matti ja Minni Huusarin lähettämään määritelmään: ”Muistamme ja muistelemme Marjaa iloisena, kauniina, reippaana ja suorapuheisena Naisena.”

Tilaisuuden päätti siunaukseen pappimme Ari Suutarla, joka oli unohtanut kuulolaitteen päälle puhuessaan ja varoitti muita tällaisesta virheestä. Oma ääni kumisee kuulemma kummasti päässä! Toinen perhepappimme Hannu Lehtipuu unohtaa yleensä kuulolaitteen kotiin, mutta vetreällä huumorilla selviävät molemmat hengenmiehet ongelmistaan  Viisaita sanoja heiltä taas kuulimme. Arin mukaan Marja ei ole mihinkään kadonnut, hän on vain mennyt edeltä.

Useimmiten tilaisuuksista, joita olen ollut järjestämässä, muistan parhaiten harmilliset kömmähdykset. Nyt en muista yhtäkään. Ilmeisesti niitä ei siis ollut. Marjan muisto siivitti ehjää ja herkkää tilaisuutta. Viittaan vain paljon nähneen  suurlähettiläs Risto Rännälin (puolisonsa Arja oli Marjan koulutoveri)  hienoon viestiin:

”Kiitos Sinulle, Panu, eilisestä tunteikkaasta ja maulla järjestetystä tilaisuudesta Marjan muistoksi! Loit sympaattisen, koko tilaisuuden läpi jatkuneen hengen, joka suorastaan huokui Marjan läsnäoloa! Lisäksi jaksoit hoitaa tämän Sinulle varmasti raskaan ja meitä kaikkia syvästi koskettaneen ohjelman erittäin lämminhenkisesti. Kiitos siitä, että saimme eilisen tilaisuuden muodossa kokea juhlavasti sen lämpimän tunteen, minkä Marjan tapaaminen ja läheisyys aina toi tullessaan.”

Mitäpä siihen voisi olla lisättävää. Marjan henki meitä kannatteli. Levätköön hän nyt rauhassa haudassa suuren lehtevän tammen alla. Hänen muistonsa on meille alati rakas.

2.8. 2021